Kaksi kertaa kuussa otan perjantai-iltapäivän vapaaksi

ylitöiden avulla, haen 8-vuotiaan tyttäreni koulusta. Yhtenä perjantaina menemme vaateostoksille, syömään välipalaa, elokuviin tai kylään. Illalla kotiin, jossa myös lauantain ja sunnuntaina vietämme, lähinnä tyttäreni mielihalujen mukaan. En hemmottele häntä, mutta olen ainoa perheestä, jota kiinnostaa viettää aikaa silloin hänen kanssaan. Toisena tällaisena perjantaina ajamme suoraa koulun jälkeen 80 km vanhempieni luo viikonlopuksi, tullen vasta sunnuntai-iltspäivällä kotiin.

Tämä kaikki kehittyi kun mieheni lapset (nyt 16 ja 14) alkoivat säännöllisesti viettää nämä 2 viikonloppua meillä ja minä kyllästyin kokkaamiseen, siivoamiseen ja meteliin.

Alku oli kyllä hankalaa, varsinkin mieheni mielestä, joka vastusti poissaoloamme, aina uudelleen tivaten, että miksi en usko että hänen ex-vaimonsa vain kiukuttelee ja että eivät ne teinit kauaa jaksa meillä ravata. Ovat nyt 2 vuotta jaksaneet, eikä loppua näy. Mies on joutunut aikamoiseen kotityörumbaan, mutta alkanut ymmärtää minua, ja TÄMÄ TOIMII

Älkää naiset pelätkö liittoa eronneen miehen, isän, kanssa. Kaikki on järjestelykysymys. Hyvä itsetunto pitää olla, ja se riittää. . . No: En ole miettinyt, toimiiko tämä, jos nainen on kotirouva (koska lapsi vielä vauva). Saattaa olla ettei toimi.