Pitääkö tavallisia kotisynttäreitä hävetä?
Meidän ekaluokkalaisella oli juuri synttärit, ihan sellaiset tavalliset. Oikein mukavaa tuntui kaikilla olevan, muutama leikki oltiin valmisteltu ja ongintaa. Kun vanhemmat tulivat hakemaan lapsiaan, minua alkoi jostain syystä hävettää. Vieraista kun kaikilla oli ollut aika hulppeat synttärit huvipuistoissa ja muissa huvittelukeskuksissa, joihin oli rahaa palanut aivan hirveästi ja oma lapsenikin ollut kutsuttuna.
Kommentit (13)
Meidän kaupungissa (asukkaita noin 40 000) on vain Mäkkäri ja Hese, missä voi järjestää synttäreitä. Onpa sitten "kiva" jos kaikilla on hampparisynttärit missä tarjotaan prinsessakakkua...
Kyllä kotisynttärit ovat mielestäni enemmän kuin ok, tosi kivat mielestäni!
Enkä edes usko, että missään Hesa/Turku/Tre/Lahti -akselin ulkopuolella edes on kovin paljoa mahdollisuuksia ulkoistaa synttäreitä. Kaikilla pienemmillä paikkakunnilla ei varmaan ole edes Heseä ja Mäkkäriä. Siellä on sitäpaitsi aika ohjattua se toiminta, ei ole leluja eikä mitään. Olen nuorempana ollut Hesellä töissä. En kyllä omalle lapselleni järjestäisi hampparisynttäreitä, vaan enemminkin kotisynttärit. On kyllä vasta niin pieni, että ei vielä pariin vuoteen tarvi kaverisynttäreitä ajatella.
Oli kivaa ja lapset tykkäs. Koko perhe mentiin, kun tuttuja ollaan ja kaikki kutsuttiin.
kun olen niin laiska etten jaksa muuta.
ja jos toiset ajattelevat, että tällaisetko me nyt sitten vastaavasti järjestettiin, eikö ole varaa isompiin kemuihin. Hullua joo, mutta mulle tuli mieleen. ap
Tavalliset kotisynttärit on usein lasten mielestä niitä kaikkein parhaimpia.
niillä jotka järkkää näitä superkemuja jossain muualla kuin kotona, on huono itsetunto ja että ne ei kehtaa järkätä kotisynttäreitä, kun ne luulee että nykyään täytyy järkätä synttärit kovalla rahalla jossain muualla. Eli mua huvittaa, kun ne ei uskalla järkätä tavallisia kotisynttäreitä.
lasten on hyvä nähdä, että asioita voi tehdä erilailla ja moni tapa voi olla tosi hyvä ja onnistunut. Mulla on suvussa rasittavia isoja "lapsia", jotka eivät vuosikymmenissäkään ole huomanneet, että esim häitä voi viettää muutenkin kuin 250 tuntemattoman sukulaisen kera, tai että lapsen kummit voivat olla muitakin kuin sukulaisia.
me ollaan mietitty jo 5v. synttäreitä jossain muualla kuin kotona. Syynä yksinkertaisesti pieni asunto ja koira stressaantuu paljosta lapsimäärästä ja sen tuomasta metelistä. Kotiani en missään nimessä häpeä.
juurihan kerroit, että vierailla oli hauskaa =)
Itseasiassa väittäisin, että ehkä niitä hakijavanhempia hävetti: on huomattavasti helpompaa sysätä järjestelyvastuu ulkopuoliselle kuin järjestää ne juhlat itse. Ja itse järjestetyt juhlat ovat paljon henkilökohtaisemmat kuin ulkopuolisen järjestäjän järjestämät ns. liukuhihnasynttärit.
Eihän liian köyhiin ja ankeisiin juhliin tarvitse jatkossa tulla. Minä puolestani olen vaivautunut juhlissa, missä puitteet ovat hulppeat, mutta tunnelma ontto ja kalsea.
Jatka samalla linjalla, ap! Tässä olisi vanhempien vastarintaliikkeelle toimintapaikka!
Musta kotisynttärit on tosi sympaattisia. Lapsistakin on luultavasti hauskaa päästä katsomaan kaverin kotia ja leluja yms.
mutta kyllä jokainen tajuaa, ettei pieni lapsi niin osaa huvipuistosynttäreitä odottaa, ja useimminkin se aloite tulee vanhemmalta, joka haluaa helposti ostopalveluna hoitaa synttärijärjestelyt. Esim kahden työssäkäyvän aikuisen perheessä ei ehkä ole aikaa kovin suuriin synttärivalmisteluihin.
Eli ei pidä hävetä, kummankaan juhlatavan kannattajaa.
ap