***Heinähelistimien loppuviikko***
Kommentit (40)
Hei!
Olipa mukava yllätys, kun koneelle tulin ja viestejä oli pitkä pino. Suuren suuri muutos aikaisempaan verrattuna.
Vauva77: Jaan kanssasi tunteen siitä, että tänään on vihdoinkin pahoinvointia vain ajoittain ja olo on kuin uudella ihmisellä. Energiaakin on tehdä asioita ja suunnitella uusia " projekteja" itselle. Jos vaikka tänään saisi silitettyä kuukauden silittämistä odottaneet vaatteet. No, ei pidä innostua liikoja.
Puhuit mahan muutoksesta/pömpötyksen vähentymisestä. Mä olen kanssa huomannut samanlaisen ilmiön, mutta luulin sen johtuvan turvotuksesta. Jotenkin tuntui, että niinä pahoinvoinnin yhteydessä maha oli tosi turvoksissa myös.
Synnytyksestä puhuitte. Mulla pahoinvointi on ollut niin kaiken kattavaa ja ajatukset sitovaa, ettei synnytystä ole paljon ehtinyt miettiä. Eiköhän se sieltä aikanaan tule ja valtaa mielen.
Ihmettelin kovasti, kun meille tuli kutsu perhevalmennukseen, joka alkaa 30.1. Aika pitkä aika laskettuun aikaan. Pitäisi varmaan soittaa neuvolaan ja kysyä, että meidän neuvolassa ole eikö kevään/alkukesän aikana ole toista valmennusta. Vai oletteko te muut jo menossa valmennukseen näin aikaisin?
Beebebeebe: Tottakai sinulla on oikeus ostaa vauvallesi juuri sellaiset tuotteet jotka itse haluat. Ystäville/ sukulaisille voi sanoa kauniisti ei kiitos, haluamme tehdä asiat tavallamme. Itse en ole vielä ostanut vaaville mitään. Kovasti ollaan sängyn ja hoitopöydän paikkaa mietitty. (esikoista siis odottelen.)Mieleiseni haluan minäkin ja luultavasti uutena ostetut, jotta kestävät sitten mahdolliset/toivottavat sisaruksetkin. Vaatteita ajattelin tehdä itse ja ostaa sitten keväällä. Uskoisin, että sukulaisiltakin niitä mukavasti saamme. Ainakin oma äitini oli kovin innoissaan, että pääsee taas vauvanvaatteita ostamaan.
Annimille onnea taloprojektiin. Me muutimme puolitoista vuotta sitten vanhaan omakotitaloon ja kyllähän se ihanaa on, vaikka välillä aika rankkaa, kun miehen mielestä kaikki mahdollinen pitää tehdä itse, jotta saa tarpeeksi hyvää jälkeä. No, en voi kyllä valittaa muusta kuin yhteisen ajan puutteesta ja huonosta omasta tunnosta, kun toinen on koko ajan puuhailemassa ja minä teen itselle mieluisia asioita.
Oasis: mäkin mielelläni siirtäisin kaikki lomat keväälle vanhempainloman jälkeen pidettäväksi, mutta tiedätkö onko tämä mahdollista kunnallisella puolella, vai onko niissä joku prosenttiosuus, mikä on pakko pitää tänä vuonna?
Tosi kiva kuulla, että monet on tuntenut jo liikkeitä. Sadatterella ihanan aikaisin. Kateellisena sitä odottelen.
Weatherby: jaan kanssasi väsymyksen jatkuvaan järkevään syömiseen. Jennulle ja sinulle myös tsemppiä taistelussa pahoinvointia vastaan. (Ja olikos siellä joku muukin, joka vielä kärvisteli?)
Liskolisbetin ostospäivä kuulosti hyvältä. Säästit paljon rahaa, kun puoli-ilmaiseksi tuotteet sait.
Millaste: pikaista paranemista ja lepoa ja juomaa!
Neerillä alkaa olla matkavalmistelujen aika, jos muutaman viikon päästä olette lähdössä. Muistelen, että pidempään meinaatte matkassa olla.
Alcar: onnittelut neuvolakuulumisista ja jaksamista vuodon kanssa.
