Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

mitä järkeä on pilata latuja mönkkäreillä?

Vierailija
19.01.2024 |

Espoossa sijaitsevia hiihtolatuja on turmeltu viime aikoina ajamalla latujen päältä mönkijällä.

Epäiltyjen ilkivallantekijöiden käyttämä mönkijä on nyt tunnistettu ja kaupunki on tehnyt asiasta rikosilmoituksen perjantaiaamuna, vahvistaa Espoon kaupungin ulkoliikuntapäällikkö Petri Forsman.

Forsmanin mukaan myös ainakin yksi hiihtäjä on tehnyt rikosilmoituksen.

Todistajalla on kuva yhdestä mönkijästä, jonka päällä on kaksi henkilöä. Todennäköisesti tekijät ovat nuoria, alle 20-vuotiaita.

Tällä kertaa silminnäkijä oli saanut videomateriaalia ja valokuvia, joissa näkyy myös mönkijän rekisterikilpi.

Ilkivalta alkoi jo ennen joulua.

Tammikuun puolivälissä poliisi puuttui julkisesti asiaan ja pyysi soittamaan havainnoista suoraan hätäkeskukseen. Poliisi muistutti tuolloin, että laduilla luvattomasti ajava ja ladut tahallaan käyttökelvottomaksi tekevä kuljettaja voi syyllistyä sekä vahingontekoon että maastoliikennerikkomukseen.

Sivullisen näkemä ja kuvaama mönkijä oli ajanut ulkoilureiteillä Finnoontieltä Latokaskelle asti ja auratuilla kävelyreiteillä Keskuspuiston ja Latokasken kuntoratojen alueella. Lisäksi mönkijä oli välillä ajanut latujen päältä.

Lopulta mönkijä oli jäänyt kiinni latupohjaan, jolloin tapahtumien silminnäkijä oli saanut videomateriaalia ja valokuvia mönkijästä.

Ulkoilureitit eivät ole mönkijäreittejä. Tällä kertaa mönkijällä oli tuhottu latuja, jotka latumies oli käynyt vähän aikaisemmin ajamassa kuntoon ylitöinä lumipyryn loputtua, ulkoliikuntapäällikkö Forsman kertoo.

Eikö nykyään ihmiset kasvata kakaroitaan?

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
19.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teinit tykkää rikkoa ja sotkea. On kiva tehdä kaikenlaista pahaa! Ala-ikäisten rikoksista pitäis tuomita töihin. Nuo klopit vois käsipelillä vetää sitä latukelkkaa muutaman päivän 👍

Vierailija
2/5 |
19.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan vaan halu aiheuttaa harmia muille. Sama juttu, kun heitetään kananmunia ikkunoihin, spreijataan seiniä tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
19.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska ne sukkahousuhiihtäjät on naurettavia pellejä!

Vierailija
4/5 |
19.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ennen kuin joku tulee valittamaan siitä, kuinka talvella kaikki reitit on varattu hiihtäjille voin todeta, että tässä mainitut ladut ovat sellaisia, joiden vieressä kulkee talvellakin aurattu kävelytie. Joten silläkään tätä ei voi perustella. Kysymyksessä on puhdas ilkivalta.

Vierailija
5/5 |
19.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommareita harmittaa ja saa poltella tuontienergiaa Suomen talouden ja luonnon tuhoksi. PerusS ideologiaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kahdeksan