Veitola yökylässä- Jakso Sieppi
Katsoiko kukaan muu jo jaksoa, mikä fiilis jäi? Mielestäni jakso oli aika kiusallista katsottavaa. Kireän ja vaivaantuneen ilmapiirin saattoi aistia. Veitolasta tuli vähän uudenlainen puoli esiin. Siis tuntui koko ajan asettelevan kysymyksensä super varovasti ettei Sieppi vain loukkaannu.
Silti Sieppi oli välillä todella ärsyyntyneen oloinen Veitolan kysymyksistä, vaikka niissä ei ollut yhtään mitään ihmeellistä. Ihmettelin myös, kun olivat kauneushoitolassa ja Sieppi väitti ettei hänelle ole tehty mitään pistoshoitoja ja kun Veitola sanoi, että hän on ottanut botoxia. Niin tämän jälkeen Sieppi sitten pyörsikin puheensa ja kertoi, että hän otti kerran kaverin kehoituksesta liikahikoiluun botoxia otsaan. Siis oli kuulemma niin paljon hikoillut festareilla, että halusi kokeilla otsaan botoxia. En ihan käsittänyt, että miksi pitää höpistä noin absurdeja juttuja.
Lopuksi vielä Sieppi korosti, että miten hän on tehnyt kaikki nämä vuodet yksin töitä. Kuinka hänellä oli kerran manageri, mutta se ei oikein sopinut, mutta muuten hän on tehnyt täysin yksin töitä. Veitola sitten kysäisi, että onko hän ajatellut assistenttia. Niin taas tässä kohtaa Sieppi pyörsi puheensa ja yhtäkkiä hänellä olikin tälläkin hetkellä jo assistentti. Siis en ihan ymmärrä, että miksi pitää väittää tekevänsä yksin töitä, jos näin ei ole. Onpa kivaa arvostusta henkilöitä kohtaan, jotka tekevät hänelle töitä.
Kaiken kaikkiaan jäi Siepistä aika pinnallinen ja helposti loukkaantuva kuva.
Kommentit (296)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa kommentoijista taitaa olla just niitä, jotka laittaa esim. Siepille ikäviä viestejä suoraan. Hankkikaa elämä.
Taidat olla juuri yksi niitä jotka kuolaavat Siepin herutuskuvia ja lähettelet hänelle sydämen kuvia ja tulenlieskoja?
Sori, en ole. Mua ei vaan jotenkin ärsytä, että joku nuori nainen kuvaa itseään työkseen, enkä ymmärrä miten se on jonkun heitterin elämästä pois millään tavalla. Kuten sarjassakin selviää, ei sekään ole helppoa työtä kaikkineen.
Olen ihan vaan keski-ikäinen, ja enemmän pidän Veitolan ajatuksista, ja siitä että hänkin on valmis uudelleen ajattelemaan joitain asioita, joita on tehnyt.
Toivoisin, että netti tai maailma ei olisi niin negatiivinen. Enkä ymmärrä sitä, mit
Ja sinäkö et ole negatiivinen? Vain sinun tapasi ajatella on oikea? Nekö ovat väärässä, jotka ovat sitä mieltä, että valheellisen kuvan luominen on tervettä? Muokatut kuvat ja aina uudet halpislumput ja naamarasvat, joita nämä luuskat nuorille tyrkyttää? Meikäläinen ei lankaan mene, mutta moni nuori menee. Täysin turha ala nuo vaikuttajat, humiohuoria ne on, ei mitään muuta. ?
Ei pistoshoitoja, paitsi joskus otsaan ja huuliin säännöllisesti jajaja
Tuosta tuli kuva, että Sieppi on todella herkkä ja pinnallinen.
Veitola taas oli todella varovainen.
Sieppiä ahdisti Veitolan kysymykset, en tiedä mistä hän olisi sitten halunnut keskustella? Sisustamisesta ja ulkonäkövinkeistä? Laukuista? Kynsistä?
Väritön ja mauton on hyvä kuvaus Siepistä.
Siis kuinka pinnallisesti vuorokauden voi viettää muka keskustellen tärkeistä aiheista? Miten voi keskustella sanomatta mitään?! Tuli oikeastaan surullinen mieli siitä, kuinka sekä Sieppi että poikaystävänsä todistivat tällä ohjelmalla, että eipä ole mitään fantasiahahmoja sellaiset tyypit kuin bimbo blondi ja futari, jonka päässä ei taida juuri mitään muuta liikkua kuin pallo ja hajuvedet!
