Kysymys äideille, joilla on 2 lasta parin vuoden ikäerolla:

Ja tietysti isät saa vastata myös, mutta isejä täällä ei varmaan paljon käy? 

Olisi alusta alkaen pitänyt enemmän keskittyä siihen, että toinen on isompi ja toinen pienempi. Nyt ovat 9 ja 7, ja alkavat ymmärtää että 7-vuotias ei voi olla yhtä taitava tms kun 9-vuotias. Pienempi on tähän asti ollut vähän murheellinen kun ei onnistu jossain, missä sisko. Ja toisaalta isompi ottaa siitä välillä ilon irti. Helposti muutkin niputtavat heidät jotenkin tasavertaisiksi, ja siitä on joutunut sukulaisillekin huomauttamaan useamman kerran, ettei se käy.

Todella epäselvä kysymys. Onko sinulla siis itselläsi ongelmia? Ja arvelet sen johtuvan juuri ikäerosta? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Todella epäselvä kysymys. Onko sinulla siis itselläsi ongelmia? Ja arvelet sen johtuvan juuri ikäerosta? Miksi?

 

Minulla on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, ja haluan tukea heidän sisarussuhteensa kehittymistä, ja kysyn siihen vinkkejä. Mitään ongelmia ei siis ainakaan vielä ole. 

Minullakin on heille kysymys: miksi?

Itsellä kaksospojat ja kipuilin todella tämän asian kanssa. Joka ikisestä asiasta tehtiin kilpailu ja kun ei ollut edes sitä veruketta käyttää, että toinen on vanhempi ja on siksi nopeampi/voimakkaampi/saa parempia numeroita/piirtää paremmin. Vaikeaa oli. Yritä kehua ja kannustaa lapsia tasapuolisesti. 

Ei onnistunut meillä, vaikka yritin, että tulee rakastavat välit lapsille... isompi oli kotona siihen asti kun pienempi täytti 3, sitten menivät kumpikin päiväkotiin. Teimme tätä ennen kaiken yhdessä, tuin heidän yhteisiä leikkejä, kohtelin tasavertaisesti, jnejnejne... Ovat toistensa pahimmat kilpakumppanit, eivät iloitse toistensa onnistumisista, eivät edes toisistaan pysty sanomaan että "tykkään X:stä, X on kiva" tms... 

Aika paljon riippuu sen isomman luonteesta, onko hoivaava vai pomottaja. Joillekin muodostuu luonnostaan hyvät välit. Mun ei tarvinnut paljon mitenkään kasvattaa sopuisiksi, tytöt olleet pienestä asti toistensa bestikset. Nyt jo 17 v ja 19 v, edelleen hyvin läheiset toisilleen. 

En ollut edes tajunnut että tämä voi olla ongelma. Minulla on alle 2 v ikäero pikkusiskooni ja aina on oltu läheiset.

Antanut kummallekin tasapuolisesti huomiota, vietetty paljon aikaa yhdessä, opettanut empatiaa toista kohtaan kummallekin, kehunut aina kun huomioivat toisiaan, ollut tiukka siinä että toista ei saa satuttaa tai loukata, kiinnittänyt huomiota mitä vahvuuksia kummallakin on, ylipäätään koko perheessä osoitetaan empatiaa, välittämistä, hellyyttä toisia kohtaan, puhutaan asioista ja tunteista, positiivisen kautta mennään ja arkijärjellä.

En oikein ymmärrä kysymystä, miksi on oletus, että pienen ikäeron lapset alkaisivat taistella keskenään kateuden vuoksi? Kumpaankin suhtaudutaan yksilöinä, oman ikäisiään (onhan kaksikin vuotta merkittävä ero lapsen iässä) ja kumpikin saa paljon huomiota. Ei aseteta heitä kilpailemaan keskenään. 

Sisarusten välit kehittyvät luonnostaan omiin uomiinsa. Jos ja kun ns ongelmia tulee ne käsitellään tapauskohtaisesti, eikä laadita etukäteen mitään käsikirjoitusta näin luon täydellisen sisarussuhteen eli lopeta se liika ajattelu.😂

Kyllä lapsia mun mielestä voi ohjata ja tukea rakentamaan hyvää sisarussuhdetta eikä odotella ongelmia. Jos ja kun ongelmia tulee, helpompi ratkoa niitä kun pohjalla hyvä sisarussuhde.

