Rehellinen tunnustus
Ajattelen, että paras osa elämästä on ohi, kun lapset muuttavat pois kotoa. Tiedän, että on säälittävää ajatella näin, mutta silti ajattelen. Minulla on mielenkiintoinen ja haastava työ, on ystäviä ja harrastuksia, ihan hyvä parisuhde. Mikään ei silti korvaa sitä että lapset ovat lähellä. Voin toiveajatella, että he tulevat usein käymään, mutta en voi olla varma siitä. Rakkaus ja suojeluhalu jota tunnen heitä kohtaan on fyysistä, kokonaisvaltaista. Tuntuu että soluni tai sisuskaluni kääntyvät heitä kohti enkä saa hengitettyä. Lapset ovat parasta mitä minulle on tapahtunut mutta myös pahinta. Olen epäonnistunut hyvässä äitiydessä ja se harmittaa suunnattomasti. Silti, epäonnistununeena ja syyllisenäkin olen kiitollinen, että sain kokea tämän.
Toivon, että heidän siipensä kantavat mutta samaan aikaan tunnen suurta halua pitää heitä väkisin luonani.