Avioero ja teini-ikäiset lapset

pitäisi uutta mulkkua vanhan naisen etsiä ja hajottaa kaikki? katso joku harrastus.

Lapset jäi asumaan isänsä kanssa entiseen kotiinsa ja minä muutin pois. Elatukset maksoin suoraan lapsille. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sun nyt pitää voimaantua ja jättää se sika. Kun olet sinkku voit saada unelmiesi laatikkoleuka-astronauttieverstikirurgin ja elää ihanaa ja vapaata elämää, vailla huolia. Tai sit et kelpaa enää kuin lähipubin Peralle. 

Tai sitten käy kuten itselleni, että huomaa viihtyvänsä paremmin ilman parisuhdetta. Jolloin ei vähempää kiinnosta kenelle "kelpaa".

Noilla itseänikin peloteltiin kun eroa pohdin. Että elämä on sitten äärimmäisen köyhyyttä ja suhteeseen et kelpaa kenellekään. Ok. No sitä äärimmäistä köyhyyttä ei ole ollut, kun eron myötä kukaan ei hakenutkaan pois koulutustani ja työpaikkaani. Uutta parisuhdettakin kokeilin, mutta totesin elämän olevan juuri nyt parempaa ihan vaan itsekseen eläen.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis elän loppuelämäni miehen kanssa, jota en rakasta. No, tuskin olen ainut joka näin tuntee, mutta kyllä se masentaa. AP

Minä olen mies ja meidän lapsi on nyt 16v. Otan eron kun lapsi seisoo omilla jaloillaan. Olen tästä vaimoani varoitellut. Meillä on kummallakin nyt omat elämät. 

Miksi et jätä taloa miehelle ja lapsille jos sinä olet ainoa joka kannattaa eroa ? Myytte sitten talon pois kun lapset muuttaneet pesästä ja jaatte osuudet . Mene itse vuokralle lähistölle siksi aikaa ja kuittaa elatusmaksut tällä asumisjärjestelyllä lastenvalvojan luona . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis elän loppuelämäni miehen kanssa, jota en rakasta. No, tuskin olen ainut joka näin tuntee, mutta kyllä se masentaa. AP

Minä olen mies ja meidän lapsi on nyt 16v. Otan eron kun lapsi seisoo omilla jaloillaan. Olen tästä vaimoani varoitellut. Meillä on kummallakin nyt omat elämät. 

Teillä on varmaan ratkiriemukas tunnelma kotona.

Itse mietin eroa pari vuotta. Sitten esikoinen 16v kysyi "äiti miksi ette eroa". En osannut sanoa mitään. Meni kuukausi ja hän kysyi saman uudelleen. Se oli lopullinen herätys.

Ihan noin helposti asia ei mennyt. Tuo esikoinen kuitenkin sitten rajuimmin reagoi eroon. Myös 14 vuotiaaseen ero vaikutti. Nuorin 12v ilmeisesti otti asian kevyimmin. Erosta jo vuosia aikaa eli kaikki ovat jo täysikäisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis elän loppuelämäni miehen kanssa, jota en rakasta. No, tuskin olen ainut joka näin tuntee, mutta kyllä se masentaa. AP

Minä olen mies ja meidän lapsi on nyt 16v. Otan eron kun lapsi seisoo omilla jaloillaan. Olen tästä vaimoani varoitellut. Meillä on kummallakin nyt omat elämät. 

Teillä on varmaan ratkiriemukas tunnelma kotona.

Työ, harrastus, ystävät, jne. Elämä on muutakin kuin vain kotona oloa 24/7. En tiedä millaisesta ap haaveilee, mutta itsenäinen voi olla avioliitossakin, eikä ksikkea sisältöä elämäänsä hakea sen perheen kautta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis elän loppuelämäni miehen kanssa, jota en rakasta. No, tuskin olen ainut joka näin tuntee, mutta kyllä se masentaa. AP

Minä olen mies ja meidän lapsi on nyt 16v. Otan eron kun lapsi seisoo omilla jaloillaan. Olen tästä vaimoani varoitellut. Meillä on kummallakin nyt omat elämät. 

