Lue keskustelun säännöt.
Huonosti käyttäytyvä lapsi - aina vanhempien vikako?!
09.01.2007 |
Olen kipuillut asian kanssa jo kauan. Lapsellamme on ollut alusta pitäen rajat, jotka pidetään. En todellakaan ole täydellinen kasvattaja, vaan minulla on toki heikkouteni, kuten kaikilla vanhemmilla. Kaiken kaikkiaan lapsemme on kuitenkin saanut rakkautta ja rajoja melko mallikkaasti. Meillä on kolme lasta, joista nuorempien kanssa ei ole normaalia kummempia pulmia ollut.
Ongelma on esikoisemme luonne. Hän on eskarilainen, joka on pienestä pitäen ollut todella haastava ja vilkas lapsi. (odotamme mahdollista diagnoosia, hänellä on paljon AD/HD piirteitä yms.)
Tuntuu todella raskaalta, kun todennäköisesti lapsen käytöksen perusteella minut leimataan huonoksi kasvattajaksi. Lapsi todella helposti riehaantuu, on aggressiivinen muita kohtaan, yrittää tahallaan käyttäytyä pöydässä huonosti, vaikka hyvin osaa kunnon tavat yms yms... Vaadin hyvää käytöstä, esim. jäähypenkkisysteemi käytössä myös kyläpaikoissa. (meni 2 vuotta opetellessa, ennekuin lapsi oppi jäämään itse tuolille ilman karkailemista) Voin siis sanoa, että joudun tekemään ehkä kymmenkertaisen työn saadakseni esikoisen käyttäytymän jotenkuten siedettävästi esim. kylässä ... ja silti saan huonon vahnemman maineen harteilleni? Tuntuu, että helppojen lasten vanhemmat eivät ymmärrä, mitä elämä haastavan lapsen kanssa on, koska arvostelu on niin helppoa. He tuputtavat neuvoja, jotka eivät TODELLAKAAN toimi vaativan lapsen kanssa.
Onko muita, jotka ovat kokeneen olevansa samanlaisessa tilanteessa?
Kommentit (26)
vanhemmat eivät ole jaksaneet kasvattaa lastaan ja on helpompi sanoa lapsella olevan diagnoosi kuin ottaa ohjat.
On todella tyhmää ja loukkaavaa luulla vanhempien haluavan tehdä lapsestaan erityislapsen omasta mukavuudenhalustaan. Ja mikäli sellaisia vanhempia löytyisikin, lääkärit eivät leikkiin lähde. Diagnoosilla on muitakin vaikutuksia lapsen elämään kuin pelkkä vanhempien synninpäästö. Kaikki eivät ole positiivisia ja haluttavia.
Diagnoosin saa kun lapsen käytös ja kehitys täyttää tietyt piirteet. Ylivilkkaus ei riitä pohjaksi diagnoosille. Tutkimukset ovat tarkat, aikaavieviä ja jopa kalliita (mm. pään mri, eeg). Tutkimukset tehdään erikoissairaanhoidon puolella tiiminä johon kuuluu mm. puhe- ja toimintaterapeutti, psykologi, lääkäreitä, sosiaalityöntekijä ja mahdollisesti monia muitakin ammattihenkilöitä.
Tutkimuksia ei tee neuvolan th, terveyskeskuksen omalääkäri ( antaa kyllä lähetteen tarvittaessa) tai naapurin sairaanhoitaja.
Adhd oireilee jo vauvaiästä, siihen ei vain välttämättä osata kiinnittää huomiota niin pienellä.
Adhd ei puhkea leikki-iässä vaan on koko eliniän, sen alusta loppuun asti, mukana kulkeva. Keinot sen hallitsemiseen ja sen kanssa elämiseen löytyvät terapioiden, ajan ja kasvun myötä.
Usein adhd ei ole ainoa diagnoosi minkä lapsi saa.
Lisätietoja, todellisuuteen pohjaavia, voit hake esim. adhd liiton sivuilta
tai googlettamalla adhd, jolloin saat esiin useita asiaan liittyviä tutkimuksia.
Edelliseen kirjoitukseeni nojaten sanoisin kommenttisi:
Melko usein vanhemmissa on vika ja helpotusta haetaan vain ADHD-diagnoosista.
olevan erittäin loukkaavan ja lapsellisen, asioista tietämättömän hölmön kirjoittaman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä ainakaan syytä vanhempia välttämättä edes silloin, jos ns. normaali lapsi kiukkuaa, heittää tavaroita, huutaa tai tönii. Kaikilla lapsilla on huonoja päiviä, kun hellanteltuista kuoriutuu painajaiskakaroita. Näitä sattuu erityisesti (kiva vanhemmille) julkisissa tilanteissa, kun väsynyt lapsi vaistoaa, että nyt ei ainakaan saisi riehua. :)
Oleellista on se, miten vanhempi silloin reagoi lapsen touhuihin. Jos vanhempi yrittää hillitä lasta, en katso häntä mitenkään kieroon, mutta pidän kyllä helposti huonona kasvattajana, jos vanhempi vaan " istuu perseellään ja lukee Me Naisia" , niin kuin joku aiemmin osuvasti kirjoitti. ;)
Olen iloinen, että ain näin mahtavia vastauksia saman kokeneilta ... ilman asiattomia kommentteja! Yritetään jaksaa rakkaitten (mutta usein niin kuluttavien) lastemme kanssa.
Kun näen lapsen käytöstä tai kun äiti kertoo joitakin tapauksia, niin usein tulee sanottua, että niinhän meilläkin tapahtuu ja kyllähän meidänkin lapsi toimii joskus samoin jne. vaikka tämä ei olekaan aivan totta, tiedänhän sen itsekin. Tarkoituksena on kai jotenkin helpottaa äidin oloa, että ei tuo teidän lapsi nyt niin erikoinen ole, hyvä tästä tulee jne. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tämä voi tuntua äidistä pahalta ja jotenkin ongelman vähättelyltä, kuten no 6 kirjoitti. Täytyy tarkastaa käytöstäni.
Kyllä olen kokenut aivan samaa. Kaiken huippu oli kun ystäväni haukkui minut lasteni kuullen, kuinka huono äiti olen.
Opettajana olen huomannut, että samasta perheestä voi tulla täysin erilaisia lapsia. Olen pohtinut tätä asiaa ja ajatellut, että loppujen lopuksi lapsen luontaiset ominaisuudet vaikuttavat valtavasti hänen pärjäämiseensä elämässä. Helppojen (lue: sopeutuvainen, positiivinen, joustava, sosiaalinen, empaattinen) lasten vanhemmat todella saattavat ajatella, että kyse on vain onnistuneesta kasvatuksesta. vastaavasti on ns. vaativien lasten vanhempia, jotka miettivät, mitä ovat tehneet väärin, vaikka kotiolot ovat olleet aivan tavalliset ja hyvät. Itsekin urani alkuvuosina saatoin näin ajatella, en enää.