Kolmevuotiaan äiti unohti tabletin Espanjaan Perheen elämä mullistui

Ja meidän lapset ei tosiaan ole olleet helpoimmasta päästä ja molemmat vanhemmat olemme joko opiskelleet tai tehneet töitä, ei silti ole ollut tarvetta tunkea kännykkää käteen saadakseen hetken rauhaa. 

"Pädi jäi sinne Espanjaan."

Kolmevuotiaan äiti siis kertoi hätävalheen lapselleen. Tomerampi ihminen olisi sanonut penskalle suoraan, että meininki muuttuu nyt ja pulinat pois.

Vierailija kirjoitti:

"Pädi jäi sinne Espanjaan."

Kolmevuotiaan äiti siis kertoi hätävalheen lapselleen. Tomerampi ihminen olisi sanonut penskalle suoraan, että meininki muuttuu nyt ja pulinat pois.

Hienoa silti, että edes tässä vaiheessa ymmärsi virheensä ja teki jotain asialle. En vaan ymmärrä, miten tälläiseen pisteeseen on edes päädytty, että kolmevuotias täytyy vieroittaa pädistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Pädi jäi sinne Espanjaan."

Kolmevuotiaan äiti siis kertoi hätävalheen lapselleen. Tomerampi ihminen olisi sanonut penskalle suoraan, että meininki muuttuu nyt ja pulinat pois.

 

Hienoa silti, että edes tässä vaiheessa ymmärsi virheensä ja teki jotain asialle. En vaan ymmärrä, miten tälläiseen pisteeseen on edes päädytty, että kolmevuotias täytyy vieroittaa pädistä.

Ja omalla naamalla ja nimellä kerrotaan siitä iltapäivälehdessä.

Minusta tuntuu, että meno älylaitteiden kanssa menee vain hullummaksi vuosi vuodelta. Oma lapsi syntyi vuonna 2013 ja on varmaan ensimmäisiä sukupolvia, joilla on ollut kosketuspintaa älylaitteisiin ihan pienestä saakka. Siihen aikaan kuitenkin se älylaite oli viimeinen resurssi tai spesiaalitilanne. Valtaosa sai katsoa tablettia vain pitkillä matkoilla tai ollessaan kipeä. Nyt älylaite isketään lapsen käteen ennen kuin se ehtii sitä edes pyytää. Ja kaupat ja julkiset kulkuneuvot on pullollaan älylaitekoomassa olevia taaperoita. Lapset eivät tunnu osaavan enää edes syödä ilman älylaitetta.

Jos nykyisillä koululaisilla on ongelmia keskittymisen kanssa, niin se ongelma ei tule ainakaan paranemaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että meno älylaitteiden kanssa menee vain hullummaksi vuosi vuodelta. Oma lapsi syntyi vuonna 2013 ja on varmaan ensimmäisiä sukupolvia, joilla on ollut kosketuspintaa älylaitteisiin ihan pienestä saakka. Siihen aikaan kuitenkin se älylaite oli viimeinen resurssi tai spesiaalitilanne. Valtaosa sai katsoa tablettia vain pitkillä matkoilla tai ollessaan kipeä. Nyt älylaite isketään lapsen käteen ennen kuin se ehtii sitä edes pyytää. Ja kaupat ja julkiset kulkuneuvot on pullollaan älylaitekoomassa olevia taaperoita. Lapset eivät tunnu osaavan enää edes syödä ilman älylaitetta.

Jos nykyisillä koululaisilla on ongelmia keskittymisen kanssa, niin se ongelma ei tule ainakaan paranemaan.