Tervetuloa Puikui! Hienoa, että ultrassa oli kaikki hyvin.
Omia kuulumisia tuolla jo tulikin ja niistä tärkein oksuton päivä.
Omista vaatteista vielä osa mahtuu päälle ja yhden trikoohameen ostin alennusmyynneistä, joten enköhän toistaiseksi niillä pärjää. Suurin ongelma tulee olemaan talvitakki. En usko, että nykyisistä mikään mahtuu päälle muutaman kuukauden päästä, enkä millään raaskisi ostaa uutta. Alennusmyynneistä yritin katsella halpaa takkia, mutta en mieleistäni löytänyt ja kohtahan talvivaatevalikoimat poistuvat kaupoista.
No, nyt lähden yrittämään sitä silitystä.
T. unska 14+3
Eilen olin sikiötutkimuksessa. Elämäni hirvein päivä. 45 min keskustelua perinnöllisyyshoitajan kanssa, joka on ihan hirvittävän mukava. Aloin jo uskoa että meijän pikkusella ei mittään hättää ikinä tuu olemaankaan. Menin ultraääneen. Meinasi itku tulla (vaikka en ole OLLENKAAN itkijä-tyyppiä) ku näin peenen siellä telkkarissa ja kuulin vähän aikaa sydänääniäkin. Sitten kuulin uuden riski-suhdetuloksen: 1:40, joka oli siis ennen 1:250. Sillon jo viimestään alko silmät vettymään. Käskettiin lompsia takasin perin. hoitajalle kansioitteni kanssa. Siellä istuin ja kävin välillä kahvillakin. Oikein HÄVETTI itkeä siellä kahviossa joka oli aivan täynnä populaa. Sitten pääsin hoitajalle, joka oli niin reipas edelleen että minustaki tuli sellanen! Olin varautunu täysin jo istukkatutkimukseen, mutta sitä ei gyne saanu otettua ku se sijaitsi vauvan takana. Hoitaja varasi mulle uuden ajan lapsivesitutkimukseen, joka on 1.2. Sillon viikkoja 15+2 joten se voidaan tehdä. Tuloksen oottelussa sitten kestääki 2,5 vk. Joten yli kuukauden piinallinen oottelu tässä on eessä.
Onneksi on vielä tämä viimenen oljenkorsi mihin tarttua :)
t: ansku ja pikkanen 13+3
Moikka,
Meillä on myös tuo lapsivesipunktio edessä 29.1, riskiluku oli 1:530, eikä sitä kukaan meille suositellut mutta mun on mentävä(olen himostressaaja) koska se oli kuitenkin vähän kohonnut mun veriseulan myötä se lukema.
Oletko minkä ikäinen? Täällä 28v, sanoivat että normaalisti tämän ikäisellä se riskiluku on 1:1300.
Mä jännitän kans ihan sikana, etenkin sitä tulosten odottamista! Kaksi viikkoa sanoivat siinä menevän(lääkärikeskus Adenova, Tapiola)
Olen lukenut hirveästi hyvin menneistä testeistä ja lähes aina ne kuulostaa olevan " puhtaita" myös. Toivotaan että meilläkin käy näin!
Missäs sä asustelet? Me asutaan etelä-Hgis.
Kuullaan vielä ennen koetta ja sitten varsinkin sen jälkeen, on kuitenkin nastaa että joku ymmärtää tässä tilanteessa, vaikkakin tää on ihan kakka situation..
Tibi79 ja macaroni 13+6
aksu20: VOimia sinulle odotukseen. Toivon todella teidän kanssanne että kaikki olisi hyvin vauvalla. Onhan tuo suhdeluku paljon,mutta ajattele jos se olisi 1:10,1:20,1:30? Vielä on paljon toivoa että kaikki on hyvin!
Minäkin kuulen ensi viikolla oman suhdeluvun tuohon!Saas nähdä mitä se on.
t.sadetar 14+1 ja tyttö03
Aksu20: Voi harmi, varmasti ikävä miettiä tuota asiaa kuukauden päivät ja odottaa uutta tutkimusta. Mutta, koeta jaksaa ja ajatella vaikka niinpäin, että teillä on tuon tuloksen perusteella 97,5% (1/40=2,5%)todennäköisyys saada terve lapsi. Toivotaan nyt että uusi tutkimus tuo sinulle ja pikkuiselle hyviä uutisia.
