Te, jotka olette eronneet, vaikka yhä rakastatte

Olisin kiitollinen kommenteista. 

Erosin koska mieheni oli oikeasti narsisti ja kidutti minua henkisesti. Kaipaan häntä fyysisesti edelleen joka päivä, vaikka erosta on jo 7v, mutta muistot siitä miten minua häiriköi eron jälkeen vielä pitkään pitävät järjen päässä. En usko että koskaan pääsen oikeasti yli, mutta hän ei sitä onneksi tiedä.

Olen nykyään naimisissa toisen miehen kanssa, mutta turha sitä on tunteitaan kieltää.

Tarkoitatko, että itse et olisi halunnut erota. Noh tilannehan on sellainen, että minä kait rakastan jollain tasolla edelleen, mutta olen hyväksynyt tilanteen ja jatkanut tavallaan eteenpäin. Olen onnistunut ihastumaan toiseen. Erosta aikaa 1,5 vuotta. Kait jos pakotetaan eroon, oli tilanne mikä vaan, seurustelusuhde, aviolitto tai vaikka vaan rakastuminen niin eihän ne tunteet noin vaan häviä. Itse en siis ollut avioliitossa, mutta suhde kesti pari vuotta. Sanoin "tavallaan rakastan vielä". Mitä se rakkaus on...ikävää, ikävää yhteisiä muistoja kohtaan, ikävä toisen tiettyjä piirteitä, ulkonäköä, kehoa kohtaan. Aluksi se oli niin vaikeaa, että oli vaikeaa olla. Ahdistusta kesti aika pitkään, sanoisin että kokonaisen vuoden. Eniten koskee ajatus, että joku toinen saa jakaa tuo asiat. Mies palasi takaisin perheensä luokse, josta oli ollut erossa jo useita vuosia, mutta lapsilla oli vaikeaa, joten hän palasi lasten vuoksi. Siksi tavallaan helpottaa tieto, ettei hän lakannut rakastamasta minua. Mutta on se silti vaikeaa ollut, mutta elämä voittaa.