Miten he rakastuivat? No, Instassa Sara selaili naamoja ja kattoi, että hyvännäkönen tyyppi ja meni etsimään, oisko tältä tullut viestiä joskus (!). Ja tämä kundi olikin jo joskus aiemmin laittanut viestin, mutta poistanut sen. Sitten viestiteltiin ja vähän ajan päästä: "pitäiskö nähä". Ja siitä se sit lähti. Mikä rakkaustarina!
Ehkä se Siepin paljastus siitä, kuka hänen idolinsa on, Victoria Beckham, oli kuitenkin sitten se paras ja pahin paljastus. Tai että "en halua olla mikään vaikuttaja, haluan vain näyttää kivoja juttuja somessa..."
Kaikkea hyvää toivon kyllä heille. Ehkä nämä nuoret voisivat vaikka lukea joskus yhdessä jonkun mietelauseen somesta ja miettiä, mitä se tarkoittaa. Jospa siitä lähtisi syvällisempi maailma aukeamaan, heh!
Oli muuten aika iso ero, kun katsoi Veitolan Arppa ja Anna Airola -jakson, jossa oli about samanikäisiä nuoria aikuisia. Nämä Airolan sisarukset olivat valloittavia, luonnollisia, aitoja, spontaaneja ja sympaattisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo Siepin asunto, jossa ovat jaksolla jo myyty? Myynti-ilmoitus on poistunut. Siinähän oli aivan älytön hintapyyntö jotain 800 000 kaksiosta?
Oli noin kuukauden myynnissä, nyt ilmoitus hävinnyt. Ehkä myyty? Sieppi osti tän asunnon 2vuotta sitten, myyntihinta 780.000,nyt oli pyynto 840.000
Vaikea uskoa, että olisi noin nopeasti tässä markkinatilanteessa mennyt, kun paljon hienommat asunnot arvoalueilla ja samoilla neliöillä ja jopa halvemmalla hinnalla ei liiku.
Veikkaan, että Sieppi tehnyt saman kuin sen toisen ullakkoasunnon kohdalla, eli ottanut pois myynnistä?
Jäin miettimään,kun jaksossa oli puhettailkeistä kommenteista tyyliin..jengi laittaa viestiä väärästä hiustenväristä,painosta jne.eli ihmiset kommentoi Saran ulkonäköä.No onhan se mautonta,toki.Mutta jos sisältö on ulkonäkökeskeistä niin sitähän se kommentoikin on.Noi kommentit eivät ole kuitenkaan mitään vihapuhetta.Ei ehkä kannata antaa tollasten mennä ihon alle.Vihapuhe on sitten toinen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Sieppi on semmonen mauton ja väritön kellä ei vaikuta olevan omia mielipiteitä. Jotenkin 10 vuotta ajasta jäljessä jättikokoisine bensamaastureineen, jatkuvine lentomatkustuksineen, kertakäyttömuotirytkyineen, pistoshoitoineen, tekohuulineen, kolmannen maailman köyhiltä naisilta halvalla ostettuine hiusjatkeineen, tekoripsineen, tekokynsineen, tekokulmineen.
Valittaa aina kaikesta että miten perheenäidit kirjottaa vihaviestejä, ja sitten riisuu rintavaon esiin ja kerjää miehiltä kehumisia.
Ota huomioon, että Sieppi on pelkkä maalaisjunttura jostakin Kaakamon korpikylästä, joka ennen säälimisseyttään ei ollut varmaan kotikylänsä ulkopuolella edes liikkunut. Vaikka hän kuinka on nyt olevinaan maail,ankansalainen ja bisnesnainen, maailman kansalaista niin kyllä se äkkirikastunut rehentelevä maalaistyttö sieltä kaiken alta pilkistelee mieltymyksineen ja tottumuksineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sieppi on semmonen mauton ja väritön kellä ei vaikuta olevan omia mielipiteitä. Jotenkin 10 vuotta ajasta jäljessä jättikokoisine bensamaastureineen, jatkuvine lentomatkustuksineen, kertakäyttömuotirytkyineen, pistoshoitoineen, tekohuulineen, kolmannen maailman köyhiltä naisilta halvalla ostettuine hiusjatkeineen, tekoripsineen, tekokynsineen, tekokulmineen.