Tunnen meidät todella onnekkaiksi kun meillä suhdeluku oli 1:38000.
rv 14+2
Mulle ei ole yhdessäkään raskaudessa annettu mitään suhdelukuja riskistä saada epäterve lapsi. Onko teillä jotain sairautta itsellänne taustalla vai miksi olette saaneet suhdelukuja?
Edellisessä raskaudessa jouduttiin (päästiin) tarkempiin tutukimuksiin rakenne ultran jälkeen kun siellä todettiin vauvalla isoja kystiä päässä. Saatiin aika onneksi seuraavaksi päiväksi (ja olin ihan rikki sen edellisen illan) ja tarkemman ultrauksen jälkeen ei sitten haluttu sitä lapsivesi (tai jotain vastaavaa) tutkimusta, kun ultrannut lääkäri sanoi vauvan näyttävän muuten terveeltä. En halunnut sit ottaa riskiä et raskaus menisi kesken. Silloinkaan ei saatu mitään suhdelukua mikä riski olisi et lapsi olisi jotenkin sairas.
Mut muuten pikaisesti oli tarkoitus vaan lukea uusimmat viestit, kun pitäis tästä vielä kauppaan suunnata.
Meillä olisi tänään yhdet juhlat minne meitit on kutsuttu (saatiin kutsu vasta ke iltana) ja nyt oon sit kokeillu kaikki vaatteet kaapista päälle. Mut on toi maha näköjään sen verta kasvanu et ei löydy yhtään sopivaa vaatetta jalkaan, eli pakko lähtee kattoo kaupasta kun ei sinne viittis farkut jalassakaan lähteä. Saas nähdä jääkö juhlat väliin vai löydänkö jonkun sopivan rutkun päälleni.
annim ja pallero rv tasan 15
annim: ei myö ite sairastella miehen kanssa. Nämä on niitä ns. down-oireyhtymän riskilukuja, ja down ei yleensä liity perinnöllisyyteen eikä mihinkään muuhunkaan, ovat siis sattumia. Sulle ei varmaan oo kerrottu suhdelukuja koska niissä ei ole mitään hälyttävää, raja on se 1:250 meillä päin.
vauva77 & sadetar: kiitos seiskaseiskalle ku oot prossat laskenu, tuntuu paljon paremmalta!! :) eli mahollisuudethan on nyt vielä vaikka mihin!
tibi79: täällä oulussa asun ja yliopistollista sairaalaa käytän. Minä en ois saanu ees sitä tutkimusta jos ois ollu noin " hyvät" lukemat ku sulla. En ois välttämättä saanu sitä ees jos ois ollu 1:300, koska sillon keskenmenoriski on suurempi ku saada down-lapsi. Minä oon 20 v, ja minun ikäsillä suheluku on 1:1530, ja mulla siis veriseulan jälkeen 1:250, nyt eilen vielä kohos ku niskaturvotus mitattiin siihen mukaan. Kirjotellaampa sitten tosissaan kuulumiset että miten meni punktiot ja TULOKSET! Jotka meillä on TIETENKIN negatiiviset :)
heips. Pikaiseen vaan käväisee täällä :O) Laitan sulle tänne pian ystäväni meilin, kun ilmoittaa minkä saan laittaa tänne ;) Otat itse häneen yhteyttä niin laittaa sulle sit litanian kysymyksiä ja pääset " lääkätieteelliseen" tutkimukseen vastausten perusteel tai jotain :=)
Lyhyesti ennen kuin " meidän vauva 1v7kk" herää.
Crobin: iso halaus täältä kaukaa. Keskenmenosta selviää kyllä, vaikka se vie aikaa. Meidän Toivo- ja Villahousuvauva leikkii taivaassa kyllä teidän vauvan kanssa ja pitää muutenkin huolta. Meidän terkkari sanoi niin hyvin, kun surin vauvojani ja samalla vähän hävetti, kun ei niin kovin pitkälle oltu vielä päästy. " Siinä vaiheessa kun äiti tekee +-testin vauva on jo melkein sylissä. Isälle vauva on konkreettinen vasta synnytyksen jälkeen" .