Miten välttää, hmmm. Kaikkea ei voi estää. Elämässä tulee sitä elävää oppimateriaalia, jota ei pidä ohittaa. Elämässä tulee vastaa erilaisia asioita ja ne käsitellään omalla tavallaan tilanteen mukaan. Niin ja ne lapset pitää myös opettaa käymään ns omat sotansa, ihan kaikkiin esim sisarusten välisiin asioihin ei välttämättä tarvitse puuttua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella epäselvä kysymys. Onko sinulla siis itselläsi ongelmia? Ja arvelet sen johtuvan juuri ikäerosta? Miksi?

 

Minulla on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, ja haluan tukea heidän sisarussuhteensa kehittymistä, ja kysyn siihen vinkkejä. Mitään ongelmia ei siis ainakaan vielä ole. 

Minkäikäisiä he on?

Ihan vaan elämällä sitä päivittäistä arkea. 

Parin-kolmen vuoden ikäerolla on paljon vähemmän kilpailua ja kateutta kuin isommalla ikäerolla. Onhan silloin enemmän yhteistä tekemistä ja yhteisiä kavereita kuin sellaisen sisaruksen kanssa, johon on suurempi ikäero. Tämä oma kokemus ja havainto omista lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä kaksospojat ja kipuilin todella tämän asian kanssa. Joka ikisestä asiasta tehtiin kilpailu ja kun ei ollut edes sitä veruketta käyttää, että toinen on vanhempi ja on siksi nopeampi/voimakkaampi/saa parempia numeroita/piirtää paremmin. Vaikeaa oli. Yritä kehua ja kannustaa lapsia tasapuolisesti. 

Miksi tämän pitäisi olla ongelma? Jos toinen yksinkertaisesti on parempi jossakin niin miksi sitä ei saisi sanoa? Paljon enemmän hallaa tulee jostain turhista kehuista ja kannustuksesta Antaa lapselle valheellisen kuvan tämän kyvyistä. Todellinen karhunpalvelus. Ei ihme että meillä on koulut täynnä pieniä narsistinalkuja joille on koko elämänsä vanhemmat tolkuttaneet että kyllä sinä olet paras. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella epäselvä kysymys. Onko sinulla siis itselläsi ongelmia? Ja arvelet sen johtuvan juuri ikäerosta? Miksi?

 

Minulla on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, ja haluan tukea heidän sisarussuhteensa kehittymistä, ja kysyn siihen vinkkejä. Mitään ongelmia ei siis ainakaan vielä ole. 

Mihin sinä vinkkejä tarvitset, kun ei ole ongelmiakaan? Kai siitä voit päätellä, että nykyinen toimintatapasi on täsmälleen oikea ja voisit antaa vinkkejä muille.

Omien lasten kohdalla suurimmat ongelmat lähes saman ikäisten kohdalla olivat alle kouluikäisenä, kun olivat kovin eriluonteisia ja muutenkin eritasoisia.

Vierailija kirjoitti:

Antanut kummallekin tasapuolisesti huomiota, vietetty paljon aikaa yhdessä, opettanut empatiaa toista kohtaan kummallekin, kehunut aina kun huomioivat toisiaan, ollut tiukka siinä että toista ei saa satuttaa tai loukata, kiinnittänyt huomiota mitä vahvuuksia kummallakin on, ylipäätään koko perheessä osoitetaan empatiaa, välittämistä, hellyyttä toisia kohtaan, puhutaan asioista ja tunteista, positiivisen kautta mennään ja arkijärjellä.

Saman tehnyt ja ikuista tappelua oli ensimmäiset 12 vuotta. Nyt on vähän rauhoittunut kun ovat 13v ja 15v ja elävät eri maailmoissa. Kummallakin omat menot, kilpaharrastukset, kaverit jne. Ihan järkyttävää oli ja olen tyytyväinen tähän seesteiseen vaiheeseen. Tappeluiden aiheet olivat ihan älyttömiä. Ovat eri sukupuolta eikä heistä varmaan koskaan tule läheisiä, mutta jos nyt edes toimeen tulisivat. Paljon riippuu luonteista. Kivoja lapsia muuten ja koulut sujuu ja kaverisuhteet eikä perheessä ongelmia eikä ongelmia meitä vanhempia kohtaan. Sisarussuhde vaan ei koskaan rakentunut toivomakseni.