Kun elämältä meni pohja niin tuntuukin oikeastaan aika hyvältä. Ei tarvitse pitää kulissia yllä.
Ei tarvitse enää hötkyillä. Jaksaa enempää kuin jaksaa, ei tarvitse valehdella tai pitää yllä harhaa miten hyvin pärjää. Ei tarvitse pakottaa tai edes inhota itseään enää. Sitä vain hyväksyy pitkän ahdistuksen ja harmitusten jälkeen tilanteen.
Ulosotto painaa päälle, työkyvyttömyys, oma terveys ja muut asiat kuten riippuvuudet. Kauan elin hakiessani helpotusta kaikesta mitä vain irti sain. Ei tosin huumeita.
Nyt tämä sitten näkyy kaikessa. Luovutin, hain apua, hyväksyin tilanteen ja olen saanut paljon ymmärrystä osakseni ja valoa, että asiat voivat muuttua.
Nyt kun kaikki on mennyt niin tuntuu vapaalta. Kuin saisi mahdollisuuden nyt keskittyä oikeaan elämään ja mihin haluan suunnata.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä!
Kiitän.
Ap on oikeassa tässä :-)
"Moni olisi pelkuri, jos vain uskaltaisi"
lukee mietelauseessa minunkin seinälläni.
Vierailija kirjoitti:
Ap on oikeassa tässä :-)
"Moni olisi pelkuri, jos vain uskaltaisi"
lukee mietelauseessa minunkin seinälläni.
Miten tuo pitäisi tulkita?
Hommaa tuohon päälle vielä Kela Gold, niin elät unelmaasi...
Henkinen herääminen. Et tarvitse paljoa ulkopuolelta, sillä hyvä olo tulee itsensä sisältä.
Minäkin olen nyt sopeutunut masennukseen. Oon aina tuntenut ja reagoinut liiankin vahvasti asioihin. Nyt on jopa mukavan rauhallinen olo, kun ei vaan jaksa välittää mistään. Ihan sama.
Selviät kyllä. Tosi monella tulee pohjakosketus elämässä ehkä 30-50välillä ja siitä selvitään kyllä. Itselläkin on kokemus jolloin luulin kuolevani häpeään. Selvisin silti eteenpäin. Ja olen hyvin tyytyväinen vaatimattomaan elämääni nyt.
Väitän jopa että nyt elämme sellaista aikaa jossa häpeä ei tuhoa ihmisiä niin paljon kuin aiempina vuosikymmeninä. Ei tarvitse esittää mitään ihmeellistä, kun vain tajuaa sen vapauden. Moni esittää, mutta se on heidän valintansa. Voivat viellä tulla siihen omaan pohjakosketuksensa joku päivä kun kaikki rysähtää. Samasta syystä heistä voi tulla vielä ihan kivoja tyyppejä, jos hyvin käy.
Vielähän sinulla on huumeet kokeilematta.
Minun elämältä meni pohja jo 20 vuotta sitten. Totesin etten kelpaa mihinkään töihin ja työtön olen edelleen. Minua ei vaan kukaan halua palkata niin se on. Eipähän tarvii ahertaa elämä on pohjatonta.
Apua kyllä yleensä tarvitaan ulkopuolelta jos tulee seinä vastaan eikä sekään ole kuin kainalosauvat, mutta näin jälkikäteen noiden arvo voi kirkastua. Sitten ehkä se tärkein että itsensä kanssa joutuu tekemään työtä. Olen kirjoittamalla saanut selvyyttä omiin solmuihini, varmaan myös tänne kirjoittelemalla. Terapeuttinen kirjoittaminen on aihe josa löytyy myös kirjallisuutta, mutta ei se sinänsä vaadi mitään ehtoja.
Tai jos on visuaalinen tai musikaalinen, nuo voivat olla myös kanavia joilla voi päästä eteenpäin. Tai liikunta. Lähtökohta että päättää olevansa ennemmin hyvä kuin paha ja alkaa auttaa itseään. Noin kaikki eheytyminen ainakin häpeätraumoista etenee. Sisäistät ehkä sen yhden hyvän ihmisen, joka kuunteli ja uskoi sinuun.
Tsemppiä!