Kolmenemo: juu jännittää kyllä synnytys. Takana 2 hyvin erilaista synnytystä: käynnistetty alatie, jossa käytettiin imukuppia ja ponnistus aika 2h 5 min sekä suunniteltu sectio (peräjalkatarjonta). Pojat oli vielä ihan erikokoiset eka 4,35kg/55cm ja toka 3,45kg/49cm. Nyt toiveissa luonnollinen alatie, helppo ponnistus ja lapsi tolta väliltä. Tosin jos sectioon taas joudutaan pyydän laittamaan putket poikki.
Nyt kipeä pikku poika heräs. Viikonloppuja.
Vompatti rv 13+0
Teillähän on mahtavan aktiivinen porukka jo näin alkuviikoilla, kivaa!! Mukaan siis minäkin. Käyn kaivamassa tuon teidän esittelypinon ja sinne laittamassa nuo tietoni mutta tässä vähän esittelyä.
Olen tuolla plussanneet lapsettomat puolella hieman kirjotellut koska nämä raskaaksitulemiset eivät mitään helppoja ole meidän perheessä olleet vaan " hikistä hommaa " aika ajoin. No, nyt on viikkoja jo 16+2 kasassa ja kaikki mennyt niin hyvin että jo uskaltautuu tänne odotuspuolelle.
Perheeseemme kuuluvat aviomies, 12/04 poika ja kaksi karvaista kaveria, cavaliertytöt 3,5v ja 5kk. Itse teen 50% työviikkoa ja esikko aloitti juuri vuoden alusta päivähoidon 2-3 pvää/viikko.
Täytyypä käydä vähän lukaisemassa noita lähiketjujanne niin pääsee hiemankäsitykseen ketä yhteisöön oikein kuuluu.
Mukavaa viikonloppua, toivoo toivo
Paasinkin tanaan vasta myohaan koneelle, mutta hyva nain. Tanaan kavin sitten hyvan kaverin kanssa siella uimassa, mista oli aiemmin viikolla puhetta.. Voi etta, kun oli IHANAA!!! Lapset oli silla valin hoidossa ja me mammat siella lilluttiin, saunottiin ja ihan huomaamatta uitiin kylla monta altaan valia. Suosittelen kylla lampimasti kaikille! =)
Ihanuus ei viela loppunut edes tahan, tultiin kotiin kaupan kautta ja lapset jotain jo kitisi vaunuissa, nalkaansa yms. Paastiin tohon kotipihaan, kun mein ihana naapuri tuonsi paansa ovesta ja kysy et jos haluttas menna jauhelihakeitolle, oli just saanut ruoan valmiix ja tehnyt kuulemma liikaa =) Ei kai nyt tuosta voi kieltaytya =) Paastiin siis hyvin menneen aamupaivan paatteeksi valmiiiksi katettuun pyotaan ja ruoka oli hyvaa! Ah, nyt taas elama maistuu hyvalle.. =)
Sitten oman hehkutuksen peraan, teian muitten kuulumisiin.
Oasis: Kurjaa kun sua pelottaa synnyttaminen noin paljon, mutta ymmarrettavaahan tuo on. Jos et jo oo, niin ota hyvissa ajoin puheeksi pelkopoli neuvolassa, jospa sielta loytaisit jotain apuja ja saisit jopa mukavan synnytys kokemuksen. Olipas sulle sit viel sattunut kauhea katilo!! Eihan kukaan voi sanoa omien synnytyskokemusten perusteella (vaikka olisi 15 maailmaan puskenut) mitaan toisten tuntemuksista ja kivuista! Aika torkeeta suoraansanottuna!! Toivottavasti tama kerta menee paljon paremmin!
Liskolisbet: Kuulostaa kylla silta et oot yhta innoissas menossa kattoon prinsessoja kun tyttokin, hyva vaan! =) Ei olla jaamassa yox sinne, tullaan sit samantien junalla takasin.
