Koetko olevasi henkisesti kehittyneempi kuin valtaosa ihmisistä?
Minä koen, mutta samalla tiedostan miten paljon kasvamista on vielä edessä.
Kehitys alkoi harpata aimo askeleita viime syksynä kun lopetin kokonaan somenkäytön.
Joskus vain piipahdan anonyymien keskustelujen pariin, huolehtien siitä etten jää tännekään roikkumaan.
Kommentit (16)
Ajoittain tulee sorruttua (ylimieliseen ajatteluun.)
Millä tavalla koet olevasi henkisesti kehittyneempi kuin valtaosa ihmisistä? Todella monihan on muuten jo jättänyt somen eikä pyöri vauvapalstallakaan.
Koen olevani.
Olen vaan huomannut vanhemmiten ihan toisia ihmisiä kuuntelemalla, että he ovat jääneet sinne lapsen tasolle henkisesti ja heillä ei oikein ole kypsän ihmisen arvoja. Hyvin monet ihmiset ovat itsekkäitä, pinnallisia, ja suorittavat elämäänsä ahnehtien statusta, mammonaa, hienoutta, valta-asema ja sitten vielä ylpeilevät sillä miten pinnallisia ovat.
Itse ymmärrän että ne asiat mitä useimmat arvostavat, ovat pintaa ja pelkkää kuorta.
Aika harva nykyään tajuaa että tämä elämä ei ole kilpailu, eikä ihmisen arvo määrity rahalla tai sillä miten kiireinen ja tuottava on, vaan miten kohtelet toisia eläviä olentoja, riippumatta toisen statuksesta, tittelistä tai hierarkiasta.
Koen oleva henkisesti ja älyllisesti kehittyneempi kuin tyypillinen ikäiseni nainen. Voi toki olla omaa kuvitelmaakin. Ajattelen asioita paljon ja käsittelen niitä. Mietin monelta kannalta ja haen eri näkökulmia. Olen kouluttautunut pitkälle ja pyrin kehittämään itseäni. Minulla on ollut myös haasteita elämässä ja olen mielestäni oppinut niistä ilman katkeroitumista.
Tosiaan. Ottaen huomioon että viimehallitus oli mielenterveys feministi kokoonpanolla.
Jokuhan ne sinne äänesti.
Vierailija kirjoitti:
Koen olevani.
Olen vaan huomannut vanhemmiten ihan toisia ihmisiä kuuntelemalla, että he ovat jääneet sinne lapsen tasolle henkisesti ja heillä ei oikein ole kypsän ihmisen arvoja. Hyvin monet ihmiset ovat itsekkäitä, pinnallisia, ja suorittavat elämäänsä ahnehtien statusta, mammonaa, hienoutta, valta-asema ja sitten vielä ylpeilevät sillä miten pinnallisia ovat.
Itse ymmärrän että ne asiat mitä useimmat arvostavat, ovat pintaa ja pelkkää kuorta.
Aika harva nykyään tajuaa että tämä elämä ei ole kilpailu, eikä ihmisen arvo määrity rahalla tai sillä miten kiireinen ja tuottava on, vaan miten kohtelet toisia eläviä olentoja, riippumatta toisen statuksesta, tittelistä tai hierarkiasta.
Vauvapalstan spämmiarmeija on rakennettu sitä varten, että tuntisimme itsemme pelkäksi arvottomaksi liejuksi. Tämä on ollut itselleni päivänselvää pitkään. Örkit voivat täällä luvallisesti koettaa (!) työntää omaa alhaisuttaan muihin, uskotella että olemme kaikki samanlaista paskaa.
Mutta miksi antaisimme örkkien voittaa?
koen olevani älykkäämpi kuin moni muu
Olen huomannut että kehitystä tapahtui ikävuosien 20-50 välillä, vaikka silloin 25-vuotiaana olin vuorenvarma että tässä sitä ollaan, aikuisia, eikä enää muuksi muututa. Kylläpä jo vain muuttui.
Arvomaailma on muuttunut ihan täysin ja se on aika iso juttu. Huomaan, että jos joku keski-ikäinen on arvomaailmaltaan sellainen kuin itse olin tuolloin parikymppisenä, niin jotenkin väistämättä ajattelen, ettei ole henkistä kehitystä oikein tapahtunut.
Muiden ihmisten hyväksyminen. Muiden ihmisten virheiden hyväksyminen. Anteeksianto. Hyvään pyrkiminen. Hyvän uskominen muista ihmisistä. Jne. Nämä kaikki puuttui siltä 25-vuotiaalta itseltäni, suureksi osaksi kylmän ja eteenpäin piiskaavan kotikasvatuksen ansiosta.
Valitettavasti kuulostan varmaan nyt sitten tosi itserakkaalta, mutta onneksi täällä ollaan kasvottomina. En kehtaisi ikinä sanoa näin ääneen.
Koen olevani ihminen. En juurikaan vertaa itseäni muihin, en koe elämän olevan mikään kilpailu, tai että tässä mitään sijoituksia tavoitellaan.
No yhden koiramummon kohdalla kyllä. Siinä ei ole paljoa elämänkokemusta siunaantunut korkeasta iästä huolimatta. Tai viisautta nyt ainakaan. Uskomatonta itse asiassa
Vierailija kirjoitti:
koen olevani älykkäämpi kuin moni muu
Mutta minäpä olen älykkäämpi kuin sinä.
Kyllä, mutta ei sillä ole mitään merkitystä mitä itse luulen. Jos ympäristö yleisesti ottaen pitäisi minua esim. pikkumaiseba ja kapeakatseisena, niin sitten todennäköisesti olisin sellainen riippumatta omasta luulostani.
Useimmiten ne, joilla on tarve mainostaa omaa älykkyyttään, eivät todellakaan ole niitä poikkeavan älykkäitä. Just saying.
Älykäs useimmiten tiedostaa oman tiedon rajallisuuden.
Jos matrixissa on jokin vipu jossain huoneessa, mistä saa inhimillisyysvaihteen päälle ihmisille tai asioihin, missä se sijaitsee. Mistä sen voi etsiä. Vaikka oppia ikä kaikki.