Hallitseva isäpuoli

Tilanne on meillä tämä. Äiti on seurustellut jo vuosia miehen kanssa, joka suhteen alussa ollut meitä lapsia kohtaan ihana ja ystävällinen, toivotti aina tervetulleeksi ja halasi kun mentiin kylään. Nyt tilanne on ollut jo pari vuotta aivan toinen, miehestä alkoi pikkuhiljaa huomata ettei siedä meitä ja tekee kaikkensa että myös äiti olisi vähemmän meidän kanssa tekemisissä. Kerrottakoon että olen minäkin reilusti yli 30-vuotias, eli tässä ei enää nuoruuden irtaantumisten kanssa painita.

Viimeisimpänä kun olin lapseni kanssa äidin luona, oli mieskin siellä ja kaikessa taas tapansa mukaan ohitti minut eikä minulle puhunut, mutta tämän olen aiemminkin kestänyt siitä ilosta että vietän aikaa äitini ja lapseni kanssa lapsuudenkodissani. Nyt tilanne kuitenkin meni siihen pisteeseen, että mies alkoi hakkua minua kun en saa 1-vuotiasta kuriin, kun ei lapsi heti uskonut ettei kaukosäätimeen tai pesukoneeseen saa uskoa. Eihän 1-vuotias vielä ymmärrä, ja vaikka ymmärtäisi niin opettelee vielä, mutta miehen mielestä tämä olisi pitänyt osata. Kerroin kuuluvasti minäkin mielipiteeni, tilanne päätyi siihen että lähdin lapsen kanssa pois.

Toki ymmärrän että vikaa varmasti molemmin puolin, mutta mies on ajanut tilanteen siihen pisteeseen että äiti ei voi käydä meillä kuin silloin kun mies ei tiedä tai vaikka tietäisi, ei se ole heidän yhteisestä ajastaan pois kun muuten tulee sanomista. Äiti ei myöskään enää vastaa puhelimeen ollessaan miehen seurassa, vaan laittaa viestin että "jos ei kiire niin soitellaan myöhemmin", ja soittaa takaisin kun ei ole miehen seurassa, mies ei siedä äidin puhelimen käyttöä. Mies ei tule oikeastaan enää kenenkään kanssa toimeen, äiti käy ystäviltään ja sukulaisillaankin yksin. Mies myös haukkuu äitiä jos äiti ei saa heti takkaa syttymään, tai jos vahingossa polttaa ruuan pohjaan, äiti on koko ajan varpaillaan ettei vaan mokaa.

Suhteessa on mielestäni selkeästi henkistä lähisuhdeväkivaltaa ja tätä on jatkunut vuosia, alkaa vaan itsellä voimat loppua katsella vierestä kun aina palataan takaisin miehen luo vaikka poljetaan maan rakoon ja käytetään kynnysmattona. Vuosia äiti hokenut että "kyllä mullakin tulee seinä vastaan", tuntuu vaan seinä olevan aika kaukana.

Lähinnä kai haen vinkkejä miten jättää asia taakse, tuntuu etten edes äitiä halua nähdä tällä hetkellä koska koen jääväni lapseni kanssa aivan toissijaiseksi hänen elämässään, jossa mies sanelee ketä saa nähdä ja milloin.