Valittaa aina kaikesta että miten perheenäidit kirjottaa vihaviestejä, ja sitten riisuu rintavaon esiin ja kerjää miehiltä kehumisia.
Ota huomioon, että Sieppi on pelkkä maalaisjunttura jostakin Kaakamon korpikylästä, joka ennen säälimisseyttään ei ollut varmaan kotikylänsä ulkopuolella edes liikkunut. Vaikka hän kuinka on nyt olevinaan maail,ankansalainen ja bisnesnainen, maailman kansalaista niin kyllä se äkkirikastunut rehentelevä maalaistyttö sieltä kaiken alta pilki
Tämä on kyllä aika ilkeästi kirjoitettu. Mun mielestä maalaisjunttiudessa sinällään ei ole mitään pahaa eikä siinä, että on vähän höpsö eikä kovinkaan syvällinen ajattelija. Tämmöinen mielikuva Siepistä syntyy, vaikka hän itse pitää itseään jonain bisnesnerona ja jossain haastattelussa kehui, miten menestykseensä on tarvittu huomattavaa älykkyyttä.
Siis Siepillä kävi mieletön mäihä, kun Pia Pakarinen luopui missikruunusta ja samaan syssyyn tuli Instagram ja pääsi hommaan kiinni oikeaan aikaan kerryttämään seuraajia ja sitten sai paljon mediahuomiota Roope Salmisen avopuolisona, kun mies oli suosionsa huipulla ennen kaikkia kohuja ja syytettä.
Vierailija kirjoitti:
Oli muuten aika iso ero, kun katsoi Veitolan Arppa ja Anna Airola -jakson, jossa oli about samanikäisiä nuoria aikuisia. Nämä Airolan sisarukset olivat valloittavia, luonnollisia, aitoja, spontaaneja ja sympaattisia.
Samaa mieltä, ja nuokin lahjakkaat sisarukset oli tuolta pohjoisempaa kotoisin, mutta säilyttäneet luonteensa eivätkä ole antaneet minkään nousta päähän vaikka ovat pääkaupunkiseudulle ajat sitten töiden takia muuttaneet.
Muistatteko kun 19 vee Sieppi unohti oman murteensakin viikon sisään, kun lähti Helsinkiin missikisoihin? :D Noloa.
Mitä tämä Sieppi on, 35 ikäinen ainakin eikö, ja onko ollut koskaan edes kihloissa eli onko miehet ottaneet sitä vakavasti missään parisuhteessa?
Jakaako nämä Kardashianfanit kuten Belörf-Ruusila ja Sieppi miehetkin?
Sillä se rikkaan suvun perijä, kenen perään Sieppi rääkyi "Iholla"-sarjan toissa kaudella, joka vaan meni eikä välittänyt, oli huhujen mukaan lähtenyt Belörf-Ruusilan mukaan!? Siis hetkeksi. Eikö Belörf-Ruusila käynyt tapaamassa sitä miestä Tukholmassa, koska kyseinen mies veljineen asuu siellä?
Mä en katsonut jaksoa, mutta luin aikaisemmin tuosta Siepin väitteestä, että hän ei mukamas ole ottanut täyteainetta kasvoihin. Joko nämä Siepin kaltaiset ihmiset luulee, että me ollaan ihan tyhmiä ja sokeita, tai sitten he ovat tulleet itse aivan sokeiksi omalle ulkonäölleen ja valheilleen. Jokainen voi nähdä, että Sieppi on ottanut täyteaineita huuliin. Hän on ottanut niitä jo varmaan 10v ajan. Silloin missiaikoina ei ylähuuli todellakaan ollut noin turpea, mitä se on nyt. Ja Siepinkin tapauksessa se täyteaineiden ottaminen alkaa mennä yli - hän ilmeisesti ottaa täyteaineita liian usein, ja aine ei ehdi tasoittua kunnolla. Ylähuuli alkaa olla sen kokoinen, ettei se enää istu kunnolla hänen kasvoihinsa, vaan on ihan luonnottoman iso. Suurella osalla ihmisistä (totta kai tässäkin on poikkeuksia) ylähuuli on luonnollisesti alahuulta pienempi. Täyteaineet näkyvät myös hänen hymyillessään: hänen hymynsä ei ole luonnollinen juurikin noiden täyteaineiden takia, kun se huuli ei veny normaaliin hymyyn.