Teillä on varmaan ratkiriemukas tunnelma kotona.

Työ, harrastus, ystävät, jne. Elämä on muutakin kuin vain kotona oloa 24/7. En tiedä millaisesta ap haaveilee, mutta itsenäinen voi olla avioliitossakin, eikä ksikkea sisältöä elämäänsä hakea sen perheen kautta. 

En ole ap. Meinasin enemmän, että kyllä sen jäisen tunnelman aistii, vaikka itse sen ignooraisit. Etenkin jos pidät tätä yllä "varoittelemalla", että lähdet samantien kun lapsenne on itsenäistynyt. 

Ap, mikä on se ongelma, jota yrität eroamalla ratkaista?

Onko liitossa alkoholismia tai muita päihteitä tai riippuvuuksia? Entä fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa? Pettämistä? Narsismia tai manipulointia (sairauden merkityksessä)? Jos jotain näistä, lähde heti.

Vai onko kysymys siitä, että liitto on muuttunut tylsäksi? Ei ole enää sitä fyysistä tai psyykkistä vetovoimaa, jota oli vielä 20 / 15 / 10 vuotta sitten? Fyysistä läheisyyttä ei ole? Puoliso ei osoita haluavansa sinua? Kukaan ei sano sinua kauniiksi? Kukaan ei kysy, miten päiväsi meni? Kukaan ei huolehdi sinun hyvinvoinnistasi? Huolehditko itse tai onko tämä eroajatus sinun yrityksesi huolehtia itsestäsi? Kaipaatko "jotain muutosta" tai jännitystä elämääsi?

Oletko miettinyt, millainen ratkaisu ero käytännössä olisi? Onko ajatuksesi vain se, että elämäsi muuttuu paremmaksi, kun et enää asu yhteisessä kodissa puolisosi ja yhteisten lastenne kanssa? 

Ero on todella raju ratkaisu riippumatta siitä, mistä syistä eropäätös tehdään ja eroprosessi sysätään liikkeelle. Eroamiseen pitkästä liitosta, jossa on yhteisiä lapsiakin, liittyy aina vihaa, kaunaa ja katkeruutta. Siihen liittyy epävarmuutta, raskasta ja kallista käytännön elämän järjestelyä ja juridiikkaa. Eroaminen on aina taloudellinen riski, ja tilastollisesti riski myös lasten kehitykselle, vaikka yksilöllisiä eroja tietysti on. 

Vanhempien eroaminen on lapsille vaikeaa huolimatta siitä, minkä ikäisiä he ovat. Se on ratkaisu, joka seuraa lasten mukana läpi elämän suurissa tapahtumissa: lakkiaisissa tai muissa valmistujaisissa, häissä, mahdollisten lastenlasten syntyessä, hautajaisissa ja perunkirjoituksissa. Se vaikuttaa siihen, miten ja kenen kanssa vietetään lomat ja juhlapyhät. 

Tietysti ero on myös elämänmuutos, joka sysää jokaisen osapuolen (puolisoiden, lasten ja muiden läheisten) elämän ja lähisuhteet jollain tavalla uuteen asentoon ja usein lopulta myös positiivisessa mielessä. Ero on pitkä prosessi, mutta tyypillisesti n. 1-2 vuoden kuluttua erosta ollaan tilanteessa, jossa elämä on asettunut jollain tavalla uusiin uomiinsa, ja niissä mennään eteenpäin, koska muutakaan suuntaa ei ole. 

Ero kuitenkin harvoin tuo puolisoille sellaista uutta hyvää, jota he odottivat, ja valitettavan usein siitä seuraa sellaisia negatiivisia vaikutuksia, joita ei osattu edes ajatella. 

