Äitiäni ei kiinnosta yhtään lastenlapset?
Nyt tajusin kun lapsenlapset jo isoja. Ikinä ei soittanut eikä kysellyt kuulumisia itse lapselta.
Muistan kun mukulat oli 3- ja 5-vuotiaat ja käytiin mummolassa niin äidistäni oikein näki että toivoi meidän lähtevän mahdollisimman nopeasti.
Onko muilla tällaista? Asiaa mietin kun muiden isovanhemmat soittelevat lapsenlapsilleen ja kutsuvat kylään yms.
Kommentit (32)
Anna olla ja elä elämääsi antaen aikaa lapsillesi. Moni vanhempi tulee katumaan vanhana menetettyä yhteyttä.
miksi kukaan olisi kiinnostunut toisten lapsista? siis niistä räkäisistä sottaavista rääkyvistä kasvattamattomista ärsyttävistä otuksista.
Vierailija kirjoitti:
Anna olla ja elä elämääsi antaen aikaa lapsillesi. Moni vanhempi tulee katumaan vanhana menetettyä yhteyttä.
mitä ihmeen yhteyttä?
tarkoitatko sitä, kun kakarat tulevat kerjäämään isovanhemmilta rahaa?
Kuulostaa ihan mun anopilta. Oma napa ja omat asiat on hälle ne kaikista tärkeimmät.
Kun soittaa (tai useimmiten poikansa soittaa) hänelle, selostaa suu vaahdossa omia juttujaan eikä vahingossakaan kysy lapsensa tai lapsenlapsiensa kuulumisia. Kaikki pyörii hänen ehtojensa ja aikataulujensa ympärillä, ei puhettakaan että ymmärtäisi lapsiperheen elämää ja aikatauluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko lapset olleet kiinnostuneita mummon kuulumisista yms. Ovatko he pyytäneet mummoa kanssaan esim. uimahalliin, jätskille?
Ei ole lastenlasten vastuulla.
Eikä isovanhemmilla ole velvollisuutta olla kiinnostuneita lapsenlapsista.
Taisi olla eilen, kun oli ketju, jossa ihmiset valittelivat, kun äidit soittelivat liian usein ja kyselivät kuulumisia. Läheisimpiä ihmisiä olivat kuulemma ne omat valitut ystävät, ei suinkaan oma äiti. Nyt taas valitellaan, kun äitiä ei kiinnostanut lapsenlapset. Äidit ovat näköjään vain käyttöesineitä, jotka ovat käteviä, jos hoitavat lapsia, mutta jotka eivät ole ihmisinä tärkeitä.
No ei kai se mummon suhtautuminen ole ihmeellistä, jos yhtään on lukenut näitä vauvapalstan "boomereiden" halveksimisketjuja.
Miten nuoret perheet edes kuvittelevat, että kukaan viitsii tukea heitä enää sen jälkeen.
Hänellä on varmasti peräsuolenlaskeuma.
Niin 🥺
Vierailija kirjoitti:
Ovatko lapset olleet kiinnostuneita mummon kuulumisista yms. Ovatko he pyytäneet mummoa kanssaan esim. uimahalliin, jätskille?
Se on aikuisen tehtävä rakentaa suhde lapsiin.
Ap. Siis meillä on välimatkaa reilusti joten puhelimitse yhteydenpito.
Jos sitä olisi äitini siis halunnut. Mutta ei edes yhtä puhelinsoittoa.
Hoitoapua emme kaivanneet kun käytettiin mll:n hoitajaa tarvittaessa.
Mutta näillä mennään. Pakotin tosin äitini soittamaan yhdelle lapsenlapselle kun tästä tuli isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko lapset olleet kiinnostuneita mummon kuulumisista yms. Ovatko he pyytäneet mummoa kanssaan esim. uimahalliin, jätskille?
Ei ole lastenlasten vastuulla.
No ap:n lapset olivat jo isoja, eivätkä ole olleet yhteyksissä mummoonsa päin. "Vuoroin vieraissa" sanotaan. Ottivatko vanhempansakaan lasten ollessa pienempiä aloitetta, että olisi lasten ja mummon kanssa vietetty yhteistä aikaa, vai oletettiinko vain, että mummo ottaa yhteyttä, jos kiinnostaa? Ketä loppujen lopuksi ei kiinnostanutkaan pitää yhteyttä?
Jankutitteko ongelmien johtuvan vanhemmistanne jatkuvasti? Teini- ikä meni jo. Isovanhemmillakin on oikeus suojella itseään. Traumatausta, justiin.