Tapa, jolla Suomea johdetaan on rakennettava kokonaan uusiksi
1. Eduskunta ja sen henkilövaalit on korvattava ohjelmavaaleilla. Mikä tahansa oikeushenkilö (jolla on enemmän kuin 10 000 jäsentä / allekirjoittajaa) voi esittää oman hallitusohjelman.
3. Sisällöltään poliittisten ohjelmien tulee olla hyvin tiiviitä ylätason tavoitteita perusteluineen, sekä toimeenpanoa koskevia reunaehtoja. Yksityiskohdat on jätettävä toimeenpanijalle.
4. Äänioikeus on siirrettävä kansalaisilta rekisteröidyille yhdistyksille ja vastaaville, jotka edustavat ihmisiä eri elämän osa-alueilla. Näiden tulee muodostaa kantansa asioihin jäsenäänestyksillä.
5. Voittaneen ohjelman toimeenpaneva valtioneuvosto (ministerit) on korvattava tarpeellisella määrällä ammattijohtajia, joille maksetaan tuloksista. Heidät on rekrytoitava pätevyyden perusteella.
6. Jatkuvasti paisuva lainsäädäntö on korvattava yksinkertaisilla periaatteilla, jotka perustuvat hyveisiin. Normien rikkomisen tutkinnassa tulee painottaa tapauskohtaista tulkintaa eli teon tarkoitusta, tahallisuutta, seurauksia ja niiden vakavutta. Vahingoista ja tietämättömyydestä ei tule rangaista, tahallisuudesta ja tarkoituksellisuudesta tulee rankoa nykyistä enemmän.
Oisko tää hyvä vai onko sun idea parempi?
Kommentit (4)
Mulle riittäisi, että olisi joku äänestäjänsuojalautakunta, joka tarkistaisi hallituksen valheet. Voitaisiin vaikka sopia, että ensimmäisestä valheesta varoitus, toisesta hallitukselle kenkää.
Lisäksi tuomittuja rikollisia ei pitäisi päästää johtoasemiin.
Vierailija kirjoitti:
On tuossa hyvääkin, mutta aika paljon totalitaarista, eli kansalaisilta viedään viimeinenkin mahdollisuus vaikuttaa.
Tuossahan kansan valta lisääntyy, kun pääsee vaikuttamaan suoraan asioihin jonkun yhdistyksen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuossa hyvääkin, mutta aika paljon totalitaarista, eli kansalaisilta viedään viimeinenkin mahdollisuus vaikuttaa.
Tuossahan kansan valta lisääntyy, kun pääsee vaikuttamaan suoraan asioihin jonkun yhdistyksen kautta.
Yhdistys on tässä se, jolla on vaikutusvalta, ei kansalla. Yhdistyksillä on jo liikaakin valtaa, sitä ei tarvita enää yhtään lisää.
On tuossa hyvääkin, mutta aika paljon totalitaarista, eli kansalaisilta viedään viimeinenkin mahdollisuus vaikuttaa.