Mistä löytäisi uusia kavereita, joiden kanssa voisi välillä käydä eri tapahtumissa?
Oon 40+ nainen, mulla on useampi ystävä, työpaikka, puoliso, lapsia (asuvat vielä kotona mutta ovat jo isoja) ja pari harrastusta.
Käyn kyllä ystävieni kanssa silloin tällöin esim. risteilyillä, kirppiksillä, teatterissa, elokuvissa, keikoilla, pubissa... Mutta monilla ystävilläni vielä pienet lapset, viikonlopputöitä, tai muista syistä ovat estyneitä lähtemään reissuihin ja tapahtumiin.
Itse olen hyvin avoin ja kiinnostunut näkemään ja kokemaan kaikenlaista uutta.
Voisin mielelläni lähteä esimerkiksi vaikka lavatansseihin tai huvipuistoon, kirkkokonserttiin tai reivibileisiin (en oo kyllä koskaan ollut :D) kesäterassille istumaan, runoiltaan, pussikaljoittelemaan kesäiseen rantaan, autonäyttelyyn, museoon, festareille, musikaaliin tai patikoimaan... Mitä erilaisempaa, sen parempi.
Luonteeltani olen rauhallinen ja omaan hyvät käytöstavat, käytän alkoa kyllä esim. illanvietoissa, mutten juuri muuten. En omaa päihde- enkä mielenterveysongelmia.
Haluaisin lisää avointa ja uteliasta reissuseuraa ja tutustua uusiin ihmisiin.
(Se mitä en kuitenkaan halua, ole jonkun terapeuttina toimiminen, eli kaipaisin seuraa iloisesta, tasapainoisesta, avoimesta ihmisestä, joka ei kulje kulmat kurtussa tuomitsemassa ketään, ei edes Päivi Räsästä.)
Mistäköhän voisi löytää tällaisia uusia ystäviä, ideoita? (Täältä..?)
Uusien kavereiden sijainnilla ei sinänsä mitään väliä, en odota että pitäisi olla näkemässä ja tekemässä viikottain, lähinnä voisi viestein pitää yhteyttä, tutustua ja vaihtaa kuulumisia, ja sitten tavata aina jonkun tapahtuman yhteydessä muutamia kertoja vuodessa, tai miten nyt sitten luontevasti kalentereihin sopisi.
Kommentit (6)
Facebookissa on kaveriryhmiä.
Ja ennen koronaa oli erilaisia tapahtumia.
Mene niihin tapahtumiin ja ystävysty siellä. Ainakin saat samanmieleistä seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Mene niihin tapahtumiin ja ystävysty siellä. Ainakin saat samanmieleistä seuraa.
On vähän kynnys ja tylsää lähteä yksin, riskinä myös ettei löydykään ketään kenen kanssa luontevasti juttelun voisi aloittaa. Siksi olisi mukavaa kun olisi jo etukäteen joku jonka kanssa mennä. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaverihaku niminen sivu, etkö ole huomannut?
Enpä ollut huomannut, kiitos vinkistä!
Ap
Olisko joku kaveritinder 😅