Puikui: Tervetuloa mukaan ja kay ihmeessa laittaan tietos esittelypinoon jos et jo oo laittanut. Kiva sit kayda kurkkimassa, et kuka on kuka. Ollaampas me kaikki jo hyvilla viikoilla, kun kuun vikalla paivallakin on jo yli 12viikkoa!
Unska: Juu, kyllahan tassa jo pakattavien tavaroiden lista kasvaa hurjaa vauhtia. Onnex menee jo aika rutiinilla, kun suht usein kaydaan. Ollaan joo vahan pidempaan, maaliskuun alussa tullaan takas. Aion kylla hairikoida sieltakin kasin tata mein palstaa, jos vaan koneet toimii ihan ok.
Aksu: Kovasti jaksamista ja karsivallisyytta. On noi kylla kurjia asioita. Toivotaan et kaikki menee hyvin. Olitkin jo saanut kivan kannustavia viesteja.. tuntuu kylla ihan erilta kun asiaa ajattelee tollain et mitka mahollisuudet on et kaikki menee hyvin.. Onnea siis!
Toivo: Tervetuloa joukkoon mukaan!! Mukavaa et oot uskaltautunut nyt tannekin puolelle, viikot on jo kuitenkin aika turvalliset. Kurjaa kuinka teilla tuo " lapsen teko" on ollut tyolasta, mutta nyt on sitten palkinnon aika kovasta uurastuksesta!! Kaikkea hyvaa ja onnea odotusaikaan =)
ON: Myllaysta tuntuu mahassa ja potkuja tuntuu joka paiva enemman. Liikkuessa en niita tunne, enka oo kylla kuulostellutkaa, mutta kun vahaksi aikaa pysahtyy, istuu tai makoilee, aina jotain liiketta tuntuu. Ihanaa!!
Jonkun verran on viela pahoinvointia, mutta siis verrattuna siihen mita oli ei pahoinvoinnista voi edes puhua, naa on ihan eri planeetalta. Nyt vaan aamusin on hiukan huono olo tai jos ei oo syonyt ja ruoka ei oikein vielakaan maistu. Liha tokkii joskus pahastikkin! Salaatti ja hedelmat on in. Onko muilla jotain liha vastaisuutta?
Hauskaa viikonloppua jos ei " tormailla" !!
N. ja nuppuinen 16+5
Olen ollut tosi laiska kirjoittamaan viimeaikoina..olen kyllä käynyt aina välillä lukemassa juttujanne, että suunnilleen olen selvillä missä mennään :) . Ikävä juttu kun Crobin oli saanut keskenmenon, voimia hänelle!
Täällä olo ja elo tuntuu ihan tasaiselta. Välillä pitää ihan muistuttaa itseään että on raskaana, ettei tee mitään rankkaa. Pääasiassahan tässä nyt vaan kevyitä sisähommia tulee tehtyäkin ja otettua rennosti välillä..
Toivo2:meillä on sama koirarotu :), kaksi blen-tytsyä meillä!
Liikkeistä: Mäkin usein ajattelin jo 11. ja 12. viikoilla että tunnen liikkeitä, mutta nyt kun niitä tuntuu oikeasti, luulen että ne aikasemmat oli jotakin suliston kuplintaa, mutta ehkä joillakin tosiaan tuntuu aikaisin. Nytkin ne tuntuvat vain kun rauhottuu yhteen kohtaan makoilemaan, eivät mulla ainakaan liikkeessä tai istuessa tunnu?
Kun oli tuossa keskustelua noista suhdeluvuista (down-syndr.) Kävin tarkistamassa omasta lapusta, jonka sain oys:n ultrasta.. Mulla ikäriski oli 1:315 (34v) , mutta uudelleenlasketturiski oli sitten 1:1694 ? En mä noista ymmärrä, mutta tuossa luki ettei aihetta lisätutkimuksiin ultran perusteella. Ymmärrän kyllä sen ahdistuksen mikä on kun joutuu odottamaan tutkimusten tuloksia! VOIMIA!!
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!!
