Tuore Aalto-yliopiston tutkimus: ilman älypuhelinta ei enää pärjää Suomessa
Älypuhelimista on tullut nykyajan maailmassa eräänlainen arjen perusedellytys. Entistä suurempi osa palveluista ja sosiaalisesta kanssakäymisestä tapahtuu mobiilisovellusten kautta.
Tuore Aalto-yliopiston tutkimus valottaa, millaisia seurauksia älypuhelimista luopuminen aiheuttaa nykyajan ihmisten elämässä. Tutkimuksen mukaan älypuhelimesta luopuminen tekee ihmisten arjesta monin tavoin työläämmän, rajatumman ja jopa riskialttiimman.
Tutkimukseen on haastateltu älypuhelimen käytöstä vapaaehtoisesti luopuneita ihmisiä. Osa ei ollut ottanut älypuhelinta koskaan käyttöön.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tutkimus-selvitti-tallaisia-arkisia-on…
Kommentit (11)
Kyllä ilman vessapaperia olisi hankalaa elää. Tosin joissakin Kauko-Idän maissa ei käytetä vessapaperia lainkaan, joten ei se aivan mahdotontaan käytännössä ole.
Varmaan onnistuu elämä ilman älypuhelinta mutta vaatii toki omat valintansa.
Tunnen erään joka ihan vasta hommasi ekansa pitkin hampain. Ja vanhoille voi olla takkuista luurin kautta esim ostaa. Saattaa olla toki hyväkin puoli tuossa.
Kun on tyhmä ihminen, kuten minä, niin en ole tähän päivään mennessä hommannut älypuhelinta. Ihan peruskännykällä on menty koko 2000-luku.
Jälleen käytetty turhan rahaa turhaan tutkimukseen jossa ei ole sanaakaan totta. Eikö hallitus voisi tehdä mitään Allto-Yöiopiston lopettamiseksi?
Itse hankin älypuhelimen 1,5v sitten. Edelleen pärjäilisin ilmankin. Olen nelikymppinen.
Tuohon voi vaikuttaa että missä asuu ja mitä harrastaa. älypuhelimella lähinnä pelaan. joskus harvakseltaan saatan vilkaista naamakirjaa. Jollei olisi älypuhelinta, niin voisin käyttää naamakirjaa tietokeessa olevalla selaimella ja tietokoneella voi myös katsoa youtubesta videoita. helsingissä älypuhelin voi olla tarpeen kun kulkee julkisilla kulkuvälineillä.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon voi vaikuttaa että missä asuu ja mitä harrastaa. älypuhelimella lähinnä pelaan. joskus harvakseltaan saatan vilkaista naamakirjaa. Jollei olisi älypuhelinta, niin voisin käyttää naamakirjaa tietokeessa olevalla selaimella ja tietokoneella voi myös katsoa youtubesta videoita. helsingissä älypuhelin voi olla tarpeen kun kulkee julkisilla kulkuvälineillä.
Ei ole älypuhelimesi vielä opettanut sinulle, kuinka käytetään isoja kirjaimia.
Täyttä tuubaa, tietokoneella pärjää aivan mainiosti, en käytä tuota idioottikännyä muuhun kuin puheluihin.
Hoidan nettiasiat kirjaston tietokoneella. Jos asuisin kaukana kirjastosta, pitäisi olla oma tietokone tai älypuhelin.
Hyvin pärjää ei mun mummollakaan ole älypuhelinta