Siepin kaltaisten ihmisten valehtelu on tosi turhauttavaa. Miksi ei voisi vaan olla rehellinen ja ihan avoimesti kertoa, jos on tehty jotain. Voisi avoimesti puhua miksi otti täytteet ja auttoivatko ne, ja mitä riskejä niihin liittyy. Ei tarvitse maalata mitään väärää kuvaa että näyttäisi muka luonnollisesti tuollaiselta, kun jokainen voi nähdä, että niitä täyteaineita on lisätty vuosien varrella. Ymmärrän kyllä, jos ei halua olla liian avoin toimenpiteistä joita itselle on tehty, mutta on väärin valehdella ihmisille ja väittää, että on mukamas koko ajan ollut tuon näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Jakaako nämä Kardashianfanit kuten Belörf-Ruusila ja Sieppi miehetkin?
Sillä se rikkaan suvun perijä, kenen perään Sieppi rääkyi "Iholla"-sarjan toissa kaudella, joka vaan meni eikä välittänyt, oli huhujen mukaan lähtenyt Belörf-Ruusilan mukaan!? Siis hetkeksi. Eikö Belörf-Ruusila käynyt tapaamassa sitä miestä Tukholmassa, koska kyseinen mies veljineen asuu siellä?
Ja jostakin luin että Sofia oli postannut jotain Pyryn asunnoilta. Eli oliko ollut siellä sitten vieraana vai vakinaisempana asukkaana? Voiko tästä nyt vetää johtopäätöksen että "munmieskin" on jaettu mies?
Vierailija kirjoitti:
Jahas, vanhat elämäänsä katkeroituneet mummelit täällä taas nuoria naisia haukkumassa :D
Sieppi ei kyllä ole enää nuori. Kuten ei ole muuan entinen pääministerikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jahas, vanhat elämäänsä katkeroituneet mummelit täällä taas nuoria naisia haukkumassa :D
Sieppi ei kyllä ole enää nuori. Kuten ei ole muuan entinen pääministerikään.
Niinpä! Lähempänä keski-ikää tuo Sieppi jo on kuin että olisi nuori!
Vierailija kirjoitti:
Tuolla sille pistetään täytepiikkejä naamaan!
https://www.p*i*c*u*k*i.com/media/3063212217372636978
Ottakaa linkistä *:t pois niin toimii.
Kehtaa vielä väittää ettei täytteitä tai muuta, vaikka tuossa selkeä kauneushoitolan todiste videoineen kun piikkejä menossa pitkin alakasvoja!!!! Ellei ala väittään ettei tuo ole se itse, vaan kaksoisolentonsa!
Ärsyttää tuollaiset tyhmänylpeän oloset ihmiset jotka pitää kaikkia muita tyhminä, vaikka muilla on silmät päässä ja näkee ne täytepatit naamassaan ja huulissaan korttelin päähän. Kuka tuollasia turhamaisia tyyppejä oikeesti viitsii edes seurata, vai onko ne sen seuraajat jotain ostettuja seuraajia kun lähettävät automaattisesti vain sydämiä ja liekkejä mitä kuulemma ostetut seuraajat ja nollatililäiset tekee???
Missä tää jakso on ollu nähtävissä, kun ilmeisesti tulee tv-kanavilta vasta loppuviikosta?
Mulle tulee nykyään Sarasta mieleen tämä Real Housewives of Orange County sarjan kohta 50 ikänen Emily, kun samat kellertävät hiusjatkeet missilatvaisine laineineen, samanlaiset kuonomaiset täytehuulet, samanlaiset isot ylivalkaistut laminaattihampaat joissakin hampaissaan ja samalla tavalla esittelee anteliaasti tissivakoaan
https://www.realitytea.com/wp-content/uploads/sites/6/2023/06/GettyImag…
Eikö olekin kuin kaksi marjaa, paitsi että tuo Emily näyttää jokseenkin ystävällisemmältä ja helpommin lähestyttävältä persoonalta kuin Sara?
Ihmettelin jaksossa pariakin asiaa. Miksi Veitolan sysättiin Pyryn kanssa sauna reissulle? Miksi joulutorttuja sun muita leivottiin niin hervottomat läjät? Luulin että on tulossa pikkujoulupirskeet, mutta kolmisin istuivat pöytään.
Jos Pyry ei olisi ollut mukana, jakso olisi ollut vielä kiusallisempi
No niinpä näytät olevan.