Ajatuksia ihmisistä, jotka näkevät kateellisia joka puolella?
Minusta tuntuu, että heitä itseään vaivaa kateuden tauti ja siksi luulevat muillakin oleva sama vaiva. Kaikki kriittinen suhtautuminen tulkitaan vain kateuden aiheuttamaksi.
Kommentit (20)
Monesti vilpitöntä neuvojen antajaa solvataan kateelliseksi.
Kateus on laiskan ihmisen selitys itselleen, silloin ei tarvitse nähdä niitä asioita itsessään joita olisi hyvä kehittää.
Jos toisen henkilön antama kritiikki, kohdistuu se sitten itseen, toiseen henkilöön tai asiaan, aina laittaa kateuden piikkiin, antaa itsestään vaikutelman että _itse_ on niin kateellinen kaikesta ettei edes näe mahdollisuutta siihen että toinen vain kritisoi.
Samoin näen asian kuin ap.
Itse vihaan kateutta ja mustasukkaisuutta. Niin ystävyydessä kuin parisuhteessakin.
Olen oman itseni jo aikoja sitten ns. löytänyt, eli tiedän, kuka olen, mitä osaan, mistä pidän jne. Olen myös monenlaista jo kokenut ja nähnyt. Kateutta on joskus ollut minua kohtaan mm. monien kokemusteni tähden. Ja olettamuksia, että minäkin kadehtisin muita.
Totuus kuitenkin on, että vain silloin, jos koen olevani jotenkin jumissa oman elämäni suhteen, voin kadehtia sitä, joka porskuttaa eteenpäin. Kadehdin siis vain sitä, että asiat etenevät jollain toisella, mutta minulla ei - mutta en minä niitä heidän asioitaan silti kadehdi. Välillä tuntuu, että sekin ärsyttää muita, jos ei kadehdi heidän asioitaan. 😂
Omassa elämässäni on vaikka mitä ihan tarpeeksi niin, ettei minun tarvitse kadehtia. Elämä vain joskus lyö kapuloita rattaisiin. En silti vaihtaisi omaa elämääni ja omia asioitani muiden elämään ja muiden asioihin, vaan ainoastaan haluaisin taas päästä eteenpäin.
n55
Kateus on niin yleinen tunne että sellaista ympärillään näkevää pidän realistina.
Niinpä, ei osata keskustella asioista. Luullaan muita kateelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Monesti vilpitöntä neuvojen antajaa solvataan kateelliseksi.
Ainakin olen laittanut merkille, että monet antavat sellaisia neuvoja, joita he itse ovat kokeilleet ja jotka ovat heitä auttaneet. Minua muiden neuvot eivät ole auttaneet, jolloin neuvoja on närkästynyt. Minusta sellainen on ylimielisyyttä.
Mutta eihän se niin ole, että samat neuvot kaikkiin muihinkin tepsisivät. Taustasyyt voivat olla ihan erilaiset, miksi ollaan ajauduttu samanlaiseen tilanteeseen sen neuvojan kanssa. Vaikka siis kokisi jotain samaa kuin toinen, syyt siihen voivat olla ihan muita kuin sillä neuvojalla itsellään on ollut. Neuvoja neuvoo aina omista lähtökohdistaan käsin.
Minua on esim. neuvottu ryhdistäytymään sellaisissa asioissa, joissa olen jo ryhdistäytynyt joka tavalla eli kaiken mahdollisen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Kateus on niin yleinen tunne että sellaista ympärillään näkevää pidän realistina.
Jahas, keskustelun kohde ilmoittautui.
Minua aina kummastuttaa, jos joku yrittää saada muut kateelliseksi. Minulla on yksi tuttu joka yrittää tehdä asiat aina niin että muut olisivat kateellisia (on joskus sanonut suoraankin tämän). Minulle se kertoo siitä, että hän itse on kateellinen muille.
Kateus on jollain tasolla tervettä. Omassa elämässäni kateus näkyy niin, että jos kadehdin jotain toisen asiaa, olen iloinen toisen puolesta ja samalla pohdin, miten itse elämässäni voisin saavuttaa samoja asioita. En missään tapauksessa haluaisi että tuo asia otettaisiin toiselta ihmiseltä pois, jotta en olisi itse niin kateellinen enää. Sehän tarkoittaisi että olisin paha ihminen. Joten en osaa oikein arvostaa ihmisiä, jotka ovat niin kateellisia muille, että haluavat heille pahaa. Toki joskus minäkin tunnen pahaa kateutta, ja silloin keskityn vain omiin asioihini ja pysyttelen kaukana kateuden aiheuttajasta. Ja yritän miettiä että mitä kaikkia asioita elämässäni on hyvin. Ja pohdin kateuden tunnettani myöhemmin, kun sen ajatteleminen ei satu niin paljoa.
Näin se on. Kateellisuus tuntuu olevan sillä tavalla kokonaisvaltainen luonteenpiirre, että ihminen, joka on itse kateellinen, tulkitsee muiden käytöksen hyvin herkästi kateudeksi. Se on hänelle niin luonnollinen tapa reagoida muiden tekemisiin, että näkee ympärillään sitä miten itse reagoisi.
