Taas kokkarit sekoilee -Wallinheimo ei erota 1,5 miljoonaa 15 miljoonasta
Sinuhe Wallinheimo mesoaa X:ssä valheita.
Iltasanomat:H
"-Hallitus aikoo lakkauttaa osatyökykyisiä työllistävän valtionyhtiön. Hyvä näin. Oli hyvin tyypillinen viime hallituskauden hanke, jossa rahaa pumppaamalla yritettiin nostaa työllisyysastetta keinotekoisesti. Maksoi noin 15 miljoonaa ja työllisti noin 15 henkilöä, irvaili kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo viestipalvelu X:ssä.
Yhtiö on vasta pääsemässä alkuun, ja rahaa käytetty toistaiseksi 1,5 miljoonaa, jutussa kuitenkin kerrottiin."
Kommentit (74)
Sinkkis keskittyy siihen miten kettuilla muille
Vierailija kirjoitti:
Eikös hallitus mainostanut jossain vaiheessa kovasti jotain "pohjoismaista mallia"?
No tuo valtion omistaman yrityksen idea oli kopioitu kai ihan suoraan Ruotsista, jossa tuon kaltaiset yritykset on yleisiä. Tarkoitus on aktivoida ihmisiä ja noiden kautta Ruotsissa osa on sitten työllistynyt ihan yleisille työmarkkinoille kun ovat ensin keränneet työkokemusta noissa valtionyhtiöissä.
Tämä!
Miksi Ruotsista ei oteta mallia osa-aikatyön ja osatyökykyisten työllistämisen suhteen?
Työkanavan toiminta on laissa säädetty rahoitettavaksi 20 miljoonalla eurolla Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen Suomen-varoista ja lisäksi yhtiölle on varattu 10 miljoonan euron vuotuinen määräraha, jolla tavoitellaan 1000 henkilön työllistymistä.
Kuulostaa ihan helvetin tehottomalta.
Miksi kauhukabinetti ei saa muuta aikaiseksi kuin köyhien ja työttömien kyykytystä ja köyhyytystä? Niinkö muka Suomi saadaan nousuun? V*ttu mitä idi*otteja!
Vierailija kirjoitti:
Työkanavan toiminta on laissa säädetty rahoitettavaksi 20 miljoonalla eurolla Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen Suomen-varoista ja lisäksi yhtiölle on varattu 10 miljoonan euron vuotuinen määräraha, jolla tavoitellaan 1000 henkilön työllistymistä.
Kuulostaa ihan helvetin tehottomalta.
Mitäs sinä olet saanut aikaiseksi? Tai tämä nykyinen hallitus? Marinin aikaan ei ollut tällainen työttömyysaste, mutta perskokkareet ovat saaneet senkin laskuun.

Olen ollut 23 vuotta työelämässä vakituisesti ja sitä ennen opintojen ohella osa-aikaisesti ja maksanut näistä veroja. Marin sai aikaan hillittömän inflaation, josta kärsitään vielä pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni yritystukea saaville yrityksille pitäisi asettaa velvollisuus työllistää tietty määrä osatyökykyisiä ja pitkäaikaistyöttömiä tukia vastaan.
Tämä!!
Yrityksille jaellaan miljardeja ilman mitään velvollisuutta työllistää, mutta työtön saa hypätä itsensä mutkille muutaman satasen takia. Järjetöntä touhua!
Vierailija kirjoitti:
No, on tuo silti heikko tulos. Vajaa 100 000 e/työllistetty.
Toki jos se ohjelma olisi pyörinyt pidempään voisi tulla tuloksia tiheämmin, mutta kalliiksi tuli silti.
No mä mietin jo silloin, kun sitä alettiin puuhata, että eikö olisi helpompaa ja havempaakin vain palkata suoraan tuolla rahalla ne pitkäaikaistyöttömät johonkin ihan oikeisiin, hyödyllisiin töihin. Meillä on kuitenkin paljon hommia, joihin tarvittaisiin tekijä, kuten teiden kunnossapito ja korjaus, sillat vasta ovatkin korjausta vailla, samoin terveydenhuollossa olisi varmasti hommaa. Jos ei muuhun kykene, niin edes pitämään seuraa vanhuksille tai sairaille.
Mutta ei. Kun pitää saada joku hieno hanke, josta sitten voidaan kirjoittaa raportteja ja pitää juhlapuheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkanavan toiminta on laissa säädetty rahoitettavaksi 20 miljoonalla eurolla Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen Suomen-varoista ja lisäksi yhtiölle on varattu 10 miljoonan euron vuotuinen määräraha, jolla tavoitellaan 1000 henkilön työllistymistä.
Kuulostaa ihan helvetin tehottomalta.
Mitäs sinä olet saanut aikaiseksi? Tai tämä nykyinen hallitus? Marinin aikaan ei ollut tällainen työttömyysaste, mutta perskokkareet ovat saaneet senkin laskuun.
Olen ollut 23 vuotta työelämässä vakituisesti ja sitä ennen opintojen ohella osa-aikaisesti ja maksanut näistä veroja. Marin sai aikaan hillittömän inflaation, josta kärsitään vielä pitkään.