Koukuttaminen on helppoa. Olen 80-luvulla aupairina ulkomailla huushollissa, jossa parivuotias lapsi halusi syödä vain televisiota katsellen. Hänet istutettiin heti aamulla syöttötuoliin oman matkatelkkarin ääreen. Aamiaiseksi oli aina Hula Hoopseja ja Orange Squashia, joten muitakin ongelmia oli televisioviihteen lisäksi. Muun perheen ruokapöytään lasta ei voinut tuoda kitisemään, joten hänet syötettiin erikseen muualla. Televisio oli tenavalle kuin magneetti, ja jos liikkuvaa kuvaa kajasti naapurihuoneessa, hänen silmänsä seurasivat paremman puutteessa valoja ja varjoja. Tuollaisella lapsella ei olisi toivoakaan nykymaailmassa. Voin kuvitella, että hän on jo kasvattanut oman lisänsä addiktien suureen joukkoon.

Jossain lehtijutussa liittyen lasten pahoinvointiin sanottiin, että työelämä pitäisi saada sellaiseksi, että aikuisesta jäisi ihmistä myös lapselle. Minusta tuo kietoutuu myös nykyiseen älylaiteongelmaan. Työelämä imee aikuisista mehut ja he tarvitsevat rauhaa. Samalla lapsi tarvitsee huomiota, jota aikuiset ei vaan kykene antamaan. Älylaite on helppo ratkaisu, vaikka syventää vain kierrettä. Aikuiset tuijottavat ruutua, kun eivät muuta jaksa, lapset kun eivät muuta saa.

Oma lapsi on jo koululainen, mutta kyllä meillä tasapainotellaan näiden teemojen kanssa koko ajan. Toisaalta ruutuaika ja sen ruinaaminen ovat alkaneet muodostua ongelmaksi vasta nyt koululaisena, kun leikkiminen on jäänyt. Pienempänä saattoi päiväkodin jälkeen leikkiä kolmekin tuntia yksin leluillaan. Höpinä vaan kuului huoneesta, kun minä lepäsin töiden jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

"Pädi jäi sinne Espanjaan."

Kolmevuotiaan äiti siis kertoi hätävalheen lapselleen. Tomerampi ihminen olisi sanonut penskalle suoraan, että meininki muuttuu nyt ja pulinat pois.

No on meilläkin tutit viety oraville tms. Ihan täyspäiviä lapsia silti kasvoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Pädi jäi sinne Espanjaan."

Kolmevuotiaan äiti siis kertoi hätävalheen lapselleen. Tomerampi ihminen olisi sanonut penskalle suoraan, että meininki muuttuu nyt ja pulinat pois.

No on meilläkin tutit viety oraville tms. Ihan täyspäiviä lapsia silti kasvoi.

Minustakin tuon ikäiselle on helpompi hahmottaa, että pädi jäi jonnekin eikä sitä ole kuin joku epämääräinen nyt meininki muuttuu. Kolmevuotias on vielä todella pieni. 

Vierailija kirjoitti:

Jossain lehtijutussa liittyen lasten pahoinvointiin sanottiin, että työelämä pitäisi saada sellaiseksi, että aikuisesta jäisi ihmistä myös lapselle. Minusta tuo kietoutuu myös nykyiseen älylaiteongelmaan. Työelämä imee aikuisista mehut ja he tarvitsevat rauhaa. Samalla lapsi tarvitsee huomiota, jota aikuiset ei vaan kykene antamaan. Älylaite on helppo ratkaisu, vaikka syventää vain kierrettä. Aikuiset tuijottavat ruutua, kun eivät muuta jaksa, lapset kun eivät muuta saa.

 

Olen itse huomannut, että jos lakkaa älylaitteiden ja telkkarin katsomisen, arjessa vapautuu valtavasti aikaa. Eli arjessa tuntuu loppuvan aika juuri älylaitteiden takia, ei töiden. Että iltaisin kotona siivoaminen ja ruoanlaitto tuntuvat ylisepääsemättömiltä esteiltä siksi, että aikaa menee Netflixiin ja Instaan jne. Jos et laita sitä telkkaria päälle tai tuijota puhelinta, niin kummasti jäisi aikaa pitää talo kunnossa... Että luomme itse paljon sitä kiirettä. Toki tämä vaihtelee elämäntilanteen mukaan - esim. jos jollain on neljä lasta niin ei ehkä nytkään ehdi puhelimella olla. Ja koko ilmiön huomaa vain silloin kun ottaa puhelimesta lakon. Ei sitä muuten pysty toteamaan.