Vauvakka ja vaavi 15+5
Huomenta, jokohan muualla on herätty:)
Neeri: voi miten ihanalta kuulosti sun päivä. Mäkin haaveilen uimaan menosta ja saunasta, mutta mulla on toi sauna ollut jotenkin huono paikka nyt alussa, kun on tuntunut että pahoinvointi lisääntyy siellä. Mutta jos ihan vaan lämmittelisi eikä heittäisi löylyä:)
vauvakka07: musta ainakin tuntuu, kun näin toista lasta odottaa että raskauden " unohtaminen" on herkässä. Tosin nyt ole jo alkanut varoa Aaroa nostellessa, kun se ei ole enää mikään ihan kevyt poitsu. Mutta muuten touhutessa helposti ei ajattelekaan vauvaa koko ajan.
PUikui ja Toivo: tervetuloa mukaan. Mukavaa, että olette mukana odottamassa helistimiä:)
Aksulle ja Tibille: toivotaan, että molempien kohdalla jatko menee hyvin! Ja jos kävisi niin että tuo riski saada DOWN-lapsi toteutuisi, ei sekään välttämättä ole kuolemantuomio, sillä tiedän ihania DOWN-lapsia, joilla ei ole varsinaisia vakavia terveysongelmia ja jotka ovat todella energisiä ja elämäniloisia lapsia:)
Annim: toivottavasti pääsit mukaan juhliin illalla:) Ei mullekaan tuollaisia suhdelukuja ole puhuttu, mutta ehkä ne otetaan puheeksi vain jos joku tuollainen riskiraja ylittyy/alittuu.
Unska: mukavaa, että olet selvinnyt paremmalla ololla:) Pahoinvointi on kurjaa kun se vie kaikki voimat ja ajatukset. Toivottavasti löydät takin itsellesi:)
ALcar: hyvä, että vuodosta huolimatta vauva voi hyvin. Ja vaikka sänkyyn ei kannatakaan jäädä makaamaan niin kuin sanoit niin otahan silti ihan rennosti:)
Sadetar: jossain aiemmin jo pinossa kysyit onko meille tulossa esikoinen, mutta ei tämä on toinen, joka on tulossa. Eilen soitin terkkarille noista pissavaivoista niin samalla kysyin tätä liikeasiaa. Hän sanoi että yleensä toisen kohdalla voi liikkeet tuntea viikon pari ennen sitä kuin ensimmäistä odottaessa. No mä tunsin Aaroa odottaessa joskus 20 viikolla, joten tässä voisi sitten ehkä kai odottaa liikkeita tuntevaksi joskus 18-19.viikolla. Eli tosi myöhään teihin muihin verrattuna.
Oma: no niin siis noista liikkeistä kuten tuossa sadettarelle vastasin, ilmeisesti voin niitä vielä rauhassa pari viikkoa odotella. Sama mulle muuten niiden kanssa on mutta olisihan sellainen pieni rauhoitus että masussa voidaan hyvin ja kasvetaan. Meillä on tänään synttärijuhlat Aaron kaverilla, pitäisi vielä käydä ostaa sinne lahja, jote eiköhän tästä kohta suunnata kauppaan.
t.Jennu ja pikkuinen rv 16+1
Taukoa on ollut kirjoittamisessa täälläkin. Viimeeksi eilen illalla kaikki nautitut ruuat joutui taas tyhjentämään pönttöön, eli pahoinvointi ei vieläkään ole hellittänyt, väsymys ehkä hiukan. Outoa, esim. pitkään seisaallaan oleminen mm. ruuanlaiton aikana väsyttää tosi paljon ja pitää istualleen tehdä ruokaa. Ehkä tämä jossain vaiheessa helpottaa ja olisikin ihana tuntea olo " tuntuu kun ei olisikaan raskaana" :). Olen lukenut entisiä raskausmuistiinpanoja ja siellä oksensin esikoisella vielä rv. 18!