Siksi oma neuvoni on, että mieti, miksi pohjimmiltaan haluat erota, mitä tavoittelet, ja voisitko saada haluamasi jollain tavalla tässä nykyisessä liitossa ja ydinperheessä. Anna puolisollesi mahdollisuus korjata tilanne ja tehdä muutoksia. Älä vain passiivisesti odota hänen tekevän asioita, jotka ovat sinun mielestäsi oikein, vaan kerro hänelle, mitä odotat äläkä vaadi mahdottomia liian nopeasti. Jokainen muutos on prosessi, ja jos olette päästäneet liittonne noin pahaan tilanteeseen, se ei tapahtunut yhdessä yössä, eikä se myöskään korjaannu yhdessä yössä. Mieti päätöstäsi tarkkaan ja sen jälkeen vielä tarkemmin. Jos senkin jälkeen olet varma, että nimenomaan nykyinen puolisosi on se, joka tekee olosi kurjaksi, ja hänet jättämällä elämäsi muuttuu paremmaksi, tee se päätös, jonka tunnet oikeaksi. Elämäsi ei korjaannu eron seurauksena yhdessä yössä, ei viikossa, kuukaudessa eikä välttämättä edes vuodessa. Mutta elämäsi muuttuu ja muutosprosessin jälkeen voit olla vahva ja onnellinen uudella, erilaisella tavalla, jos ei kerta kaikkiaan tässä liitossa onnistu. 

Lapsen näkökulmasta on kokemusta. Ei ole ehkä ihan merkityksellistä, missä iässä lapset ovat, kun vanhemmat eroaa. Pahalta se tuntuu aina. Ei ole mitään valmista ja yhtä oikeaa vastausta, miten se menee, kun perheet ja tilanteet on erilaisia, mutta lupaan, että laitat eroamalla koko perheen elämän sekaisin pitkäksi aikaa etkä saa sotkua välttämättä koskaan siivottua. 

oletko varma että onneton tunne johtuu miehestäsi. Joskus ihmiset sekoittavat omat ongelmat parisuhteen ongelmiksi. Kun uusi suhde alkaa, huomataan sama kuoppa johon jo ensin kompastuttiin. 

Suosittelen terapiaa.

Oletko varmasti onnellinen eron jälkeen? Siihen ei kukaan tiedä vastausta.

En ymmärrä miksi onnellisuutesi on sidoksissa siihen, että et ole enää miehesi kanssa. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mitä teet onnesi eteen tällä hetkellä? 

Vierailija kirjoitti:

Lapsen näkökulmasta on kokemusta. Ei ole ehkä ihan merkityksellistä, missä iässä lapset ovat, kun vanhemmat eroaa. Pahalta se tuntuu aina. Ei ole mitään valmista ja yhtä oikeaa vastausta, miten se menee, kun perheet ja tilanteet on erilaisia, mutta lupaan, että laitat eroamalla koko perheen elämän sekaisin pitkäksi aikaa etkä saa sotkua välttämättä koskaan siivottua. 

Ei minusta tuntunut pahalta kun vanhemmat erosi. Lähinnä tuntui helpottuneelta kun kotona oli helpompaa ja mukavampaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen näkökulmasta on kokemusta. Ei ole ehkä ihan merkityksellistä, missä iässä lapset ovat, kun vanhemmat eroaa. Pahalta se tuntuu aina. Ei ole mitään valmista ja yhtä oikeaa vastausta, miten se menee, kun perheet ja tilanteet on erilaisia, mutta lupaan, että laitat eroamalla koko perheen elämän sekaisin pitkäksi aikaa etkä saa sotkua välttämättä koskaan siivottua. 