Luonnotonta. 3-vuotiaan ja isommankin lapsen kuuluu pääasiassa leikkiä. Eiköhän ne lelutkin ala taas kiinnostaa kun sitä padia ei kertakaikkiaan saa. Kummallista että padia edes tarvittaisiin Espanjan reissulle mukaan jossa luulisi olevan kiinnostavia asioita jo muutenkin

Hätävalheet ei oikein toimi kasvatuksessa. Lapsilla on hyvä muisti. Tuo perhe jos menee vielä Espanjaan, niin lapsi todennäköisesti olettaa padin löytyvän sieltä. Sitten pitää taas valehdella.

Tutitkin viedään pupuille (??) metsään. Meillä se vaan jätettiin pois ja lapselle sanottiin, että tutit ja hampaat ei kuulu yhteen. Sitten otettiin vastaan ne lapsen tunteet. Meni ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain lehtijutussa liittyen lasten pahoinvointiin sanottiin, että työelämä pitäisi saada sellaiseksi, että aikuisesta jäisi ihmistä myös lapselle. Minusta tuo kietoutuu myös nykyiseen älylaiteongelmaan. Työelämä imee aikuisista mehut ja he tarvitsevat rauhaa. Samalla lapsi tarvitsee huomiota, jota aikuiset ei vaan kykene antamaan. Älylaite on helppo ratkaisu, vaikka syventää vain kierrettä. Aikuiset tuijottavat ruutua, kun eivät muuta jaksa, lapset kun eivät muuta saa.

 

Olen itse huomannut, että jos lakkaa älylaitteiden ja telkkarin katsomisen, arjessa vapautuu valtavasti aikaa. Eli arjessa tuntuu loppuvan aika juuri älylaitteiden takia, ei töiden. Että iltaisin kotona siivoaminen ja ruoanlaitto tuntuvat ylisepääsemättömiltä esteiltä siksi, että aikaa menee Netflixiin ja Instaan jne. Jos et laita sitä telkkaria päälle tai tuijota puheli

Tää on niin totta. Olen lomalla nyt ja olen saanut tehtyä vain murto-osan siitä mitä olin suunnitellut. Juutun jatkuvasti katsomaan youtubea, hbo:ta, selaamaan facea, tutkimaan uutiset, googlaamaan mitä milloinkin ja jos ei mitään muuta niin sitten tälle hiton turhalle av:lle!!!

Turha opettaa lapsia olemaan,,jos itse ei osaa säännöstellä edes omaa ruutuaikaa.

"Olen aivan varma, että tämä muutos lasten elämässä on yksi suurimpia syitä siihen, miksi meillä on yhä enemmän ja enemmän käytöshäiriöitä, nepsydiagnooseja sekä oppimishaasteita. Koulussa on pitänyt kokeita sekä opetusta helpottaa rajusti, jotta nykylapset pärjäävät. 10-vuotiaat eivät osaa kertoa koulussa omaa nimeään, osoitettaan tai muista kuukausia"

Näistä mikään ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Jossain lehtijutussa liittyen lasten pahoinvointiin sanottiin, että työelämä pitäisi saada sellaiseksi, että aikuisesta jäisi ihmistä myös lapselle. Minusta tuo kietoutuu myös nykyiseen älylaiteongelmaan. Työelämä imee aikuisista mehut ja he tarvitsevat rauhaa. Samalla lapsi tarvitsee huomiota, jota aikuiset ei vaan kykene antamaan. Älylaite on helppo ratkaisu, vaikka syventää vain kierrettä. Aikuiset tuijottavat ruutua, kun eivät muuta jaksa, lapset kun eivät muuta saa.

