Naapuriin on muuttanut ihan outo pariskunta. Ikää en osaa sanoa, mutta ei mitään teinejä. Varmasti pitkällä keski-iässä.
Metelöivät.
Siis puhuvat kovaäänisesti yöaikaan, välillä soi musiikkia ja tv kovalla. Tupakoivat sisällä ja koko rappu haisee 24//7. Käsitääkseni ovat vuokralla, en tajua kuinka asunnon omistaja sallii tuon vai salliiko ollenkaan. Pariskunta elää hyvin iltapainoitteista elämää ja silloin, kun minä lähden töihin on tietenkin hiirenhiljaista, nukkuvat varmaan...
Alkoholi näyttää maistuvan, koko 3 kuukauden ajan en ole heitä kertaakaan tavannut, että vaikuttaisivat selviltä.
Myös iltaisista äänistä päätellen ovat humalassa.
Mistäkö aloittaisin? En ole kyylä, mutta nämä ihmiset häiritsevät elämääni ihan oikeasti. Astmani oireilee tuosta tupakan hajusta ja herään öisin älämölöön. Luulin aluksi, että naapuriin on muuttanut jotain nuoria, mutta hämmästyksekseni asunnosta tulikin ulos eka kertaa n. + 50 vuotiaalta näyttävä pariskunta.
Yleensä silloin, kun ovat jossain hiljaista, mutta meteli alkaakin vasta myöhemmin yöllä ja entistä häiritsevämpää. (Varmaan tulevat baarista tai jostain)
En ole käynnyt sanomassa heille mitään, mutta uskon, ettei se ole edes kovinkaan järkevää tai, että se auttaisi mitään.
Eikö tästä ole jo aiheellista valittaa. Viime yönä olivat poissa, mutta edellisenä yönä kuulin, kun tuo nainen kiljahteli ja nauroi huutonaurua, varmaan joku sänkypuuha menossa. En haluaisi valittaa, mutta tämä häiritsee jo oikeasti. Vaikea kuvitella, että noin toisista piittaamattomat ihmiset olisivat muita valmiita huomioimaan eli valittaminen varmaan vain pahentaa asiaa. Pitäisi suoraan valittaa hallintoon?
Kommentit (25)
Yömölyyn auttaa tämä:
- Jos mölyä on klo 23 jälkeen arkipäivän vastaisena yönä niin soita polisi numerosta 112. Tulevat hiljentämään möykän. Varaudu siihen että soittavat takaisin sinulle kun tarvitsevat pääsyä porraskäytävään. Takaisinsoitto tulee tuntemattomasta numerosta. Vapaapäivää vastaan olevana yönä poliis reagoii vasta klo 24 jälkeen.
- Pidä möly- ja häiriöpäiväkirjaa johon häiriön ajankohta ja laatu. Kun sitä on kertynyt niin kirjallinen valitus tilanteesta, lähetetään isännöitsijälle ja hallituksen puheenjohtajalle. Valitus oltava päivätty ja allekirjoitettu ja siinä pitää ilmetä kuka valittaa. llman kirjallista valitusta ei isännöitsijä eikä hallitus voi tehdä mitään kun varoituksen antamistakin saatetaan joutua käsittelemään myöhemmin oikeudessa.
- Ota valitukseen mukaan naapureita. Se lisää valituksen uskottavuutta paljon kun ei voida väittää että joku kajahtanut yksittäis tapaus tehtailisi valituksia.
Vierailija kirjoitti:
Keskustele jonkun muun naapurisi kanssa siitä, miten hän/he kokevat nämä häiriöt. Isännöitsijä on toimija, mutta osakkaille vastaa taloyhtiön hallitus, jonka puheenjohtajaan voi myös olla yhteydessä.
Mun naapurissa meteliä aiheutti itse taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Hän piti vaimonsa kanssa viikonloppuisin karaokebileitä.Juhlat alkoivat yleensä klo 22 jälkeen ja kestivät parhaimmillaan aamu viiteen.
Isännöitsijälle sähköpostia. Poliisejakin soittelin muinoin.
On se vaan herkkua asua omakotitalossa rauhallisella alueella, jäävät nuo kaikki... ongelmat taakse.
Vierailija kirjoitti:
Se on häätöperuste jos ovat siellä kämpässä sukupuoliyhteydessä. Asunnon arvo laskee ja koko kaupunginosan maine menee jos siellä irstaillaan.
No sitä meininkiä ei halua kukaan kuunnella. Kuvottavampaa ääntä ei löydy.
Se on häätöperuste jos ovat siellä kämpässä sukupuoliyhteydessä. Asunnon arvo laskee ja koko kaupunginosan maine menee jos siellä irstaillaan.