Ootteko ihan surutta heittäneet tavaraa/muistoja pois muutossa?
Esim lasten piirustuksia, päiväkirjoja, vaatteita..
Kommentit (7)
Heittelln pois lasten piirustuksia ja askarteluja. Saivat itse ottaa mitä halusivat ja itselle jätin muutamia äitienpäiväkortteja. Olivat jo 30v vanhoja. Samoin heitin roskiin omat luokkakuvat.
On pakko karsia tavaroita pois kaapeista ja hyllyistä pois(kierrätykseen ja roskiin), siivoaminen käy raskaaksi kun tavaroita liikaa. En kadu pois heittämiä lasten piirustuksia, yhden jätin itselle :)
Koitan karsia sen verran, että jokaiselle on yksi pieni laatikko niitä muistoja. Niitä piirustuksia voi vaikkapa kuvata. Havahduin tähän, kun piti käydä omat tavarat läpi vanhempien muuttaessa ja he olivat säästäneet meille muistoksi vaikka mitä. Mutta eipä niistä kauheasti iloa ollut, kun piirustukset oli säilytetty niin, että ne olivat tuhriintuneet ja leluihin oli tarttunut varaston haju.
On ollut pakko heittää pois ja silti niitä on vielä paljon. Mun suvussa on ollut paljon taideharrastajia, joten on kuolleiden isovanhempien tekemiä astioita ja tauluja, piirustuksia, sitten on omien kuolleiden vanhempien kirjeitä, päiväkirjoja, valokuvia.
Ja tietysti omia kirjeitä, päiväkirjoja, ystäväkirjoja, valokuvia, leluja..
Vieläkin niitä on jäljellä paljon vaikka paljosta olen luopunut. Haaveilen minimalismista, mutta minulla on liikaa rakkaiden tekemiä muistoesineitä. Niistä on oikeasti vaikea luopua. Siinä tulee syyllinen olo.
Olen heittänyt. Ei kaikkea voi säilyttää. Otin paljon valokuvia, tein niistä kansion.
Tottakait. Varsinkin ne muovikipot, monet kattilat ja paistinlastat, kapustat, eihän niitä tarvi kun yhdet joka kokoa, kahvikupit, lasit, kalenterit.. .. Ja kellarikomero tyhjenee puolilleen.. .. Ja kerran vuodessa perkkaan kaikki kaapit, pistän kirpparille mitä en ole vuoteen pitänyt, siivoan paperikansiot ym, siis kaikki.
En ole.
t. mies