Missä te tapaatte niitä ihania naisia tai miehiä,

Vaihda työpaikkaa.

Harvoinhan noita kiinnostavia tulee vastaan. Minä tapasin töissä nykyisen. Aiempi löytyi deittisivustolta ja sitä edellinen nuorena opiskeluiden parista. Jokaisen välissä oli pitempi aika sinkkuna, kun ei vaan tullut sopivia vastaan.

Kaksi on tullut vastaan ja kummatkin töissä.

Töistä. Ihana mies. Harmi että olen varattu, ja hän myös.

Iän myötä viehätys ja vetovoima katoaa niin itsestä kuin muista. 

Itse törmään vain näihin ihme hulluihin jotka on alusta asti kuin sika limpussa ja ylistelevät parhaaksi.

Mitä näitä geneerisiä ehdotuksia nyt on:

tanssikurssit

lavatanssit

kokkauskurssit

kulttuuritapahtumat

liikuntajutut

mutta näissäkin se twisti, että jos et ole ulkoisesti vetävä, niin voit suoraan unohtaa. 

Ne ihanat on ihania sen ensihuuman ajan. Sen pituus on taas yksilöllistä.

Sitten arki astuu elämään ja glitterit karisee. Kuka sitten kestää arjen astumisen kuvioon ja kuka ei.

Puolet lähtee etsimään uutta ihanaa, loput  jaksavat  ehkä kituuttamalla eteenpäin ja pieni osa kasvaa henkisesti siihen malliin että se aito oikea aikuisten parisuhde illoineen ja suruineen ja myötä- ja vastamäkineen pääsee alkamaan. Ja jopa elää ja vahvistuu.

Vierailija kirjoitti:

Mitä näitä geneerisiä ehdotuksia nyt on:

tanssikurssit

lavatanssit

kokkauskurssit

kulttuuritapahtumat

liikuntajutut

mutta näissäkin se twisti, että jos et ole ulkoisesti vetävä, niin voit suoraan unohtaa. 

 

En ole itse sinkku, mutta ihmettelen tätä palstalla toistuvaa ajatusta, että vain ulkoisesti vetävät löytävät kumppanin. Kun sehän ei pidä paikkaansa. Jatkuvasti ihan tavalliset talliaiset, jotka eivät ole mitenkään "ulkoisesti vetäviä" pariutuvat - eivät kaikki, ja voihan se monelle vähän hankalaa tai aikaavievää olla, mutta sanoisin jopa, että SUURIN OSA pariskunnista on just sellaisia. Koko ajan parisuhteisiin päätyy ylipainoisia, tylsännäköisiä, naisia jotka eivät ole erityisen naisellisia, miehiä jotka eivät ole erityisen maskuliinisia, ja jopa tätimäisiä ja setämäisiä ihmisiä on parisuhteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ne ihanat on ihania sen ensihuuman ajan. Sen pituus on taas yksilöllistä.

Sitten arki astuu elämään ja glitterit karisee. Kuka sitten kestää arjen astumisen kuvioon ja kuka ei.

Puolet lähtee etsimään uutta ihanaa, loput  jaksavat  ehkä kituuttamalla eteenpäin ja pieni osa kasvaa henkisesti siihen malliin että se aito oikea aikuisten parisuhde illoineen ja suruineen ja myötä- ja vastamäkineen pääsee alkamaan. Ja jopa elää ja vahvistuu.

Tämä henkinen kasvu ja muu liibalaaba on vain sietokykyä parisuhteen masokistiselle vuoristoradalle vähän samaan tyyliin kuin tottuu selän ruoskintaankin. Kaikki ei toki sitä kestä.

Vierailija kirjoitti:

Ne ihanat on ihania sen ensihuuman ajan. Sen pituus on taas yksilöllistä.

Sitten arki astuu elämään ja glitterit karisee. Kuka sitten kestää arjen astumisen kuvioon ja kuka ei.

Puolet lähtee etsimään uutta ihanaa, loput  jaksavat  ehkä kituuttamalla eteenpäin ja pieni osa kasvaa henkisesti siihen malliin että se aito oikea aikuisten parisuhde illoineen ja suruineen ja myötä- ja vastamäkineen pääsee alkamaan. Ja jopa elää ja vahvistuu.

Kyllä oikeasti ihana kumppani tuntuu ihanalta myös arjessa. Itse olen kokenut nyt jo 15 vuotta saman ihmisen ihanana - edelleen hän tuntuu ihanalta ja olen rakastunut. Erotuksena alkuvaiheeseen suhde on vain syventynyt ja toisen on oppinut tuntemaan paremmin, suhde on päässyt kehittymään. Elämä on suurimmaksi osaksi tavallista arkea, mutta ei suhde tunnu tylsältä arjelta saati kituuttamiselta. Kituuttaminen olisi minusta merkki siitä, että on väärän ihmisen kanssa.

No siis, viimeksi tuli tuntematon nainen nojailemaan minuun keikalla.

Tämä oli niin selkeä vihje, että minäkin jo  tajusin ja otin tilanteen reippaasti haltuun.