Oma lapsi on jo koululainen, mutta kyllä meillä tasapainotellaan näiden teemojen kanssa koko ajan. Toisaalta ruutuaika ja sen ruinaaminen ovat alkaneet muodostua ongelmaksi vasta nyt koululaisena, kun leikkiminen on jäänyt. Pienempänä saattoi päiväkodin jälkeen leikkiä kolmekin tuntia yksin leluillaan. Höpinä vaan kuului huoneesta, kun minä lepäsin töiden jälkeen. 

Todella hyvä pointti ja tottakai ongelma on paljon monisyisempi, kuin yhdessä keskustelunavauksessa saa kerrottua. Onhan yhteiskunta ja sen vaatimukset muuttuneet ajan saatossa myös. Etenkin naisten kohdalla, lapset on laitettava yhä aiemmin päiväkotiin, jotta naiset pääsevät takaisin töihin, ettei vaan jää eläkekertymä liian pieneksi jne. Ja tilanne muutenkin kärjistyy entisestään, kun eläminen kallistuu kallistumistaan ja palkat eivät seuraa mukana ja töitä täytyy tehdä yhä enemmän. Valtava oravanpyörä, josta kärsii koko yhteiskunta.

Vierailija kirjoitti:

"Olen aivan varma, että tämä muutos lasten elämässä on yksi suurimpia syitä siihen, miksi meillä on yhä enemmän ja enemmän käytöshäiriöitä, nepsydiagnooseja sekä oppimishaasteita. Koulussa on pitänyt kokeita sekä opetusta helpottaa rajusti, jotta nykylapset pärjäävät. 10-vuotiaat eivät osaa kertoa koulussa omaa nimeään, osoitettaan tai muista kuukausia"

Näistä mikään ei pidä paikkaansa.

Pitää. Voit lukea lukuisia tutkimuksia siitä, mitä peli/ruuturiippuvuus tekee pienille kehittyville aivoille. Tunteidensäätely, kärsivällisyys, oppiminen, havainnointi kaikki kärsii valtavasti.

Koulussa näkee, kuinka 12-vuotiaiden sosiaalinen ja emotionaalinen älykkyys, itsesäätely, kaikki ovat jääneet ihan viisivuotiaan tasolle.

Kaksikymmentä vuotta sitten koulussa oli yksi 'tarkkisluokka', jossa oli kourallinen oppilaita. Nyt samaisessa koulussa on kolme erityisluokkaa ihan ensimmäisestä vuodesta lähtien. Yksi niistä luokista on niinsanotusti koulukelvottomille, eivät voi edes ulkoilla yhdessä muiden kanssa väkivaltaisen käytöksen vuoksi.

On totta, että nepsy diagnooseja ei tutkittu eikä tehty silloin yhtä paljon, mutta se ei yksinään selitä niiden kasvua. Osa ongelmien lisääntymisestä selittyy myös maahanmuutolla n. 50% erityisluokan oppilaista on ulkomaalaistaustaisia. Mutta opettajat, jotka ovat olleet opettajina 20-30 vuotta osaavat ihan itsekin kertoa, että häiriökäyttäytyminen sekä oppimisen haasteet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana räjähtäneet käsiin kaikista erityistuista huolimatta. 

Ja kyllä, kokeita on todellakin helpotettu, kysymyksissä on apukysymyksiä, selityksiä, tukia paljon enemmän kuin 2000-luvun alkupuolella, esseekysymyksessä pitää oppilaille kirjallisesti selventää, miten esseekysymykseen vastataan. Neljäsluokkalaiset eivät muista viikonpäiviä, kuukausia tai omaa osoitettaan, nämä ei ole mitään keksittyjä asioita vaan ihan arkipäivää tuossa lähikoulussa, jossa ystäväni opettaa.

Tervetuloa todellisuuteen, se on rumaa.