Miten toimia lapsen kanssa, joka reagoi hysteerisesti esim. lelujen jakamiseen?

Ihan normaalia on, että 2v ei osaa jakaa tavaroitaan, meillä on sama juttu. Minusta on myös hyvä, että lapsi reagoi siihen, jos joku toinen vie kädestä lelun tai tönii tai lyö.



Perusperiaatteena olen pitänyt sitä, että se joka ensiksi ehtii, saa leikkiä lelulla eikä sitä häneltä pois oteta. Mutta jos on kyse esim. keinusta tms. jota ei ole helppo korvata toisella lelulla, pitää välillä vuoro antaa muille. Joskus meillä toimii se, että sanoo :" Saat vielä kerran keinua tms., sitten on tytön/pojan vuoro ja me mennään leikkimään sillä ja sillä."



Sitä, miten näissä tilanteissa reagoidaan, olen koettanut hiukan meidän melkein 2-vuotiaalle opettaa. Koetan opettaa, että leluja ei saa heittää, ettei kehenkään osu eikä itseään vahingoittaa. Pyydän häntä sanomaan, mikä harmittaa ja sitä kautta purkamaan mielipahaansa. Välillä toimii, välillä lentää lelut kaaressa suuren huudon säestämänä.



Eikä syliin otta aina auta. Olen huomannut saman kuin sinä. Toisten lasten kanssa huuto on suurempaa kuin kotona... Mutta muiden reaktioista viis veisaan. 2-vuotiaalla ei ole kovin hyviä keinoja hallita pettymyksiään ja huuto, potkiminen ym. on ihan tavallista. Sitä voi vain opettaa, mitä sopii tehdä ja mitä ei ja varsinkin vaarallisia asiaoita karsia ja suojella lastaan (esim. sohvalla ei riehuta kiukuisena).



Jos joku toinen lapsi vie pojaltani lelun tai lyö tms. puutun siihen, jos lapsen äiti tms. ei puutu. Minusta on tärkeätä näyttää omalle lapselleni, että jos hän ei saa ottaa tavaroita muilta eikä lyödä, ei sitä saa muutkaan.



Kärsivällisyyttähän tämä vaatii.



Mupsi

Terve



Kiitos vastauksesta. Aika samoilla linjoilla ollaan.



Hankalaksi tilanteen tekee mielestäni välillä se, kun toisen lapsen äiti sanoo, että hänen lapsensa saa kohta sen lelun, jolla meidän lapsi nyt leikkii.

Siis tavallaan, muiden äitien mielestä, jossain vaiheessa tulee luopua lelusta, koska muuten heidän lapselleen tulee paha mieli. Sanoinkohan hankalasti?

Itse olisin sitä mieltä, että lelusta ei tarvitse luopua ennen kuin itse haluaa.. Toki keinut yms. on vähän eri asia.

Jos näin toimin, siis en ollenkaan pakota jakamaan, niin oppiiko lapsi joskus kuitenkin itse siihen? Kertokaahan kokeneemmat.



Toisaalta mietin joskus, että miltähän meistä aikuisista tuntuisi, jos meidät pakotettaisiin antamaan lukemamme kirja tai lehti yhtäkkiä jollekulle muulle? Emme varmasti antaisi!

Kaksoseni ovat jo 3v, mutta heti kun lelut alkoivat pysyä kädessä aloitin opettamaan " lelua ei saa ottaa toisen kädestä, mutta voi yrittää vaihtaa" . Äkkiä muuttui kivaksi leikiksi ihan pienenä taaperona. Tätähän voi harjoitella äidinkin kanssa. Eihän tämä aina toimi, mutta sanoisin kyllä että monet huudot on vältetty.



Ja mielestäni sitä yhtä, kädessä olevaa lelua ei tarvitse jakaa, jos ei halua. Mutta entäpä jos kaveri tuleekin kysymään vaihtaisiko sen toiseen kivaan? Ja hetken päästä voi vaikka vaihtaa takaisin.

Keinuvertauksen ymmärrän, mutta jos muitakin leluja on tarjolla, ei toisen tarvitse " kiirehtiä" leikkiänsä sen takia, että toinenkin saa leikkiä samalla lelulla. Ja yleensähän se mielenkiintoisin lelu on se, mikä on toisen leikeissä ja vain sen takia, että se on toisella.



Jakamisenhan oppii jo siinä, että jos on kaksi lapiota hiekkalaatikolla ja kaksi leikkijää, ei toinen voi pitää kahta vain sen takia, että haluaa ja että ne olivat hänen ulottuvillaan ensin. Jos jokin lelu aiheuttaa kauheeta jakamisongelmaa esim. sisäleikeissä päältä ajettava potkumopo, annan kaikkien ajaa vähän aikaa vuorollaan ja sitten nostan sen pois näkyvistä.