Monesti kyse on myös ylimielisyydestä. Jotkut eivät hyväksy sitä vaihtoehtoa että heitä voisi olla aiheellista kritisoida. Ja onhan se ihan kätevä keino kääntää kritiikki niin, että olen niin uskomattoman mahtava että muut eivät sitä kestä. Silloin ei tarvitse miettiä kritiikin aiheellisuutta ja saa samalla lisää itsetuntoboostia.
Hassu nippelitieto muuten, että useimmissa maissa on olemassa samanlainen käsite kuin "suomalainen kateus". Esim. "koralainen kateus" jne. Tämä on siis aika yleismaailmallinen ilmiö pitää omaa kansaa jotenkin keskimääräistä kateellisempana.
Tuollainen ihminen asettuu muiden yläpuolelle. Asenne on, että "olen niin upea ja mahtava ja kaikella tavalla paras että kaikki aina kadehtivat minua". Jotain heikkoitsetuntoista narsismia tuo on.
Huvittavinta oli, kun paikallisessa someryhmässä paheksuttiin sitä, että joku oli kiinnittänyt veneensä niin, että se tukki muiden reitin uimaan uimarannalla. Eli vene oli paikalla, mihin veneen kiinnittäminen oli täysin kiellettyä. Kun tätä paheksuttiin, niin vastaus oli "olette vain kateellisia". Jäi huvittamaan, että mistä. Vene oli pieni ja vaatimaton ja kielletty kiinnityspaikka kertoi vain siitä, että omistaja oli muita köyhempi eikä hänellä ollut rahaa ostaa venepaikkaa.
Naiset tuntuvat tosin eniten tekevän tuota ainakin somessa, missä kaikki itselle epämieluisat mielipiteet kuitataan sillä, että muut ovat kateellisia. Joskus uteliaisuudesta katsoo näiden profiileja (siis niissä somekanavissa missä jotkut ovat omalla nimellä) ja hyvänen aika miten vähän kateellisuutta herättäviä nuo ihmiset ovat! Yleensä köyhiä, työttömiä, kouluttamattomia, yksinäisiä jne.
Todennäköisesti kokoumuksen tai persepuolueen kannattaja. He aina muistavat mainita kateuden.
Vasemmistolaisuus, siis marxismi, on esimerkki tyylipuhtaasta kateusopista. Kaikki ideologiat pohjautuvat kateudentunteeseen. Kateus johtaa valheeseen, ja valheen hyväksymiseen paikkansapitävänä asiana totuuden sijaan.
Jos joku on menestynyt paremmin kuin minä, niin miksi siitä pitäisi olla kateellinen? Sehän on ihan ok. Miten se minuun liittyy mitenkään?
Eri asia tietenkin, jos menestys on saavutettu viekkaudella ja vääryydellä, mutta ei silloin ole kyse kateellisuudesta jos asiasta tuntee harmitusta.
Kyllä kateellisia ihmisiä kuitenkin on ihan riittävästi. Kiusaaminenkin on usein kateuspohjaista joten ei pidä vähätellä asiaa Kaikki eivät tietenkään ole mutta kyllä niitä iso joukko on jotka kateellisia ovat.
Ajatellaan että joku on vaikkapa mukava niin ollaan siitäkin kateellisia. Mitä jos itse pyrkisivät olemaan mukavia sen kateellisuuden sijaan vai eikö henkiset eväät riitä sellaiseen?
Vähän riippuu. Olen nähnyt kateuskorttia käytettävän, kun ihminen on saanut toiminnastaan kritiikkiä tai esimerkiksi kyseenalaistanut toiminnan moraalia tai tieteellisiä perusteita. On selvää että kyseessä on defenssi näissä tapauksissa. Sitten tiedän ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita jossain, älykkäitä ja tämän lisäksi hyvännäköisiä, ja tämä combo on sellainen joka saa jotkut ympärillä olevat ihmiset aivan raivon partaalle. Aitoa kateutta on maailma täynnä, ja sitten on näitä jotka kuittaavat sillä kaiken negatiivisen kommentoinnin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus on niin yleinen tunne että sellaista ympärillään näkevää pidän realistina.
Jahas, keskustelun kohde ilmoittautui.
Olet vain kateellinen edelliselle kommentoijalle kun et itse keksinyt vastaavaa kommenttia.
Itse olen ajoittain hyvin kateellinen (poistin sometilitkin tästä syystä), mutta en ole varmaan kertaakaan elämässäni ajatellut, että joku olisi kateellinen minulle. En pidä itseäni yhtään minään, joten miksi kadehtisi..
Siskonikin aina väittää , että olen hänelle kateellinen , kun sanoin etten ole , ei ole kyllä mitään syytäkään moiseen , sen jälkeen totesikin, että sitten olet tyhmä . Huoh .
Eniten minua ihmetyttää kun täällä palstalla joku törmää aloitukseensa tai kommenttiinsa saaman asiallisen kritiikin kateutena. Miksi ihmeessä kukaan alkaisi kahdehtimaan yhtään mitään anonyymin kommentin perusteella alustalla joka on täynnä trolleja?
Niin. Ei se ole kateus aina. Pitäisi katsoa mikä sanoma oikeasti on tai tilannepsykologia. Osa ei ehkä edes negaa, mutta se tulkitaan siksi ja sitten hänelle sanotaan oletpa kateellinen.