Ajatuksia työelämään menosta

Olen jo aikuisen iän saavuttanut mies, jolle on siunaantunut paljon terveysongelmia kannettavaksi enkä saanut normaalia lapsuutta ja nuoruutta; ongelmani ymmärrettiin väärin ja minusta maalattiin kuva lähes kehitysvammaisena, vaikka pärjään yliopistotasoisissa opinnoissa hyvin helposti ja pääsin yliopistoon viime vuonna yliopistoon heittämällä. En saanut minkäänlaista mentorointia kriittisessä iässä enkä varmaankaan koskaan tule kirimään ikätovereita urakehityksessä, mutta en ole luovuttanut. Kirjoitan nyt ehkä vähän koukeroisesti, mutta tämä alle muodostuva teksti koskee lähinnä AMK:ssa opiskelukokemustani. Olen valmistumassa kevättalvesta, jonka jälkeen jatkan vielä yliopistossa, mutta työnhaku on jo päällä. 

AMK:ssa opiskelun ja erityisesti työharjoittelun myötä olen saanut seuraavat kokemukset:

-ensimmäisessä työharjoittelussa olin palkattomana ja neuvottelut harjoittelusta käynnistyivät siten, että hain osa-aikatyötä tästä yrityksestä ja pallottelimme viestejä pitkän tovin pohtien, että riittääkö pätevyteeni. Kun opiskelijuuteni tuli ilmi, kukaan ei enää ottanut palkkatyötä puheeksikaan, vaan minut otettiin harjoitteluun ilmaiseksi eikä palkkatyöpuheeseen koskaan enää palattu. Minä ja muut miehet teimme vaarallisimmat ja raskaimmat työt. Minun oli tietysti pakko pitää suuni kiinni, että saisin harjoittelun kunnialla loppuun eli teeskentelin, että palkkatyön "unohtaminen" ei haittaa

-toinen paikka oli loistava; valitettavasti tämän organisaatiomallin paikat eivät vastaa sähköposteihin ja kaupungin rekryssä ei ole ikinä paikkoja auki

-kolmas harjoittelu: sain paljon kehuja ja pidin työstä ja työyhteisöstä. Tein työpaikalle kehitystehtävän ja sain sitten kuulla, että sitä ei voidakaan ottaa käyttöön ja lisäksi jatkaakseni vapaaehtoisena minun olisi pitänyt käydä vapaaehtoiskoulutus kokonaan alusta eikä kokemustani olisi huomioitu mitenkään. Sanomattakin selvää, että palkkatyötä ei tarjottu

-neljäs harjoittelu: jälleen palkattomana. Kohtelu on ollut asiallista. Ei muuta sanottavaa. 

Kaikki työpaikat ovat olleet hyvin naisvaltaisia enkä muista yhtään kertaa, jolloin joku olisi flirttaillut saati pyytänyt sometietoja pitääkseen yhteyttä; olen tarkka hygieniasta, käytän istuvia vaatteita ja harrastan kuntosalia. Uusia kavereita ei ole tullut. 

En ihmettele sitä, että työelämä ei kaikkia kiinnosta. Itse aion vielä yrittää, mutta odotukset eivät ole korkealla.