Koiranpentu ei opi sisäsiistiksi. Mitä teen?
Kommentit (35)
Tää viimeisin on nyt oppinut suunnilleen 9kk iässä ja on nyt noin 10kk. Aiemmilla ei ole kestänyt näin kauan. Tää pk-rotuinen on melko nopee kaikessa, mutta ehkä se on sitten sitä, että kun kerkiää kaikkeen, niin se pissaaminen ei tule aina ulkona ensimmäisenä hommana mieleen. Ei nosta ulkonakaan jalkaa vielä, eikä selkeästi merkkaile reviirin laitoja, vaikka olen vähän sitäkin vartoillut. Tuntuu, että pissa tulee just siihen, kun hätä tulee koiralla mieleen leikin keskellä.
Meillä on pikkukoira, joka on ollut sisäsiisti oikeastaan vasta 1 vuoden iästä lähtien. Edelleen saattaa merkata sisällä, jos toinen koira on ollut kylässä ja jättänyt hajuaan.
Riippuu osin varmaan rodustakin. Mulla alkukantaisen rodun edustaja jolla ei niin suurta miellyttämisenhalua ja muutenkin meni aikaa ymmärtää kuinka pitkälti menee viettien ja vaistojen varassa. Melkeinpä eka vuosi meni siisteyskasvatuksessa, kun vahinkopissojen tilalle tuli merkkailu. Samoihin paikkoihin nosteli koipea ja varsinkin yksin jäädessä esim isännän tyynylle.
Nyt aikuisena ei enää kuseksi mutta meinasi melko epätoivoa olla tuolloin.
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin havannankoira poika 14 viikon ikäisenä. Muutti omakotitalosta omakotitaloon ja oli jo kasvattajalla melkein sisäsiisti. Siitä oli hyvä jatkaa: jokaisen leikkimisen, nukkumisen ja syömisen jälkeen mentiin välittömästi pihalle.
Otin kasvattajalta pennun, joka oli jo 5 kk ja ihan täysin sisäsiisti. Oli kyllä maailman helpoin pentuaika ja koira ei edes ikävöinyt kasvattajan luo vaan asettui heti taloksi.
Pk-rotuisia koiria minulla ollut, joillain nartuilla on kestänyt sisäsiistiksi oppiminen ensimmäisten juoksujen tuloon asti, eli 7-8kk ikään. Urokset oppineet nopeammin, 4-5kk.
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni puoli vuotta. Ajava, metsästysviettinen rotu kyseessä. Meinasi itselläkin usko välillä loppua, mutta nykyään ei minkäänlaisia ongelmia eli kelpo sisäkoira siitä tuli. Tsemppiä!
Meillä ollut aina 2-3 ajokäytössä olevaa sisäkoiraa ja sisäsiisteiksi oppineet noin 15 vkon ikään mennessä yksittäisiä vahinkoja lukuunottamatta. Mutta tämä viimeisin, oli vasta 9kk vanhana sisäsiisti! Ja hauskasti siis ihan yks kaks lopetti sisälle tekemisen lopulta.
Kun koira oletettavasti alkaisi pissaamaan / kakkaamaan - äkkiä syliin ja jotkut lipokkaat jalkaan vaan ja ulos vaikka ilman takkia!
Kun tuotos tulee ulos - PALJON KEHUJA + NAMI.
Koira ei pissaa ja kakkaa syliin.
Meillä iso rotu ja oisko noin reilu 6kk mennyt, vaikka yritettiin käyttää usein pihalla. Kyllä se siitä.
Ulos aina heti heräämisen, syömisen jälkeen ja ennen leikkimistä. Naksuttimen käyttö juuri kun ulkona alkaa tekee asiaa ja sen jälk. Palkitseminen. Ala myös käyttää sanoja `tee pissa ` - `tee kakka ` ennen asiointia jolloin osaa yhdistää ne säännönmukaisesti toimintaan. Voit hyödyntää tätä myöhemmin.
Koiralla menee noin 6kk ennenkuin kehittyy pidätyskyky. Laita sanomalehtiä lattialle ulko-oven lähelle ja aina kun koira meinaa lorotella niin nostat lehden päälle.
Viekää piikille se koira, ne ovat tämän maan syöpä.
Pennulla on niin paljon opittavaa. Rauhallinen rutiinimainen opetus menee kyllä perille.
Meillä kaksi saman rotuista tyttökoiraa. Toinen oppi sisäsiistiksi n. 4 kk:n iässä, toisella meni n. vuosi. Molemmilla samat keinot käytössä, eli ulos aina ruuan, unen ja leikin jälkeen ja aika usein siinä välilläkin. Molempien kohdalla myös lähdettiin normaalisti töihin pari viikkoa pennun tulon jälkeen, eli osan asioista tekivät alussa väkisinkin sisälle sanomalehdille. Ja tietenkään ei mitään huomiota niihin sisälle tehtyihin tarpeisiin, ulkona vain isosti kehuja.
Entisen naapurin uroskoira (taisi olla bichon-rotuinen) ei oppinut olemaan pissaamatta sisälle ennen kuin kastroitiin. Ja se tehtiin nimenomaan siksi, ettei lopettanut tuota sisälle ruikkimista. Ilmeisesti tämä on tietyillä roduilla, varsinkin uroksilla, aika yleinen ongelma.