Onko muille milleniaaleille toitotettu koulussa, että töitä sitten riittää, kun olette aikuisia?
Muistan itse, että koulussa hehkutettiin meille sitten löytyvän töitä, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Ja sanottiin, ettei kukaan varmasti jää työttömäksi. Joopa joo, ei tainnut ihan niin käydä.
Joskus kyllä oon vähän kade boomereille. Ovat saaneet nuoruutensa elää rauhassa vailla huolen häivää ja kerryttää omaisuutensa mukavaan vanhuuteen. Meillä milleniaaleilla oli jo kurja lapsuus (lama), eivätkä maailmat vaikeudet ja uhkat ole ainakaan helpottaneet ajan myötä. Omaisuutta ei todellakaan ole moni kerryttänyt ja päälle syyllistetään, kun ei lisäännytty tarpeeksi. Lisäksi haukutaan tyhmiksi ja saamattomiksi.
Voiko joku muu samaistua?
Kommentit (73)
Joo, kyllä yläasteella sitä toitotettiin aikanaan. Kuulemma niin moni jää eläkkeelle, että saa itse valita suurin piirtein mihin asiantuntijavirkaan marssii töihin. No maailma muuttui ja tuli massatyöttömyys.
Kyllä, koko yläasteen ja lukion ajan. Lisäksi "koulutus on kuin laittaisi rahaa pankkiin" ja filosofian maisteri oli hyvä ratkaisu.
Vuonna 2012 kun olisin valmisyunut aikataulussa yliopistolta uutisoitiin "1/3 uusista maistereista työttömiä ja työllistyminen todella vaikeaa".
2008 lama söi mahdollisuudet tehdä sivussa osa-aikatöitä, tilalle tuli otjuuttava vuokratyö, hyvin vähän oikeuksia ja turvaa työntekijälle.
Tällä hetkellä syvältä epäreiluudelta tuntuu se, miten isoja eläkkeitä maksetaan suhteellisesti pienistä työeläkemaksuista. Ja kuinka oman sukupolven kohdalla homma menee toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Tälle suurten ikäluokkien eläköitymiselle oli joku muotisanakin - termi. Mikä se oli..
oli olevinaan niin suuri mullistus yhteiskunnassa
Itse olen syntynyt 1980 ja kun opiskelin tradenomiksi, kerrottiin miten pelkästään verohallinnosta vapautuu 20 000 työpaikkaa kun boomerit eläköityy, että kyllä valmistutte hyvään saumaan, saatte sanella palkkanne.
Tämä ennen kuin kävin ilmi että boomerit eivät ihan kauheasti työtehossa loistaneet. Yksi ihminen on korvannut kymmenen boomeria.
Koskaan ei pidä uskoa näihin ennusteisiin työvoimapulasta jollakin tietyllä alalla, eikä valita opiskelupaikkaa niiden mukaan. Eikä varsinkaan niillä aloilla, joilla opinnot kestävät aina viisi vuotta, kuten kaikki yliopistotutkinnot. Viidessä vuodessa ehtii yhteiskunnassa tapahtua paljon.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä yläasteella sitä toitotettiin aikanaan. Kuulemma niin moni jää eläkkeelle, että saa itse valita suurin piirtein mihin asiantuntijavirkaan marssii töihin. No maailma muuttui ja tuli massatyöttömyys.
Joo, muistan vuosituhannen alussa kuinka lukion OPO puhui juuri näin. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja töitä tulee teille olemaan, jne. Eläkkeellehän nuo jäivät mutta töitä ei tullut.
Joo ja varsinkin jos kouluttautuu niin töitä löytyy tekevälle. Hah!
X-sukupolvi kuuli samaa, mutta me taidamme olla viimeinen sukupolvi, jolla asiat on suht hyvin.
Joo, muistan kyllä. Samoin opintolainasta toitotettiin että se on käytännössä ilmaista rahaa, on tyhmää jollei sitä ota vastaan ja että kun varmasti pääsee töihin niin sen maksaa ihan huomaamattaan hujauksessa takaisin.
Suoraan sanottuna v*tuttaa tuollainen valehtelu. Ensin valehdellaan ja tuputetaan ottamaan lainaa, valehdellaan että varmasti saat töitä, ja sitten kun työpaikkoja ei ole ja lainan korotkin nousee niin ollaan vaan että mitäs läksit, alapas maksaa takaisin. Jos lainaa on otettu sitä varten että voi työllistää itsensä ja olla hyödyksi valtiolle, niin mielestäni olisi aivan kohtuullista että sitä lainaa ei alettaisi perimään takaisin ennen kuin on saanut itsensä työllistettyä.
Muistan myös kun ala-asteella opettaja kertoi miten maapallolla on liikaa ihmisiä ja katsottiin netistä jotain maailman väestökelloa. Ja nyt sitten siitäkin valitetaan että ihmiset ei hanki lapsia?
Hallitus voi imeä pitkää ja paksua keskisormeani.
