Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuinka paljon eka-/tokaluokkaiset ulkoilevat päivässä/viettävät aikaa kavereiden kanssa?

07.09.2008 |

Meidän tokaluokkalainen poikamme haluaisi aina vaan ulkoilla kavereidensa kanssa. Kotona ei viihdy ei sitten millään. Meillä on tapana, että koulun jälkeen tullaan suoraan kotiin, tehdään läksyt ja syödään välipala. Sen jälkeen saa lähteä ulos. Viideltä meillä on yleensä ruoka, jolloin koko perhe on yhdessä koolla. Siihen asti poika on aina ulkona tai kavereitten luona. Toki tuo kavereitaan joskus meillekin, mutta harvemmin kuitenkin. Meillä ei ole tietokone- tms. pelejä, joita voisi pelata ja tuntuu, että tuonikäiset kaipaavat jo sellaisia. Tai sitten poikamme on vain onnistunut saamaan kavereikseen lapsia, joilla pelit ovat jokapäiväinen huvi.



Poikamme kaverit saavat ulkoilla päivittäin n. klo 20 asti, kesällä pidempäänkin. Meillä tullaan sisään jo viimeistään klo 19 tai mieluummin toivoisin pojan jäävän jo päivälliseltä kotiin. Emmehän muuten ehdi viettämään hänen kanssaan koskaan aikaa. Tästä meillä nousee aina riita, sillä poika haluaisi mieluummin viettää kaiken hereilläoloaikansa muualla. Olemme yrittäneet keksiä kaikenlaista kivaa, yhteistä tekemistä, mutta poika ei jaksa niistä kovinkaan pitkäksi aikaa kiinnostua. Kaverit ovat kaikki kaikessa. Ovatko muutkin tämänikäiset pojat näin "riippuvaisia" kaverisuhteista vai onko meidän poikamme vain ainutlaatuinen tässä suhteessa? Kuinka paljon annatte lastenne viettää aikaa ulkona tai kavereiden luona koulun jälkeen?



Poikamme ei myöskään innostu harrastuksista. Hän on harrastanut jalkapalloa, sählyä, luistelua yms. mutta aina alkuinnostuksen jälkeen into lopahtaa täysin. Ei millään haluaisi lähteä harjoituksiin, sillä sekin aika on pois kavereilta. Vasten hänen tahtoaan emme myöskään haluaisi häntä harrastuksiin viedä. Miten ihmeessä saisimme hänet kiinnostumaan muustakin kuin kavereista? Ongelma tämäkin =).

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
07.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä on neiti nyt syyskuun alusta ollut iltiksessä, jossa suurin osa ajasta ollaan ulkona koulupäivän jälkeen. Välipalan jälkeen siellä on mahdollisuus tehdä läksyt, jos haluaa, mutta pääpaino on leikissä ja ulkoilussa.



Kotiin tultua sit syönnin ja mahd.läksyjen jälkeen tyttö on mielellään pikkusisaruksen/naapurin lasten kanssa pihalla, nyt kun kelit vielä sallii sen eli ei ole pimeää. Sisälle tulee viimeistään 18.45 ja iltasatu on luettuna ja valot sammutettuna klo 20.00. Aamulla kun on herätys kuitenkin yleensä 7 aikaan.

Vierailija
2/6 |
07.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos saisi valita, olisi kavereiden kanssa aamusta iltaan. Iltapäiväkerhon jälkeen on heti menossa kaverille, ja vielä illaksi on usein pyytänyt jonkun kotiin. Olemme yrittäneet sitä rajoittaa, niin että joko kaverin luona pari tuntia tai kaveri meillä pari tuntia, mutta ei molempia koulupäivinä. Yleensä poika tekee läksyt kerhossa, mutta ei aina kaikkia, ja pitäisi jäädä aikaa niiden tarkistamiseen tai tekemiseen. Pikkusiskokin mielellään leikkisi veljen kanssa.



Harrastukset kiinnostavat kyllä myös, haluaisi kokeilla vaikka mitä uutta. Nyt on aloitettu 1 uusi harrastus ja uimakoulussa jatkaa, saa nähdä miten pitään intoa riittää. Harrastukset ovat viikonloppuna, joten eivät vie aikaa arkena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
09.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä taas toivoisin että pojalla olisi enemmän kavereita ja joskus pääsisi jonkun luo leikkimään tai kutsuisi jonkun kaverin kylään. Vaan kun on niin hidas tutustumaan toisiin lapsiin.



Poika on ekalla ja on siis melkein joka ilta vain tässä meidän kanssa. Ei mekään nyt sisätiloissa kykitä, paljon ollaan ulkona. Mutta poika viihtyy erinomaistesti myös omissa oloissaan, lukee esim. Tai sitten leikkii sisarusten kanssa iltaisin.

Vierailija
4/6 |
19.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nauti siitä. Liian vähän lapset nykyään ulkoilevat.

Vierailija
5/6 |
22.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tassapa asia, mika minua on ihmetyttanyt jo vuosia. Kuinka paljon paivassa lapset viettavat aikaa oman perheensa kanssa? Totta kai on hienoa, etta lapset itsenaistyvat varhain. Toisaalta, onko kaveripiiri se ainoa viiteryhma, mista lapsi saa tukea ja opastusta omaan kasvamiseen. Minulla on pelko, etta jos kaveripiiri on ainoa taho joka muokkaa lapsen ajatusmaailmaa pienesta pitaen, onko vanhemmilla enaa mitaan vaikutusvaltaa sitten jos lapsilla myohemmin on ongelmia.



Asumme ulkomailla ja vietan illat lasten kanssa. Harrastuksia on, mutta muutoin kavereita tavataan koulussa ja satunnaisesti viikonloppuisin. Minusta on myos tosi tarkeaa etta lapsemme, tytto ja poika, leikkivat myos keskenaan. Kun ja jos muutamme takaisin Suomeen, minulle tulee olemaan tosi vaikeaa hyvaksya, etta lapsia ei enaa ollenkaan nakyisi kotona.

Vierailija
6/6 |
22.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ainakin erikseen kutsutaan puolin ja toisin (emme asukaan lähiössä vaan pientaloalueella) kylään ja sitä tapahtuu korkeintaan viikottain. Toki harrastuksiin menee aikaa, mutta yleensä olemme illat perheen kesken, tai sen vanhemman kanssa, joka ei ole töissä. Toki niitäkin lapsia on, jotka riekkuvat liian kanssa ulkona ja valitettavasti enenevästi myös niitä, jotka vaan roikkuvat kotona=netissä tekemättä mitään ja olematta perheensä kanssa.



Kaverit ovat ja saavat olla tärkeitä, nehän ovat lapsen vitekehys ikäluokkaansa, mutta vanhempien tehtävä on vetää rahat, jos mennään liiallisuuksiin. Ulkoilu on kuitenkin hyvästä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi kahdeksan