Lue keskustelun säännöt.
Miksi aloitin opinnot yliopistossa vasta 32-vuotiaana?
19.01.2024 |
Siksi, että lapsuuteni ja nuoruuteni meni selviytymiseen. Olin masentuntunut, koulukiusattu ja kotioloni olivat epävakaat.
Kun aikuistuin, aloin ihmissuhteiden ja terapian myötä ymmärtämään, etten olekaan vain säälittävä reppana vaan ennemminkin olosuhteiden uhri.
Voimaannuin. Aloin tehdä niitä töitä, mitä suurin osa tekee lapsuudessa ja nuoruudessa omien vanhempien ja opettajien opastuksella: opettelein koulun perusasiat, opettelin sinnikäästi ihmissuhdetaitoja ja sosiaalisuutta, pääsin lopulta myös ammattikorkeakouluun. Sieltä valmistumisen jälkeen tajusin, että koko elämäni ajan olen heittänyt kykyjäni hukkaan. itse asiassa en edes tiennyt niiden olemassaolosta! Aloin uskoa siihen, että olen kyvykäs ja älykäs ja lopulta pääsin myös yliopistoon.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on kertoa: se, että oihminen opiskelee vasta aikuisiällä ei välttämättä, usienkaan, tarkoita sitä, että hän on laiska ja tyhmä. Taustalta voi löytyä monenlaisia selviytymistarinoita.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa. Minä olen yksi niistä, jotka meni peruskoulusta lukioon ja suoraan koulusta toiseen ilman välivuosia. Olin tuplamaisteri 27-vuotiaana. Mutta se ei ole mikään tavoite tai normaali. Monesti on kaduttanut, että heitin vähän hukkaan koko nuoruuden, kun vaan opiskelin ja tein töitä.
En käynyt juuri bileissä tai ollut sosiaalinen. Jäi ehkä 5 kaveria yliopistosta. Nyt oon 29 ja oon jo liian vanha kaikkeen tai sitte ei oo kavereita kenen kanssa mennä mihinkään. Työkavereiden muodostamaan kaveriporukkaan taas oon liian nuori.
Hienoa, Ap että aloitit, etkä itseasiassa edes mitenkään erityisen vanhana. Lujati tsemppiä opintoihisi!
On heitäkin, jotka aloittavat yliopisto-opintonsa vasta yli 5o vuotiainakin. - Tosin viimeaikaiset opiskelijavalinta uudistukset on tehnyt sen aiempaa vaikeammaksi kun valinnoissa halutaan kovasti suosia ensikertalaisia ja heitä, jotka ovat pärjäneet ylioppilaskirjoituksissa parhaiten....
Yhtä kaikki parasta on se, että jaksaa yrittää ja pyrkiä siihen, että menisi elämässään enempi eteenpäin kuin taaksepäin. Tai ainakin niin. että osaisi ja pystyisi välttämään kyynistymättä ja katkeroitumatta liikaa. Joskus tuntuu sille kuin olisi kärjistäen vain kahdenlaisia ihmsiiä heitä, jotka tekevät ja ainakin heiman yrittävät vaikuttaa omaan eloonsa. Ja heitä, jotka arvostelevat ja halveksivat muiden tekemisiä tekemättä ja uskaltamatta tai haluamatta kokeilla ja yrittää lainkaa itse.
Yliopisto-opiskelija
Vierailija kirjoitti:
Hienoa. Minä olen yksi niistä, jotka meni peruskoulusta lukioon ja suoraan koulusta toiseen ilman välivuosia. Olin tuplamaisteri 27-vuotiaana. Mutta se ei ole mikään tavoite tai normaali. Monesti on kaduttanut, että heitin vähän hukkaan koko nuoruuden, kun vaan opiskelin ja tein töitä.
En käynyt juuri bileissä tai ollut sosiaalinen. Jäi ehkä 5 kaveria yliopistosta. Nyt oon 29 ja oon jo liian vanha kaikkeen tai sitte ei oo kavereita kenen kanssa mennä mihinkään. Työkavereiden muodostamaan kaveriporukkaan taas oon liian nuori.
Mitä alaa opiskelit?
Minä aloitin vasta 42-vuotiaan, koska minulla oli muutakin elämää. Ja valmistuin 44-vuotiaana.
Nuorihan sinä olet edelleen etkä varmasti edes vanhin vuosikurssillasi. Antoisia opiskeluhetkiä!