Olen kuitenkin käynyt lukemassa teidän kaikkien tosi mielenkiintoisia kirjoituksia täällä pinoissa ja olen suurinpiirtein perillä keitä kirjoittelemassa on mukana. Kaikkiin kysymyksiin ja keskusteluihin aina tavallaan itse osallistuu keskusteluihin itsekseen, mutta aina ei jaksa tosiaan avata konetta osallistuakseen keskusteluihin... :(.
Itse pidin np-ultraa jonkilaisena rajapyykkinä, jonka jälkeen on jotenkin konkretisoitunut tämä raskaus, eikä koko aika ole pelkkä pahoinvointi ja väsymys mielessä. Vauva vastasi viikkoja ja lyhyen kiertoni vuoksi la siirtyi 20.7, eli 4 päivää aikaisemmaksi. Istukka on etuosassa vatsaa, eli kätilö kertoi sanoi etten tule liikkeitä tuntemaan vielä vähään aikaan. Olin NKL:llä ja siellä oli kätilöopiskelija toisena mukana ja ultra-aika oli n.30 minuuttia! Eli kyllä vauvaa katsottiin kaikista kulmista tosi tarkkaan.
Kiva kun jotkut ovat tehneet jo hankintojakin vauvoille, itse en ole hankkinut vielä mitään. Ajattelin, että pidättelen vielä hetken. Tosin ei ole paljon jaksanut kaupoilla viettää aikaa, kun pelkkä seisominenkin on välillä tuottanut ongelmia.
Tosiaan kaikilla heiniksillä taitaa olla jo 4.raskauskuukausi jo menossa ja pianhan se tammikuukin on selätetty. Vitsi kyllä aika menee tosi nopsaa!
Tulee paljon omanapaista kirjoitusta.. :(.
Oikein hyviä odotuspäiviä kaikille teille ja näyttäisi siltä, että vihdoin tänne etelä-Suomeenkin saatiin lunta, joka saattaa pysyäkin maassa kun katsoo luvattuja pakkasennusteita ensi viikolle!
sushi, rv 14+2
Ihanaa just tuli viesti et kaverini on saanut tänään tyttö vauvan. Ihan tippa tuli linssiin kun tekstarin luin. Toivottavasti päästään ensi viikolla morjestaan niitä pikasee.
Perjantaina kävin mammavaatteita etsiskelee ja kaikki housut mitä löysin ei sopinu mulle ei sit ollenkaan. Ihme pillimalleja lahkeissa nykyään ja noi mammafarkut on vielä niin isot vyötäröltä et eivät pysy päällä. Jotain hametta yritin katella mut en löytäny. Vinkkejä siis vastaan otetaan mistä ootte löytäny kivoja mammavaatteita ja ei mitään megakalliita kiitos. Niin mä käväsin h&m:llä, lindeksillä ja kapahallissa. Toivottavasti kevät/kesä mallit tulee kauppoihin pian!
jennulle: Joo päästiin lähtee sinne juhliin tosin myöhässä mut kuitenkin.
Löysin kaupasta semmoisen paitamekon normaalista mallistosta mikä oli mun linjaan siistimpi ja sen nykäsin päälleni vanhojen housujen kanssa (mittailin et toi paita mahtuu vielä jonkinmoisen masunkin kanssa päälle).
Oltiin mieheni enon 50vuotis juhlissa ja ei siellä vielä mainostettu tätä uutta tulokasta. Esikoinen kyllä kertoi yhdelle siellä et meille tulee vauva, et kattoo kuin nopsaa tieto sit levii. Ei kyllä olla kauheen usein yhteyksissä tohon sukuhaaraan. Ihan kiva oli olla kyllä siellä juhlissa, mut mulla iski toi pahoinvointi kyllä ihan urakalla taas päälle siellä. Siellä oli semmoinen aika iäkäs iso koira joka haisi aika voimakkaasti koiralle ja heti sisään mentyämme aloin yökkäilee miehen selän takana (sen koiran nukkumapaikka oli siinä eteisessä), sit kun vähän peremmälle päästiin niin vähän helpotti. Mitään en kyllä uskaltanu syödä siellä sen verta etova olo oli koko ajan. No mut hengissä selvittiin.
