Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Usein näkee sitä että he jotka eivät omilla rahkeillaan saaneet hyvännäköistä kumppania, painottavat että luonne on tärkein
17.02.2024 |
Tottakai ulkonäöllä on merkitystä. Joka muuta väittää valehtelee vain itselleen. Se on rakennettu meille geeneihin, kuten kaikille maapallon eläimille. Kaikki elukat hyönteisistä leijoniin etsivät kumppanikseen mahdollisimman hyviä geenejä edustavan yksilön, parhaimman minkä voi omilla rahkeillaan saada.
Toki ihminen eroaa muista eläimistä siten että meillä on myös kyky sekä halu arvostaa ja etsiä kumppanissa älykkyyttä, tietoisuutta, tunteellisuutta, persoonaa, ja kaikkea muuta inhimmillisyyteen liittyvää - sitä mikä tekee ihmisestä ihmisen.
Normaali ihminen pistää henkiset piirteet ulkonäköä korkeammalle arvoasteikossa, mutta se ei tarkoita ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä.
Usein näkee sitä että he jotka eivät omilla rahkeillaan saaneet hyvännäköistä kumppania, painottavat että luonne on tärkein ja mieluummin kultainen sydän kuin komea/kaunis ulkokuori, mutta kyseessä on lähinnä virheellinen lohduttautuminen että voi valita vain yhden noista. Mutta maailmassa on yllin kyllin ihmisiä jotka ovat todella hyvännäköisiä ja samaan aikaan kaikinpuolin kiitettäviä luonteeltaan; ystävällisiä, älykkäitä, huomaavaisia, hauskoja, epäitsekkäitä, rakastavia. He vaan tuppaavat pariutumaan toisten kaltaistensa kanssa - kuten eläinmaailmassa, tasokkaimmat yksilöt valitsevat toisensa ja muut etsivät sitten omista mahdollisuuksistaan parhaan minkä saavat.
Kommentit (25)
Luulen, ap, että vaikka olisit komea kuin antiikin veistos, en olisi kanssasi millään lailla onnellinen. Hienoja nukkeja voi tilata kiina-kaupasta katselemista varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pelkkä nätti naama riittää, niin miksi ihmeessä ilkeät ja tyhmät ei kauniinakaan onnistu parisuhteissaan?
Harva sanoo, että ihastuin hänen paskamaiseen luonteeseensa eikä kaunis takamuskaan minua karkottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisitko mielummin kauneuskisojen voittajan, jonka kanssa riitelet jatkuvasti ja joka uhkailee sinua väkivallalla vai normaalinnäköisen, jonka kanssa ei ole noita ongelmia, vaan tulette hyvin toimeen?
Mä en huolisi kumpaakaan, vaan etsisin sellaisen kivan ja hyväluonteisen kaunottaren, jolla ei ole tarvetta osallistua kauneuskilpailuihin, koska on kauniimpi kuin kilpailijat yleensä.
No onnea sitten vaan etsintöihin. Kas kun kaunottarillakin on kovat kriteerit ja sinä et kelpaa.
Harmiksesi kaikki elämäni naiset ovat olleet kauniita ja nyt olen naimisissa kauniin ja mukavan naisen kanssa. Yritä päästä siitä yli, ettei se ole sinulta pois, eikä nuo sinun tyhmät kommentit lievitä yhtään pahaa oloasi.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisitko mielummin kauneuskisojen voittajan, jonka kanssa riitelet jatkuvasti ja joka uhkailee sinua väkivallalla vai normaalinnäköisen, jonka kanssa ei ole noita ongelmia, vaan tulette hyvin toimeen?
Naurettava klisee, oikeasti kaikki oudon näköiset ovat myös kaikken hankalimpia, vaikka sitä ovat monet kauniitkin.
Mielummin valitsen järkevän ja hyväluonteisen nättien joukosta kuin rumien joukosta, molemmissa niitä löytyy ihan yhtä lailla.
Alue: Aihe vapaa
Olin 17-vuotias kun aloin seurustella ensimmäisen poikakaverini kanssa. Olin tutustunut häneen jo aiemmin, ja henkilö ei mielestäni ollut mitenkään hyvännäköinen - jos nyt ei erityisesn rumakaan. Hänellä oli esimerkiksi merkkejä aknesta, huomattavan suuret huulet (ei se ainakaan silloin ollut hyvä asia, ehkä nyt eri?), ja oli aika mitäänsanomattoman näköinen noin yleensäkin.
Asioita jotka tekivät hänestä mielestäni erittäin viehättävän olivat hänen sosiaalinen älykkyytensä, hänen älykkyytensä ihan ylipäätään (tosi fiksu kaveri, matemaattisesti ja musiikillisesti lahjakas), ja hänen kypsyytensä tunteiden käsittelyssä. Etenkin jälkimmäisestä olin tosi ulalla mitä itseeni tulee, ja oli mahtavaa tuntea läheisesti ihminen joka osasi puhua tunteista ja miten ne vaikuttavat häneen.
Tämä ei tietenkään vielä poissulje AP:n väitettä, mutta itse väitän että olenpa ollut todella viehättävä nuori nainen siihen aikaan. Ainakin siis ulkoisesti, koska jo aiemmastakin kävi ilmi minun henkinen kehitykseni ei ollut vielä lähelläkään senaikaisen poikaystäväni tasoa mitä tulee tunteiden tunnistamiseen ja niistä avoimesti puhumiseen kumppanin kanssa.