Jaetaan vinkkejä kuinka tukea lasta, joka jännittää. Myös vinkkejä lapsen esiintymisjännitykseen

Lapsi ihan pikkuisesta asti esiintymään.

On hiljaista tässä ketjussa. Kaikkia taitaa jännittää.

En osaa muuta sanoa, kuin että harjoittelemalla oppii. Tarkoitan, että ei kaikista tule ikinä hyviä esiintyjiä, mutta joka esiintymiskerran jälkeen jännitys lievenee. Ei kannata hypätä heti syvään päätyyn vaan ensin esiintyä vaikka perheelle, sitten yhdelle kaverille, sitten jo muutamalle kaverille ja sitten lopulta koko luokalle. Leikiksi ja hauskaksi kannattaa yrittää tehdä, se auttaa aina.

Esiintymisen välttely on huonoin, mitä voi tehdä, mutta toisaalta myös se, että painostaa johonkin aivan liian jännittävään ja siitä tulee traumat.

T. Esiintymisjännittäjä

Minun lapsi nautti esiintymisestä lapsena ja ihan vapaaehtoisesti hakeutui esiintymään, mutta nyt lukiossa ei pysty enää mihinkään esitelmiin ja koko koulunkäynti siksi takkuaa. Eli ikävä kyllä en osaa neuvoa. 

Harjoittelu. Esiintymistilanteen voi järjestää vaikka kotona, se jo auttaa. Lisäksi mielikuvaharjoittelu, ts. kuvittelee etukäteen mielessään vaihe vaiheelta sen esiintymistilanteen, ja mitä itse aikoo kunakin hetkenä tehdä, missä pitää käsiään, mitä aikoo sanoa, missä asennossa seistä jne. Toki riippuu siitä mitä lapsi on esittämässä.  

Sano että ihan kaikkia jännittää, jopa ammattinäyttelijöitä ja -esiintyjiä, ennen tärkeää tilaisuutta. Opettajaakin jännittää. Jännitys on sen merkki että ottaa asian vakavasti ja on tosissaan ja se pitää myös mielen pirteänä. Yleensä jännitys ei kuitenkaan näy ulospäin samalla lailla kuin se itsestä tuntuu.

Kannattaa kutsua usein sukulaisia ja kavereita kylään. Samoin käydä kylässä lapsen kanssa.

Näin tulee tottumista porukassa olemiseen.

Voit myös pyytää että lapsi esittää sukulaisillesi jotain. Ikäänkuin harjoittelee esiintymistä

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsi nautti esiintymisestä lapsena ja ihan vapaaehtoisesti hakeutui esiintymään, mutta nyt lukiossa ei pysty enää mihinkään esitelmiin ja koko koulunkäynti siksi takkuaa. Eli ikävä kyllä en osaa neuvoa. 

Hmm. Olisikohan hän kokenut jonkun ikävän kokemuksen? Luokkakaverit nauraneet tai pilkanneet jonkin esitelmän aikana tms. Tähänkin ongelmaan toiminee altistus ihan pienestä esiitymisestä aloittaen. 

Toisaalta harva lukiolainen esitelmien pitämisestä nauttii. Jos alkaa vältellä esitelmiä, se kynnys vain kasvaa ja kasvaa. Jos kynnys on kasvanut jo niin isoksi, että koko koulunkäynti kärsii, ei olisi ollenkaan ylimitoitettua tavata koulukuraattotia tai psykologia.

Harjoittelee esityksen niin hyvin, että kokee itsensä varmaksi sen kanssa. Kun esittää niin katsoo jotain tuttua koko ajan tai katsoo yleisön yli takaseinään. Minullekin opettaja sanoi ala-asteella joulujuhlaesityksen jälkeen, että osaathan sinä puhua. Olin vaan niin ujo, etten ollut puheliaimpia ja ope oli vähän pelottavakin. 

Kiitos viesteistä!

T. Ap

Jännittämiseen auttaa pienimuotoinen, vapaaehtoinen altistuminen. Paino sanalla vapaaehtoinen. Itse olen ollut pahimman luokan jännittäjä, nykyään esiinnyn työkseni. 

 

Joku ehdotti, että lapsi voi esiintyä ensin vaikka vanhemmalle, sitten koko perheelle jne. Se on hyvä ehdotus. Jännittämistä voi yrittää hallita myös hengityksellä. Pitkät uloshengitykset nenän kautta rauhoittavat hermostoa. Itselleni nuorena auttoi myös jalkojen tömistely ja käsien ravistelu, millä sai ylimääräistä, latautunutta energiaa pois.

Vierailija kirjoitti:

Jännittämiseen auttaa pienimuotoinen, vapaaehtoinen altistuminen. Paino sanalla vapaaehtoinen. Itse olen ollut pahimman luokan jännittäjä, nykyään esiinnyn työkseni. 

 

Joku ehdotti, että lapsi voi esiintyä ensin vaikka vanhemmalle, sitten koko perheelle jne. Se on hyvä ehdotus. Jännittämistä voi yrittää hallita myös hengityksellä. Pitkät uloshengitykset nenän kautta rauhoittavat hermostoa. Itselleni nuorena auttoi myös jalkojen tömistely ja käsien ravistelu, millä sai ylimääräistä, latautunutta energiaa pois.

Tosi hyvä ohje nuo pitkät uloshengitykset, jalkojen tömistely ja käsien ravistelu. Lisäksi koko kehon reipas taputtelu, käsivarret, reidet, sääret. Näillä vaikutetaan kehon reaktioihin. Lapset tekevät luontaisesti tuota tömistelyä, hyppimistä yms. ainakin odottaessaan innostuneesti jotain mukavaa. Negatiivisessa jännitystilassa se saattaa unohtua, joten siihen voi kiinnittää huomiota ja ja muistuttaa tehdä niitä.