Ketä osallistuu ens viikon lakkoon? Mä ainakin
Ilmoittauduin jo lakkovahdiksi. Ei haittaa että kahden viikon palkka jää saamatta kun pääsee vastustamaan ja osoittamaan ääntä kun muu kansa äänesti väärin viime eduskuntavaaleissa.
Kommentit (124)
En osallistuisi vaikka työpaikka olisikin lakossa. Tosin saa nähdä, onko tämän lakon jälkeen enää työpaikkaakaan, jos isoimmat asiakkaat kaatuu tai lähtee.
Mä osallistuisin mut ei ole työpaikkaa missä lakkoilla
Kansalaisaloite poliittisten lakkojen rajoittamisessa on saanut tänään noin 2 000 ääntä, ja vauhti kiihtyy
Enää puuttuu noin 13 000 ääntä.
Siinä on hyvä tuki hallitukselle, kun tuo toimitetaan eduskuntaan.
Ja 50 000 ääntä tuli noin puolessatoista kuukaudessa.
Oon työtön eli en voi osallistua mutta täyden tuen saavatten.
No saa laillisesti antaa potkut ellei ole töissä eli ei ole työpaikkaa jäljellä kun lakko loppuu .
Miks taas joku laiton lakko ?!?! Eikö työt/palkat riitä mukamas ?!? ajatelkaas meitä vammaisia ihmisiä !! Me ei saada kunnon palkkaa koskaan, eikä me voida olla kunnon töissä, vaikka haluaisimmekin ! Mennään mekin sitten lakkoon !!!!!! Mitä luulette saavanne aikaan lakkoilemalla ?!?! Pahaa mieltä muille ihmisille ! Sekö on hauskaa ?! Saatte turhan hyvää palkkaa, ja itepähän ootte ammattinne valinneet ! Turha tulla valittelemaan muille ! Olette ansainneet jopa potkut lakkoilun takia. Toivottavasti ootte sit tyytyväisiä !!
Toivottavasti lakiin saadaan nyt pykälä, että laittomaan lakkoon osallistujat voidaan irtisanoa välittömästi. Vapautuu työpaikkoja niitä tarvitseville.
Toivottavasti ihmiset oikeasti alkavat lakkoilemaan ja tekevät kuin Ranskalaiset, eli roskat vaan kaduille ja lehmänsontaa sinne politikkojen työpaikalle. Sillä tavalla ne siellä Ranskassa esti monet leikkaukset.
Mutta saas nähdä, onko suomalaisilla sitä sisua moiseen. Todennäköisesti ei.
Lakko ajaa ainoastaan ammattiliittoon kuuluvien asiaa ja se lista näkyy mitä. Ei muiden. Kukaan ei aja pienituloisimpien asiaa.
Kyllä osallistun lakkoon. En hyväksy työolojen heikennyksistä. Purra lupasi pitää duunareitten puolta, mutta paskat. Nauraa Orpon kainalosta paskasta nauruaan äänestäjilleen... Terveisin entinen persu.. 👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
Pienituloisia ei olisi ja olisi palkkatasa-arvo, jos ammattiliitot osaisivat hoitaa oman hommansa. Tämä on vain yritys ohjata huomio muualle tämän porukan omasta osaamattomuudesta. Tekisivät työnsä.
En osallistu. En enää kuulu edes liittoonkaan.
Vierailija kirjoitti: Toivottavasti ihmiset oikeasti alkavat lakkoilemaan ja tekevät kuin Ranskalaiset, eli roskat vaan kaduille ja lehmänsontaa sinne politikkojen työpaikalle. Sillä tavalla ne siellä Ranskassa esti monet leikkaukset. Mutta saas nähdä, onko suomalaisilla sitä sisua moiseen. Todennäköisesti ei.
No, sepän onkin fiksua! Säretään meidän yhteistä omaisuutta ja ihmetellään, kun yhteiskunnan rahat ei riitä edes välttämättömiin tehtäviin? Nuo kulut tulisi periä lyhentämättömänä noilta tuhojen aiheuttajilta.
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisaloite poliittisten lakkojen rajoittamisessa on saanut tänään noin 2 000 ääntä, ja vauhti kiihtyy
Enää puuttuu noin 13 000 ääntä.
Siinä on hyvä tuki hallitukselle, kun tuo toimitetaan eduskuntaan.
Ja 50 000 ääntä tuli noin puolessatoista kuukaudessa.
Kiitos vinkistä ja linkistä. Kävin allekirjoittamassa aloitteen. t eläkeläinen
Poliittinen lakko pitäisi olla työsuhteen purkamisperuste.
Työntekijä on tehnyt työnantajan kanssa sopimuksen työn tekemisestä tietyillä ehdoilla, ja kun työntekijä rikkoo sopimusta ja aiheuttaa yritykselle tahallaan haittaa niin miksi työsopimus sitoisi enää työnantajaakaan?
Todella alhaista että vaaleilla valittua hallitusta yritetään kiristää pienen vähemmistön toimesta tässä talous- ja maailmantilanteessa.
Minkä mielikuvitustyöpaikan lakkovahdiksi ilmoittauduit ap?
En osallistu sillä olen ulkona työelämästä, mutta kannatan lakkoja.
Vierailija kirjoitti:
Poliittinen lakko pitäisi olla työsuhteen purkamisperuste.
Työntekijä on tehnyt työnantajan kanssa sopimuksen työn tekemisestä tietyillä ehdoilla, ja kun työntekijä rikkoo sopimusta ja aiheuttaa yritykselle tahallaan haittaa niin miksi työsopimus sitoisi enää työnantajaakaan?
Todella alhaista että vaaleilla valittua hallitusta yritetään kiristää pienen vähemmistön toimesta tässä talous- ja maailmantilanteessa.
Ay-liike sen kun vaan huutaa että hallitus on tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen, mutta ilmeisesti se ei ole ongelma että työmarkkinaosapuoli on ottanut itselleen veto-oikeuden lainsäädäntöön.
Väärin kansa äänesti pressan vaalien toisella kierroksellakin. Vasemmiston Pekan olisi pitänyt voittaa kun se on kansan todellinen tahto.