Kela kiinni niin alkaa työnteko kelvata sossupummisaatanoille
Työttömät laiskurit pitäisi karkottaa maasta
82 syntynyt. Menin opiskelemaan yliopistoon tietojenkäsittelyä vuonna 2001 kun kaikki revittiin koulun penkiltäkin töihin dotcom-kuplassa. Eipä siinä paljon opintoja ehtinyt kulumaan kun näkymät vaihtuikin täysin päinvastaiseen ja alalla oli työttömyyttä kuplan puhjettua.
Kyllä hehkutettiin. Todellisuus olikin sitten aivan toista ja on nuorille edelleen. Miksi pitää tieten tahtoen antaa turhaa toivoa nuorelle? Olisivat pitäneet päänsä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Joo, muistan kyllä. Samoin opintolainasta toitotettiin että se on käytännössä ilmaista rahaa, on tyhmää jollei sitä ota vastaan ja että kun varmasti pääsee töihin niin sen maksaa ihan huomaamattaan hujauksessa takaisin.
Suoraan sanottuna v*tuttaa tuollainen valehtelu. Ensin valehdellaan ja tuputetaan ottamaan lainaa, valehdellaan että varmasti saat töitä, ja sitten kun työpaikkoja ei ole ja lainan korotkin nousee niin ollaan vaan että mitäs läksit, alapas maksaa takaisin. Jos lainaa on otettu sitä varten että voi työllistää itsensä ja olla hyödyksi valtiolle, niin mielestäni olisi aivan kohtuullista että sitä lainaa ei alettaisi perimään takaisin ennen kuin on saanut itsensä työllistettyä.
Muistan myös kun ala-asteella opettaja kertoi miten maapallolla on liikaa ihmisiä ja katsottiin netistä jotain maailman väestökelloa. Ja nyt sitten siitäkin valitetaan että ihmiset ei hanki lapsia?
Hallitus voi imeä pitkää ja paksua keskisormeani.
Meille myös sanottiin, että kannattaa ottaa kaikki opintolaina minkä saa. Ilmaiset korot. No eipä olekaan. Mahtaako näillä neuvojilla olla edes huono omatunto? Paskan saa pyytämättäkin.
Ei se valehtelua ollut vaan tietämättömyyttä. Ihmiset luulivat niin.
Tulevaa työvoimapulaa suurten ikäluokkien eläköitymisen jälkeen kyllä toitotettiin paljonkin. Suuret ikäluokat ovat nyt olleet eläkkeellä yli 10 vuotta mutta ei se työvoimapula ole kyllä ainakaan pysyvästi iskenyt. Hoitoalalle korkeintaan ja sielläkin tuntuu olevan samaan aikaan se ristiriita että työntekijöitä ei ole varaa kuitenkaan palkata.
Huoltosuhde on muuttunut, mutta silti työpaikkoja ei tunnu edes olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälle suurten ikäluokkien eläköitymiselle oli joku muotisanakin - termi. Mikä se oli..
oli olevinaan niin suuri mullistus yhteiskunnassa
Itse olen syntynyt 1980 ja kun opiskelin tradenomiksi, kerrottiin miten pelkästään verohallinnosta vapautuu 20 000 työpaikkaa kun boomerit eläköityy, että kyllä valmistutte hyvään saumaan, saatte sanella palkkanne.
Tämä ennen kuin kävin ilmi että boomerit eivät ihan kauheasti työtehossa loistaneet. Yksi ihminen on korvannut kymmenen boomeria.
Jo 90-luvulla lamassa päästettiin ihmisiä aiemmin eläkkeelle, että työtä riittäisi paremmin.
Oikeasti työt jaettiin jääneiden kesken tai ne loppuivat.
Se, joka sano, että ei pidä uskoa lupailuja työpaikasta: mistä 15-20 tehdessään uravalintaa voi ymmärtää ja tietää että opettajien ja vanhempien uskoon kouluttautumisen hyödyllisyydestä ei voi luottaa? Tuolloin kaikki oikeasti uskoivat niin.
Sen sanon nykyajan nuorille, että älä usko mitä koulu itse sanoo työllisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei toitettu, päinvastoin varoiteltiin tekniikan kehittymisestä, mikä omalla kohdallani tuokin hedelmää. Paljon toki löytyy samaistumispintaa ennen kuin onnistuin, mutta kaikkihan lähtee oivalluksesta. Ei kukaan menesty pelkällä tuurilla kovin pitkää.
missä ne robotit on ?
80-luvulla työpaikkoja pidettiin itsestäänselvyytenä. Ei niistä tarvinnut puhua.
90 luvulla lamassa taisi pari opettajaa puhua siitä työvoimapulasta mikä iskee kun valmistuisimme 2000 luvun puolella. Ei tullut. Ainakaan mitään yleistä työvoimapulaa. Vaikka jotkut trendaavat alat veti kyllä hyvin ajoittain.