Miksi kukaan tekee ruokaa itse kotona?
Kun ne ruoat voi tilata myös valmiiksi tehtynä Woltilla tai Foodoralla? En ymmärrä.
Kommentit (45)
Mä olen tottunut tekemään hyvää ja laadukasta ruokaa päivittäin. Lisäksi ruoan pitää olla tulikuumaa ja juoman jääkylmää, kun tarjoan ne, mulla on siinä asiassa joku pakkomielle, inhoan kaikkea lässähtänyttä ja väljähtänyttä. Kaiken pitäisi tulla ihan suoraan lautaselle yhä höyryävänä.
Inhottaa ajatus, että niitä on kuljeteltu ympäriinsä tuolla pitkin poikin. Eikä niistä saa hyvää ruokaa, menee ne nyt häthätään jossain kiireessä, mutta silloin menen ihan paikan päälle ravintolaan.
Lisäksi ruoan laittaminen ja uusien reseptien löytäminen on mielenkiintoista ja kehittävää. Oppii esimerkiksi eri kulttuureista.
Kotiruoka on aina parasta. Tulee edulliseksi ja on terveellistä.
Tämän päivän 3 rl menu kuudelle maksoi 25e. Mitäs Woltista saa sillä hinnalla???
Omatekemä ruoka on maailman parasta hinta/laatusuhteeltaan
Minulle kokkaaminen on harrastus ja arkipäivän meditaatiota. Nautin siitä ja se rentouttaa. Siksi harvoin käyn ulkona syömässä tai tilaan ruokaa kotiin.
En usko, että keskiverto rasvamättöjen Woltaajaa kiinnostaa kala tai kasvikset.