Minun vanhemmat teki suurimman virheen kun eivät eronneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen näkökulmasta on kokemusta. Ei ole ehkä ihan merkityksellistä, missä iässä lapset ovat, kun vanhemmat eroaa. Pahalta se tuntuu aina. Ei ole mitään valmista ja yhtä oikeaa vastausta, miten se menee, kun perheet ja tilanteet on erilaisia, mutta lupaan, että laitat eroamalla koko perheen elämän sekaisin pitkäksi aikaa etkä saa sotkua välttämättä koskaan siivottua. 

Ei minusta tuntunut pahalta kun vanhemmat erosi. Lähinnä tuntui helpottuneelta kun kotona oli helpompaa ja mukavampaa olla.

Joo kyllä, eroperheessä on lähes poikkeuksetta riitoja, jotka heijastuu myös lapsiin, ja ns. terminaalivaihe eli viimeiset viikot ja päivät ennen sitä erilleen muuttoa ovat usein niin tuskallisia kaikille, että ero on myös helpotus: kotona ei enää riidellä. Mutta on aika kapea katsantokanta, jos sanoo, että kaikesta tuli helpompaa ja mukavampaa. Eron jälkeen vanhat ongelmat vanhassa yhteisessä kodissa eivät enää ole olemassa, mutta uusia haasteita tulee. Kaikki ei muutu vain kivaksi ja helpoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen näkökulmasta on kokemusta. Ei ole ehkä ihan merkityksellistä, missä iässä lapset ovat, kun vanhemmat eroaa. Pahalta se tuntuu aina. Ei ole mitään valmista ja yhtä oikeaa vastausta, miten se menee, kun perheet ja tilanteet on erilaisia, mutta lupaan, että laitat eroamalla koko perheen elämän sekaisin pitkäksi aikaa etkä saa sotkua välttämättä koskaan siivottua. 

Ei minusta tuntunut pahalta kun vanhemmat erosi. Lähinnä tuntui helpottuneelta kun kotona oli helpompaa ja mukavampaa olla.

Joo kyllä, eroperheessä on lähes poikkeuksetta riitoja, jotka heijastuu myös lapsiin, ja ns. terminaalivaihe eli viimeiset viikot ja päivät ennen sitä erilleen muuttoa ovat usein niin tuskallisia kaikille, että ero on myös helpotus: kotona ei enää riidellä. Mutta on aika kapea katsantokanta, jos sanoo, että

Itseasiassa viimeiset päivät oli helpompia kun tiesi että kohta se loppuu.

En keksi elämästäni mitään mikä olisi vaikeutunut vanhempien eron jälkeen. Toki uusia haasteita elämässä yleisesti on vanhempien eronkin jälkeen varmaan kaikilla, mutta ei välttämättä siihen vanhempien eroon liittyviä asioita.

Taas tuolta samalta trollaajalta sama trolli.

Nainen on sekaisin kuin seinäkello. Luultavasti jälleen maanisessa tilassa, kuin työntää noita provojaan tänne lähes spämmeinä.

Edelliselle kommentoijalle, olen AP. En ole sekaisin, enkä oikein ymmärrä mistä tämän käsityksen sait- anteeksi jos olen jollakin tapaa ilmaissut itseäni väärin. 

Vertaistukea ja kokemuksia minä täällä kyselin, nämä ovat todella vaikeita asioita, ja halusin tietää muiden kokemuksista. 

 

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle kommentoijalle, olen AP. En ole sekaisin, enkä oikein ymmärrä mistä tämän käsityksen sait- anteeksi jos olen jollakin tapaa ilmaissut itseäni väärin. 

Vertaistukea ja kokemuksia minä täällä kyselin, nämä ovat todella vaikeita asioita, ja halusin tietää muiden kokemuksista. 

 

Voi AP, ei muiden kokemukset kerro mitään siitä, miten kaikki teillä erotilanteessa sujuisi. Yksilöiden tarinat ovat yksilöllisiä eivätkä ne ole yhden tai kahden henkilökohtaisen kokemuksen perusteella yleistettävissä.