Olen niin iloinen!

Tämän talven aikana olen tavannut vanhaa rakasta ystävääni kaksin ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Hänellä on kaksi lasta, ja tähän asti jompikumpi tai molemmat ovat aina olleet mukana. Mutta nyt kun nuorempikin on jo kuudesluokkalainen, hänen äitinsä on vihdoin uskaltautunut jättämään lapsen kotiin, kun itse lähtee ulos. Ystäväni on tosi mukava ja hauskaa seuraa, mutta lapsia hän ei valitettavasti osaa kasvattaa. Nämä nyt jo teinit ovat äärimmäisen rasittavia, takertuvia, huomionkipeitä, ailahtelevaisia, kärsimättömiä ja ikävystyttäviä energiasyöppöjä. Vuosikaudet olen kauhulla ajatellut, kuinka selviän taas seuraavasta tapaamisesta, mutta nyt onkin ollut ihania kohtaamisia, kun nämä kauhukakarat eivät olekaan olleet mukana. Olen NIIN tyytyväinen etten pannut välejä poikki vaikka sitä monta kertaa harkitsin.