Miten joku voi olla pitkiä aikoja
yksin eron jälkeen?
En vain käsitä, kun oon heti aina löytänyt uuden kun on ero tullut. Kait se sitten kertoo henkilön tasosta jotakin jos ei ketään saa.
Kommentit (30)
Ei mulla ole mielenkiintoa eikä voimia johonkin parisuhde pelleilyyn. Mun elämässä on jo asiat mitä rakastan.
Mä taas olen aina ihmetellyt ihmisiä, joilla on heti joku uusi kierroksessa. Ihan kuin se edellinen ei olisi merkinnyt mitään.
Lapsellista edes ajatella että yksin oleminen tarkoittaisi automaattisesti, ettei saisi ketään.
Saisi mutta ei halua, ei me kaikki liimailla laastareita toinen toisensa perään vaan pärjätään yksinkin. Se helpottaa koko elämää. Näitä luusereita ei viitsi katsella oman elämänsä kustannuksella.
Tasostapa juu. Enpä voisi olla enempää eri mieltä. Mitä olen ympärilleni katsonut, niin nimenomaan ne tasokkaammat ja fiksuimmat jäävät mieluummin yksin parantelemaan itseään ja eivät ketään ota pelkän ottamisen ilosta. Näin minäkin tekisin jos eroaisin.
20+ vuoden parisuhteen jälkeen on oikeastaan tosi vapauttavaa olla ilman puolisoa. Uuden puolison aika tulee joskus, jos on tullakseen.
Ap kuulostaa melkoisen läheisriippuvaiselta.
Kertoo vaan sinusta sen ettet joko kestä omaa seuraasi tai olet avuton vätys, joka tarvii jonkun huolehtimaan itsestään koko ajan.
Laadukkaat ihmiset eivät ketakäytä ihmisiä, vaan ovat yksin pitkiäkin aikoja suhteen päätyttyä.
Miks oot ees ylipäätään eronnut? Se heti löytämäsi kumppani ei sit ollukkaa hyvää seuraa vai? Kun ei kai sun kaltaista tasokasta henkilöä oo joku jättänyt?
Joo, mä en saa ketään vakavaan suhteeseen. Tai siis, no hetkeksi on muutama ruvennut. Seuraavan löytymiseen voi mennä vuosikymmen. Mitä sitten?
Niin. Joiskus tuntuu, että asiat ikäänkuin kasautuu, Moni on löytänyt nopeammin uuden kumppanin ja elämänsä rakkausden kuin minä ensimmäsitäkään mahdollisuutta elää ja olla aikaa myöten pidemmäksi muotoutuneessa parisuhteessa. Oma kohtaloni on ja on ollut toistaiseksi päästä tai joutua kuinka vain ns. friendzonella. Paljon tämäkin ja enemmänkin mutta olisi Se Yksi ja Erityinenkin mukava löytää ja kohdata.
Joitain kertoja olen saanut kuulla ja tuntea aika pisteliäitäkin piikkejä kun olen avoimesti kertonut, kuinka olen ns. ikisinkku ja vailla kokemusta pidemmästä parisuhteesta (=vastannut kysymykseen exien määrästä). joskus jopa ajattelin tai oikeammin häivähti mielessäni, että pääsisinkä helpommalla jos valehtelin "kokemattomuuteni" tosieksi.
Mutta miksi minä niin tekisin? - Ketä minä uskottelisin ja kuvittelsin huijaavani? - Vai kuka haluaisi elää ja olla parisuhteessa kumppanin kanssa, jolle olisi mahdotonta hyväksyä se, että on 2. se ensimmäinen, eikä voisi hyväksyä sitä, että toinen on elänyt sitä ennen enimmäkseen sinkkuna. - Sinkkuna joka on, ainakin enimmäkseen sinut niin itsensä kuin ympäristönsä kanssa.- Sillä ainahan sitä, jota pientä kehittämisen paikkaa ja viilattavaa löytyy, mutta minusta parantelu kannattaa useimmiten aloittaa aina ensin itsestä, eikä käyttää aikaansa sen märehtimseen, kuinka muiden tulsi muuuttua itselle mieluisammaksi.
Huorrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrra
Voi jos ei ole läheiriippuvainen ja läheiriippuvaisilla suhde pitää olla ihan jonkun muuntakia kun olisi tunteita sitä toista kohtaan.
Läheisriippuvainen on riippuvainen koko ajan jostain suhteesta riippumatta onko edes rakastunut tai mitään syvempiä tunteita tullut. Voi vaan vaihtaa niin kuin juostessa suhteissaan.
Ap:n tasokkuus on se sama kun vaihtaa samanlaiseen tuuliviiriin kun on itsekkin, jossa ei mitään tunteita ja kiintymystä tarvita.
Vierailija kirjoitti:
20+ vuoden parisuhteen jälkeen on oikeastaan tosi vapauttavaa olla ilman puolisoa. Uuden puolison aika tulee joskus, jos on tullakseen.
Ap kuulostaa melkoisen läheisriippuvaiselta.
Minusta taas AP kuulostaa siltä, että hän ei tunnetasolla sitoudu kumppaniin. Hänelle parisuhde on kuin sukka, jossa on reikä. Kaapista saa uuden tilalle kätevästi.
Vai kertoisiko se enemmän siitä että henkilö haluaa toipua edellisestä Erosta rauhassa ennenkuin hyppää uuteen suhteeseen. läpystä vaihtaessa ei ehdi paljoa miettiä mikä meni vikaan vaan helposti toistaa samat virheet.