Vilja ei riitä Afrikassa 2050, vaikka sadot moninkertaistuisivat

Yli miljardi ihmistä asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Väestön odotetaan kasvavan lähes kolmeen miljardiin 2050-luvulle mentäessä.

VÄESTÖ kasvaa Saharan eteläpuolisissa maissa yhä nopeasti. Niin nopeasti, että alueen viljan- ja ruuantuotanto ei voi millään pysyä samassa kasvun vauhdissa.



Saharan eteläpuolinen Afrikka tuottaa nyt noin 80 prosenttia siitä viljasta, jonka alueen väestö kuluttaa.



Ruuan kulutus uhkaa kuitenkin kolminkertaistua. Alueen väkiluku näyttää kasvavan peräti 250 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.



Vaikka Saharan eteläpuolisen Afrikan viljasadot kasvaisivat samaa tahtia kuin 25 viime vuotta, tuottaisi nykyinen viljelysmaa vain noin kolmasosan ja korkeintaan puolet viljasta, joka tarvitaan väestön ruokkimiseksi vuonna 2050.



Näin ennakoi joukko tutkijoita raportissa, jonka tekivät yhdessä Nebraska-Lincolnin ja Wageningen yliopistot ja useat afrikkalaiset maatalouden tutkimuslaitokset. Raporttia kirjoitti myös iso joukko paikallisia ruuantuotannon asiantuntijoita esimerkiksi Malista, Etiopiasta ja Tansaniasta.



Raportin julkaisi arvostettu Yhdysvaltain tiedeakatemian lehti Pnas.



Maailmanpankin tilastojen mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa voi elää vuonna 2060 jopa 2,7 miljardia ihmistä. Nyt siellä asuu juuri ja juuri miljardi ihmistä.



Nykyistä menoa ei voi hyväksyä. Nyt on toimittava, sanoo yksi raportin kirjoittajista, Kenneth Cassman Newswise-uutispalvelun tiedotteessa. Cassman on Nebraska-Lincolnin yliopiston emeritusprofessori.



Vaikka sadot saataisiin huippuunsa nykyaikaisin viljelytekniikoin, ei viljantuotanto riitä ihmisten ruokkimiseen, sanoo Cassman.



Jos Saharan eteläpuolinen Afrikka haluaisi olla ruuan tuotannossa edes 80-prosenttisesti omavarainen vuonna 2050, pitäisi alueella kehittää rajusti maissin, hirssin, riisin, durran ja vehnän viljelyä.



Väestön ruokkimiseen tarvittaisiin suurta tuotannon hyppäystä. Cassman vertaa muutosta vihreään vallankumoukseen. Se lisäsi rajusti maatalouden tuottavuutta Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa 1960- ja 1970-luvuilla.



CASSMANIN mukaan monet maatalouteen perehtyneet ihmiset luulevat, että Saharan eteläpuolinen Afrikka voisi kohota omavaraiseksi tai että alue tuottaisi joskus viljaa jopa vientiin. Tämä ei voi millään toteutua Cassmanin ja hänen ryhmänsä laskelmissa.



Cassman laski tutkimuksessa kymmenen Saharan eteläpuolisen maan satoja. Apuna tässä oli ajantasainen globaali satokartta. Tutkijat arvioivat eri maiden todellista ja mahdollista viljantuottoa, maankäyttöä ja paikallista ilmastoa.



Ryhmä kuuli paikallisia maatalouden asiantuntijoita eri maissa. Sitten tutkijat käyttivät uutta laskutapaa, jolla yritettiin arvioida viljantuotannon määrää maittain ja koko mantereella.



VILJANTUOTANNON kasvuun ja sen vakiinnuttamiseen vaikuttaa raportin mukaan paljon viljelysmaan kastelu. Tässä pitäisi hyödyntää tehokkaasti alueellisia pohjavesivaroja.



Samalla pitäisi uudistaa ja rakentaa teitä ja vesiputkia sekä kehittää keinoja, joilla viljelijät saavat helpommin luottoja.



Jos ruuantuotannon kohentaminen epäonnistuu, on Afrikkaan raivattava paljon uusia peltoja. Se tarkoittaa, että savanneja, sademetsiä ja muita luonnon ekosysteemejä muuttuu viljelysmaaksi. Se tuhoaisi eläinten luontaisia elinympäristöjä ja kiihdyttäisi kasvihuonekaasujen päästöjä.



Jos ruokapula uhkaa, ei monilla Afrikan mailla ole välttämättä varaa ostaa viljaa ulkomailta. Kuivat kaudet voivat vain lisätä ongelmia.