Muuten eip ihmeempiä, ensi viikkoon!
annim ja pallero 15+2
Moi! En ole kirjottanu piiiitkään aikaan, joten tässä parina iltana on täytyny lueskella kulumisianne, mutta en voi sanoa olevani kärryillä..
Oon pahoillani, kun noita keskenmenoja on käyny ihmisille. Jos näätte tätä, niin koittakaa jaksaa tiirailla eteenpäin. Voimia!
Itselläni on toistaiseksi kaveri pysynyt kyydissä onnekkaasti. Ekassa ultraäänessä on käyty, mikä oli hieno kokemus, kun isäkin sai nyt jotain tatsia vatsassa olevasta. Mulla on maha jo vähän pömpöllään, tiukemmat farkut ei enää mahdu kiinni, vaikken mitään huipputiukkoja ole käyttänytkään. Olo on usein väsynyt varsinkin työpäivien jälkeen. Varsinaista pahoinvointia ei oo ollut, kuvotusta toisinaan.
Olen onnellinen lumesta ja rauhallisesta sunnuntaista kotona. Terkkuja kaikille, koitan nyt jatkossa seurailla keskustelua!
edna76
Hei Ansku!
Olen 23vuotias, pienen down-tytön äiti.
Tyttö on meidän esikoinen ja saimme tietää ds:sta jo raskauden puolivälissä tehdystä lapsivesipunktiosta.
Jos haluat vaihtaa ajatuksia, tai kirjoitella privasti niin voin
laittaa @-mail osoitteeni!
T. Maria
Crobin: paljon voimia teille. Olet ajatuksissani!
Pikainen kymysys vain, ennen lähetystä: te, joilla n. 2v lapsi kun seuraava syntyy/syntyi, miten olette tehneet sänkyjen kanssa? Me kovasti mietitään, josko jo ostettaisiin tytölle oma lastensänky, vai vieläkö pitäisi nukkua esim. matkasängyssä?
Kiitti!
heather
Heips!
En ole pitkään aikaan saanut aikaiseksi kirjotella, mutta olen kyllä yrittänyt muiden kuulumisia lueskella.
Eilen oli rakenneultra ja kaikki näytti hyvältä. Kävin Femedassa Brunolla ja kyllä on uskomatonta mitä kaikkea sillä ultralla pystyykään näkemään! Kaikki mahdollinen käydään läpi ja jopa katsoi ettei ole synnynnäistä harmaakaihia tai huuli/kitalakihalkioita ym. Liikkeet tuntuvat jo tosi selvästi (istukka takaseinässä) ja olihan se kiva nähdä kuka siellä myllää:o) Kova oli vauhti kaverilla ja nyrkki eksyi suuhun monta kertaa ultran aikana. Ja kertoihan lääkäri senkin, että esikoistyttö saa pikkuveljen:o).
Ja sitten muuta.
Heather kyseli tuosta 2v:n sänkyasiasta. Meidän tyttö on vauvan syntyessä 2v1kk ja ollaan samaa sänkyasiaa mietitty. Ajateltiin vaihtaa tytölle isojen sänky hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää, heti kun vaan jaksais alkaa taistelemaan asiasta¿ On nimittäin sen verran liikkuvaista ja itsepäistä sorttia tuo tyttö, että ei varmaan kauheen helpolla päästä tossa asiassa.
Mutta nyt taas hommia jatkamaan.
Nellukk@ ja poika rv18+1
Hei kaikille,
aiemmin olen pari kertaa kirjotellut, mutta elokuisiin. Tänne kuitenkin oikeesti taidan kuulua.. (la 31.7). Sitä paitsi täällä kun suurin osa menee mun edellä, saa aina " kokeneemmilta" neuvoja ;)
Pitäiskö mun jostain penkoa esiin teidän (meidän) esittelypino ja laittaa sinne tietoni, hmm..
Tänään oli tosiaan np-ultra ja kaikki on ainakin sen perusteella hyvin. Taidan siis lähiaikoina töissäkin pomolle kertoa, että osaa olla työntämättä mulle kaikkia hommia, osaa varautua etten olekaan muutaman kuukauden päästä käytettävissä.
Onnellista odotusta kaikille!
Puikui (12+2)