Miksi monilla parikymppisillä on niin ylisuuret luulot itsestään?
Näin yli kymmenen vuotta muita opiskelijoita vanhempana aikuisopiskelijana on tullut seurattua. Opiskelijat perustuvat osakeyhtiöitä ja nimittävät itsensä toimitusjohtajiksi, liiketoimintaa ei sitten ikinä synnykään. Monilla on jyrkän oikeistolaisia näkemyksiä, ja yli 30v opiskelijoita pidetään ihan luusereina. Kehuskelua ja muiden vähättelyä.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Olihan sitä sitä itsekin nuorena ylioppilaana ja opiskelijana olevinaan viisas ja huippua. Kolmekymppisenä ajattelikin asioista jo aivan eri tavalla ja tajusi, että asiat eivät ole mustavalkoisia.
Esim. Ap on loistoesimerkki mustavalkoisesta ajattelusta. Joidenkin ajattelu kehittyy, toiset alkavat kaikkeutta jo kolmikymppisenä.
Koska silloin on testosteronitasot suurimmillaan.
Jostain on aloitettava. Parempi niin, että jo opiskeluaikaan tulee yrittäjyyden realiteetit eteen kuin että perheellisenä perustaa kivan kulmakuppilan, joka menee konkkaan vuodessa ja miljoonavelat niskassa.