Meidän koira saa aina " sekopää" kohtauksen, kun tulee vieraita. Inhottavaa.
Koira on vähän reilun vuoden ikäinen ja innostuu aina kamalan paljon vieraista. Juoksee ja hyppii ja sen sellaista. On rasittava. Herkkupalojen heittäminen toiseen huoneeseen ei auta kuin hetkeksi. Onko ainoa mahdollisuus ottaa vesisuihku käyttöön? Missä vaiheessa suihkaus pitäisi antaa? Heti kun ovikello soi ja alkaa haukunta vai siinä vaiheessa, kun muu riehuminen alkaa vieraiden astuttua sisälle?
Kommentit (12)
ja aina yhtä onnellinen vieraista. Suotakoon " hänelle" , kaikki meillä kyläilevät onneksi ovat koiraihmisiä.
Ja kun sille saattaa jäädä se vaihde päällekin ja sitten pitäisi leikkiä hänen kanssaan. Ja minusta kaikkein ärsyttävintä on se päin hyppiminen. Se pitäisi saada loppumaan. Muuten koira ei sitä tee.
ap
kouluttamallahan sen saa kuriin jos viitsii
Ja koulutusta tietty. Mutta kyllä vieraatkin voisivat tullessaan moikata koirankin, sitähän se haluaa. Mä olen joskus vieraalle sanonut, että " taputa nyt sitä vähän" .
Minä olen yrittänyt vieraille sanoa, ettei huomioisi koiraa tai näin ainakin koirakouluttajan mielestä pitäisi tehdä.
No taidan ottaa sen vesipullon käyttöön, vaikka se on vähän hankala kapine näin sisällä käytettäväksi.
ap
meidän häslä ei onneks sitä tee, kun on kielletty pennusta alkaen - muistaakseni 4-
vaikka tekisi mieli sanoa, että sulkekaa nyt hemmetti tuo koira vaikka pesihuoneeseen vieraiden ajaksi!
Ja palkinto siitä, kun koira toimii toivotulla tavalla (ei häslää).
Nythän se saa käytöksellään palkinnon eli rapsutuksia ja huomiota. Ovikellon soidessa koiran huomio kiinnitetään muualle, esim. makupalaan. On tärkeää, että makupala tulee heti kun ovikello on soinut, että koira osaa yhdistää asian siihen.
Kun koira hyppii, sille käännetään selkä ja heti kun se oma- aloitteisesti rauhoittuu istumaan, ON HETI PALKITTAVA! Kyllä se siitä oppii.
reilun vuoden ikäinen koira. Vilkas, kiltti, ihmisrakas, pentumainen. Innostuu mahdottomasti vieraista.
Jotkut vieraat eivät osaa olla koirien kanssa; yrittävät silittää jotenkin ylhäältäpäin, jolloin koira alkaa hyppiä, kun luulee, että on tarkoitus leikkiä.
Olen pitänyt koirasta kiinni, että vieraat pääsevät sisään. Jos innostuu haukkumaan, eikä usko käskyjä, vien hetkeksi toiseen huoneeseen. Sama jos hyppii.
Yleensä se kyllä sitten menee kellimään jonkun jalkoihin ja kerjää rapsutuksia. Olen yrittänyt sanoa, että rapsuttakaa sitten, kun itse päätätte sen, ettei koira saa komentaa.
uskoisin tuon menevän ajan myötä ohi; nyt meillä on jo vähän helpottanut. Pitää vaan olla tarkkana koko ajan, että on johdonmukainen.
jos haluaa, ettei se tee sitä myöhemminkään.
Kyllä se siitä rauhottuu aikanaan. Jos olisin vieras, niin en ainakaan pistäisi pahakseni.