IS: "Riikka Purra väläyttää veronkorotuksia ja lisää leikkauksia myös eläkkeisiin"
En ota kantaa siihen, menemmekö talouspolitiikassa kokoomuksesta ohi. Mutta puheenjohtajana näen, että perussuomalaiset on se ykköspuolue, joka voi puuttua julkisen talouden ongelmiin ja tähän kokonaisuuteen. Oleellinen syy siihen on se, että meillä ei ole etujärjestöjä takana, vaan olemme autonominen toimija.
Tutkijoiden mukaan valtiovarainministeri Purran viimeaikainen tapa viestiä leikkauksista on uudenlainen suomalaisessa politiikassa.
Leikkaukset osuvat pienituloisiin kovaa. Pitäisikö valtiovarainministerin osoittaa pienituloisille enemmän empatiaa?
Hyvätuloiset ja hyväosaiset ihmiset selviävät siinäkin tilanteessa, että rahat kerta kaikkiaan loppuvat tai me olemme alijäämämenettelyssä. Sosiaaliturvaa joudutaan leikkaamaan oikeasti paljon.
Valtion suurimpia menoeriä ovat sosiaali- ja terveysmenot, koulutus, sosiaaliturvamaksut, eläkkeet ja puolustus. Sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta ei leikata. Sosiaaliturvaan on jo tehty leikkauksia, ja terveydenhuollon menojen kasvunopeutta on hillitty.
Jäljelle jäävät eläkkeet ja koulutus. Kumpaankaan hallitus ei ole vielä halunnut koskea.
Se on mahdollista, että eläkkeistä leikataan. Eihän hallitus ole vielä niihin koskenut.
Kommentit (115)
Kyse on isoista eläkkeistä, joista voikin laikata. Pienempiin eläkkeisiin ei kosketa, sanoi hän.
Pääasia persuille on, että on jokin taho, jota vastaan ollaan. Kokoomuspedejen kanssa se on duunari.
Voitais avata itäraja tunniksi ja marssittaa persut rajan yli henkiseen kotimaahansa.
Kiva kun siinä mukana on helvetisti omia persuköhiä äänestäjiä jotka saa takkiinsa.. Nauti helvetisti. 😆
Hyvä jos leikataan isoja eläkkeitä. Yksikään ihminen ei tarvitse hengenpitimikseen 40 000 e/kk eläkettä. Kaikki yli 2000 e/kk eläkkeet voisi jättää rauhaan ja siitä ylöspäin leikkuria.
Hallitus ei voi leikata vakuutusyhtiöiden maksamia työeläkkeitä muuten kuin korottamalla veroprosenttia.
Varmaan nämä korotukset tulevat vasta kun terveydenhoito on ajettu alas?
Riikka on kyllä tiukka täti. Ei taivu, eikä katkea. Hyvä homma!
Vierailija kirjoitti:
Kyse on isoista eläkkeistä, joista voikin laikata. Pienempiin eläkkeisiin ei kosketa, sanoi hän.
Kuka oikeasti uskoo Purraa? Hän sanoo nyt yhtä ja tekee toista, kuten on viimeisen vuoden aikana saatu huomata ja vaikka jostain ihmeen syystä Purra tässä olisikin rehellinen, niin kokoomus ei suostu siihen että vain isoista eläkkeistä leikataan.
Äitini elää 1000 euron eläkkeellä, ''hienoa'' jos siitä vielä leikataan...
Vierailija kirjoitti:
Hyvä jos leikataan isoja eläkkeitä. Yksikään ihminen ei tarvitse hengenpitimikseen 40 000 e/kk eläkettä. Kaikki yli 2000 e/kk eläkkeet voisi jättää rauhaan ja siitä ylöspäin leikkuria.
👍 Totta!
"Voitais avata itäraja tunniksi ja marssittaa persut rajan yli henkiseen kotimaahansa."
Kuinka niin venäjälle, henkinen kotimaa heillä on -30-40-luvun saksa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä jos leikataan isoja eläkkeitä. Yksikään ihminen ei tarvitse hengenpitimikseen 40 000 e/kk eläkettä. Kaikki yli 2000 e/kk eläkkeet voisi jättää rauhaan ja siitä ylöspäin leikkuria.
Ja se 40.000€ eläkettä saava maksaa 20.000€ veroja. Mitä hyötyä valtiolle on, jos eläkkeitä leikataan? Sehän tietää verotulojen romahtamista.
Riikan katse on paha. Hänessä ei ole ripaustakaan inhimillisyyttä ja hän tuntuu nauttivan täysillä leikkauksista.
Miksi hänelle kävi noln?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä jos leikataan isoja eläkkeitä. Yksikään ihminen ei tarvitse hengenpitimikseen 40 000 e/kk eläkettä. Kaikki yli 2000 e/kk eläkkeet voisi jättää rauhaan ja siitä ylöspäin leikkuria.
Mutta valtio ei saa paljoakaan tuloja niitä jättisuuria eläkkeitä leikkaamalla, koska niin suuria eläkeitä ei saa kovinkaan moni.
Siksi eläkkeitä leikataan kautta linjan, esimerkiksi nostamalla eläkkeistä maksettavaa veroa 1 - 2 prosenttia.
Kannattaa muuttaa Espanjaan ja muuttaa vielä kansalaisuuskin. Suomessa ansaittu työeläke maksetaan sinulle riippumatta siitä, missä maassa asut tai minkä maan kansalainen olet.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010309280.html
koko juttu karvoineen kaikkineen... olen valmis mihin tahansa leikkauksiin, kyllä me keinot keksitään,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä jos leikataan isoja eläkkeitä. Yksikään ihminen ei tarvitse hengenpitimikseen 40 000 e/kk eläkettä. Kaikki yli 2000 e/kk eläkkeet voisi jättää rauhaan ja siitä ylöspäin leikkuria.
Ja se 40.000€ eläkettä saava maksaa 20.000€ veroja. Mitä hyötyä valtiolle on, jos eläkkeitä leikataan? Sehän tietää verotulojen romahtamista.
Tässä on ratkaisu! Korotetaan jokaisen suomalaisen palkkaa 50000e/kk, niin saadaan niin paljon veroja, että talous jää reilusti ylijäämäiseksi! Eläköön kokoomus/persu älyllinen yhteistyö!
Kannatetaan eläkeläisiltä leikkaamista! Eläkkeensaajien anteliaampi asumistuki pois ja kaikki samalle leikatulle asumistuelle. Eläkeläisten alennukset pois kulkuvälineistä,liikuntapaikoista, kulttuurilaitoksista jne. Suurimpien eläkkeiden yli 4000 e/kk verotusta korotettava selvästi. Työeläkeindeksi jäädytettävä toistaiseksi. Näistä irtoaisi jo miljardeja säästöä.
Sairas akka. Todella.
Tässä on täti, jonka aiheuttamia tuhoja korjataan 10- 20 vuoden päästä ja helvetin kalliisti vielä.
Eläkkeet ovat kahtena vuonna nousset jopa yli 10 prosenttia sen vanhan indeksilain lauettua, mutta eivät sitä ennen nousseet juuri lainkaan 30 vuoteen.
Jos leikataan, niin sitten olisi ymmärrettävää tuon indeksin verran. Eli jos indeksi laskee, mikä tarkoittaa, että inflaatio laskee ja esim. ruuan hinta sen takia halpenee.
Riikka valtakunnanoikeuteen.