Höpö höpö - Marinin aikaan Suomi ja suomalaiset voi hyvin. Nyt mennään kohti kaaosta ja lujaa.
Kuinka monta sinä olet työllistänyt? Siitähän tässä oli kyse.
Osatyökykyisten on todella vaikea löytää työtä, vaikka sitä kuinka haluaisi. Sen takia tarvitaan konkreettisia tekoja sen mahdollistamiseen.
Yritystuet on saatava vastullisiksi - niiden saajien on työllistettävä osatyökykyisiä!
Vierailija kirjoitti:
Työkanavan toiminta on laissa säädetty rahoitettavaksi 20 miljoonalla eurolla Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen Suomen-varoista ja lisäksi yhtiölle on varattu 10 miljoonan euron vuotuinen määräraha, jolla tavoitellaan 1000 henkilön työllistymistä.
Kuulostaa ihan helvetin tehottomalta.
Eli ei ollutkaan 1.5 miljoonaa, eikä 15 miljoonaa, vaan 30 miljoonaa :D
Tavoitteena oli 1000 henkilön työllistyminen ja toteutui 17 henkilöä.
Ei ihme, että huuipunahallitus sai hävitettyä 50 miljardia, niin ettei se näkynyt missään.
Mikä on Wallinheimon koulutus. Onko käynyt muuta kuin kiekkokoulua pikkupoikana?
Kokoomus edustajien heikko laskutaito on jo yleinen vitsi.
Vierailija kirjoitti:
Työkanava on valtion omistama erityistehtäväyhtiö, joka perustettiin Sanna Marinin (sd) hallituskaudella. Sen tehtävänä on työllistää työttömiä, kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia osatyökykyisiä. Yhtiön toiminnasta säädetään laissa, joka tuli voimaan vuonna 2022.
Ilmeisesti hallitus ei todellakaan halua työllistää osatyökykyisiä tai osa-aikatyöläisiä. Hienoa, kokkarit - ajatte maan täyteen kaaokseen.
No jos 15 tyypin työllistäminen maksaa 1.5 miljoonaa (tai 15) niin ei tuollaisessa palvelussa ole mitään järkeä. Eli 100 tonnia per tyyppi. Maksaisivat noille vaikka 20 tonnia puhtaana käteen jokaiselle niin tulisi paljon halvemmaksi ja säästyisi 80 tonnia per henkilö. 20 tonnilla netto elelee ihan kivasti vuoden.
Mut eipä tässä valituksessa taida olla taaskaan muusta kyse kuin siitä että siellä pönöttää (puolueen?) porukkaa isopalkkaisessa työssä ja nyt ei haluta luopua moisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkanavan toiminta on laissa säädetty rahoitettavaksi 20 miljoonalla eurolla Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen Suomen-varoista ja lisäksi yhtiölle on varattu 10 miljoonan euron vuotuinen määräraha, jolla tavoitellaan 1000 henkilön työllistymistä.
Kuulostaa ihan helvetin tehottomalta.
Mitäs sinä olet saanut aikaiseksi? Tai tämä nykyinen hallitus? Marinin aikaan ei ollut tällainen työttömyysaste, mutta perskokkareet ovat saaneet senkin laskuun.
Vasurit ei muuta saanut 50 (+ 10 + 20 + x) miljardilla aikaan paitsi loputtomiin valeita kuten ketjussakin näkee.
Wallinheimon peräsuolen laskeuman hoito maksaa 15 miljoonaa. Sekoitti varmaan asiat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Onko laskutaidottomuus ja ylimielisyys nykyään pääsylippu kokkareihin? Sinuhe saisi mennä sekoilemaan muualle. Ei ole Jyväskylässäkään saanut muuta kun tuhoa aikaiseksi.
Ei kyllä monopoli noissa asioissa on täysin vasureilla ja medialla.
Vierailija kirjoitti:
Onko missään oppositiopuolueessakaan osattu laskea? Kreikkalainat (me tienataan tällä), eu laina (hyvä diili, vain muutamia miljardeja miinusta) jne.
Se on samaa paskaa hallituksessa ja oppositiossa.
Oletko koskaa vaivautunut selvittämään miten Kreikan lainoille lopulta on käynyt?
Kreikka on nimittäin maksellut niitä takaisin aikataulun mukaan, ja koska laina otettiin riskipreemiolla niin voi sanoa että "me tienattiin tällä".
Kreikka vapautui EKP:n valvonnasta 2022. Nyt arvovaltainen the Economist valitsi Kreikan Euroopan parhaiten hoidetuksi taloudeksi ja kukapa jäikään jumbosijalle ellei Suomi.
Lue ja opi: https://www.iltalehti.fi/talous/a/18b05756-73e7-4274-bc43-2d04ee431f3f
Onko laskutaidottomuus ja ylimielisyys nykyään pääsylippu kokkareihin? Sinuhe saisi mennä sekoilemaan muualle. Ei ole Jyväskylässäkään saanut muuta kun tuhoa aikaiseksi.