Kehoitus muuttaa lähemmäksi työpaikkaa ärsyttää.
Ensin pitää muuttaa halvalle alueelle, jotta on varaa asuntoon. Sitten kun saa työpaikan, pitääkin muuttaa työpaikan lähelle koska työmatkakulut ja työmatka-aika on pitkä. Sitten valitetaan, että lasta riepotellaan koulusta toiseen eikä sillä ole mitään juuria kun on aina muutettu vanhempien työn perässä. Seuraavaksi valitetaan, että ihmiset eroaa liian helposti, kun on perhe-elämää vähän hankala toteuttaa kun toisen työpaikka on 150 km pohjoiseen ja toisella 150 km etelään ja piti muuttaa työpaikan lähelle. Sitten meneekin duunit alta, kun on muutettu työpaikan viereen, kukaan ei osta asuntoa siitä työpaikan vierestä kun siinä ei enää ole työpaikkaa mihin mennä, asuntolainaa ei ole enää vara maksaa kun on työtön ja tulee henkilökohtainen konkurssi.
Mutta ei. MUUTA SINNE TYÖPAIKAN VIEREEN S*TANA!!!
Kommentit (11)
Mä olen alalla töissä, missä työpaikka saattaa vaihdella paljonkin. Kymmenen vuoden sisään olen ollut töissä kolmella eri paikkakunnalla, kahdessa eri maakunnassa ja neljässä eri pisteessä. Yhdessä niistä kahteen kertaan. Olisi melkoista elämää lapsilla, jos joka kerta muutettaisiin perheenä.
Miehen työ on pysyvämpää, mutta hänen työpaikkaansa on pariin otteeseen ollut etäisyyttä 200 km mun työpaikaltani. Pitäisi varmaan perheen asua eri paikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan voi muuttaa työpaikan viereen kun teini-ikäisen ammattikoulu on täällä kotipaikkakunnalla ja tuota alaa ei opeteta työpaikan lähellä missään. Mieluummin itse ajan töihin kun laitan lapsen kulkemaan useilla eri liikennevälineillä ja vielä kävelemään siihen päälle..
Tää muuten unohtui listasta. Sama tilanne myös meillä! -ap-
Ja työttömän pitää muuttaa halvempaan asuntoon kauas työpaikoista ja samalla hakea työpaikkoja kaukana asuinpaikastaan.
Ek on tehnyt tähän ongelmaan ratkaisu ehdotuksen. Työntekijä voi asua työpaikalla. Vuokrahan siitä pitää maksaa mutta sen säästää siinä ettei tule työmatkoja.
Minäkään en suostu päättämään asuinpaikkaani jonkun työn mukaan, asun siellä missä haluan. Työhän voi loppua milloin hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en suostu päättämään asuinpaikkaani jonkun työn mukaan, asun siellä missä haluan. Työhän voi loppua milloin hyvänsä.
Joo ajattele vaikka rakennusalaa, projekti kestää vuoden kaksi ja aina pitäisi muuttaa kun se valmistuu.
Vierailija kirjoitti:
Ja työttömän pitää muuttaa halvempaan asuntoon kauas työpaikoista ja samalla hakea työpaikkoja kaukana asuinpaikastaan.
Ei vaan näillä tarkoitetaan yleensä syrjäseuduilla asuvia, pitkiä matkoja autolla tekeviä.
Siellä ei haluta muuttaa siitä 300 neliön omakotitalosta kirkonkylälle kerrostaloon, vaan valitetaan ja vaaditaan bensakorvauksia ja muita.

No sen takia muutin maalle, että on iso piha ja riittävän kokoinen talo harrastustiloineen. Miksi mun pitäisi muuttaa johonkin pieneen asuntoon jonnekin kaupunkiin tai kirkonkylälle? Työmatka on pitkähkö mutta itsehän maksan, bensan ja autojen verotuksesta saan ihan vapaasti valittaa siinä kun joku pääkaupungissa asuva asuntojen hinnoista tai vuokrista tai niihin saatavista tuista. Työmatkavähennyksen omavastuun kasvaminen kirpaisee, mutta mitäs sitten. Palvelut on kaukana, mutta sen jo tiesin kun tämän oman mansikkapaikkani löysin ja halusin.
Teet niin tai näin niin aina se on jonkun mielestä väärin. Ei pidä takertua palstan hörhöjen sanoihin.
Hallituksen mielestä kaikkien pitää asua mahdollisimman halvasti, lähellä työpaikkoja, joukkoliikenteen varrella ja pitää maaseutukin siinä samalla asuttuna. Skitsofrenia on vakava asia, eikä sellaisesta kärsivä saisi päättää muiden kansalaisten asioista.