Elämä 40-46 -vuotiaana on kaikista ristiriitaisin. Elämäntilanteet voivat olla tuossa iässä ihan mitä vain

Liian vanha olla raskaana ja liian nuori ollakseen mummo. 🙄

Ei tarvitse kuulua massaan. Mulla yksi aikuinen lapsi on lähtenyt, pari nuorempaa on vielä kotona. Silloin kun syntyivät oli osa kavereista kiinnostuneempia biletyksestä yms, joten eri elämäntilanteet vaikutti ystävyyssuhteisiin. Sama se on nyt. Ei mun kiinnosta niin paljon enää jutella pikkulapsista. Ja oon ajatellut, että se on ihan ok ja luonnollista.

Mielestäni 30-vuotiaana aika sama ristiriitaisuus. Joku asuu kotona, toisella on omat ala-aste-ikäiset lapset, yksi hakee vasta opiskelemaan ja toinen on jo valmistunut erikoistunut lääkäri. Jotkut miettii omilleenmuuttoa ja toiset on maksanut asuntolainaa jo 10 vuotta.

Nelikymppisenä kai ihan raakileimmat vaiheet on tuosta kuoriutunut pois ja tosi harva on jo isovanhemmuusvaiheessa nelikymppisenä.

46-vuotias on nyt ainakin jo ihan mummoikä.

No ihmisillä nyt ihan yleisesti on erilaisia elämiä. En ymmärrä miksi se aiheuttaa ristiriitaista fiilistä. Kannattaa vaan elää ihan kuin itse haluaa, eikä yrittää elää jonkun massan mukana.

Mä olen tuossa ikähaarukassa. Jotenkin vanhemman ihmisen elämä: aikuinen lapsi maailmalla, asuntolaina maksettu, työntekoa vähennetty. Aiemmin eivät enää kiinnostaneet pikkulapsiasiat, nyt eivät enää oikein minkäänlaiset lapsiasiat, kaipa sekin on aikansa kutakin? 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni 30-vuotiaana aika sama ristiriitaisuus. Joku asuu kotona, toisella on omat ala-aste-ikäiset lapset, yksi hakee vasta opiskelemaan ja toinen on jo valmistunut erikoistunut lääkäri. Jotkut miettii omilleenmuuttoa ja toiset on maksanut asuntolainaa jo 10 vuotta.

Nelikymppisenä kai ihan raakileimmat vaiheet on tuosta kuoriutunut pois ja tosi harva on jo isovanhemmuusvaiheessa nelikymppisenä.

Tosi harvalla 30-vuotiaalla on nykyään kouluikäisiä lapsia. Suurimmalla osalla ei ole ollenkaan.

42v ja elän uudelleen teinivuosiani.

Olen vasta 32v, mutta tuon ikäisenä mulla tulee asuntolaina just maksetuksi, lapset täysi-ikäistyvät ja muuttavat kotoaan. Saa nähdä minkälainen elämänmuutos tulee henkisesti sitten. Harrastuksia minulla on, taide- ja ohjelmointiaiheisia. Täytyy toivoa, että sellainen into ja kipinä niihin löytyy vielä tuossa iässä. Kipinä näihin harrastuksiin syttyi minulla jo 10v iässä, mutta tässä kolmekymppisenä se on hivenen hiipunut huolestuttavasti. Haluaisin säilyttää tämän innostuksen taiteen tekemiseen ja ohjelmointiprojekteihini.

Kertokaa te, jotka olette tuossa 40-46v ikähaarukassa, onko teille tullut tuolloin minkäänlaista laantumista ja tylsistymistä harrastuksiin liittyen?

Asun isossa kaupungissa. Lähes kaikilla tuntemillani ihmisillä tuossa ikähaarukassa on kouluikäiset lapset ja ovat korkeasti koulutettuja. Valtaosa tekee töitä, osa downshiftaa eli ei tarvitse enää niin paljon tehdä töitä. Muutama poikkeus löytyy tuttavapiiristäni, jossa naiset ovat saaneet lapsia reilusti päälle 40 v. Yksi melkein 50-vuotiaana. 

Joo,voisin omalta kohdaltani sanoa,että näin 40:senä tällä hetkellä en kuulu siihen massaan,mihin 20-ja 30-senä kuuluin. 20-senä olin opiskelija kuten muutkin ikäiseni jne. Nyt 40:senä kuulun vähemmistöön lapsettomana sinkkuna kun osalla ikäisistäni on perhe/avioliitto. Osa on yh:ta. Noin 30:senä huomasi,että elämä ei menekään aivan kuten ajatteli ja nyt 40:senä on jo sinut asioiden kanssa ja elää niin että on onnellinen ja tekee toki yhä niitä juttuja jotka ovat itselle tärkeitä ja toteuttelee unelmiaan,mitä pystyy. Toisaalta maailmakin on muuttunut sillä,että sinkkuja on nykyään ihan hirveän paljon ja kaikenlaisia muitakin elämisen/perhemuotoja. Että melkein jokainen löytää nykyään oman 'leirinsä',eikä niin tunne olevansa joukkoonkuulumaton.

Tykkään olla nelikymppinen, hirveen iisiä kun on tähän ikään mennessä päässyt eroon liiast suorittamisesta ja miellyttämiswstä sosiaalisissa tilanteissa, ja kehtaa olla nolo ja hölmö. Ei jaksa pingottaa. Veikkaan, että jos olisin mies, olisin elänyt tällaisessa vapaudentunteessa jo teininä. Onneksi edes nyt uskallan hengittää ja olla vapaa!

Onhan se totta, että noin 40 vuotiaana alkaa "jo" vähän näkyä ne omat valinnat ja päätökset, joita on tehnyt joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Esimerkiksi itsellni kävisi aika kalliiksi, jos lihoisin nyt huomattavan paljon, kun edelleen osa käyttämistäni ja itselleni arkivaatteistani on yli kymmenen vuotta vanhoja. - Kuitenkin ylipainoa olisi voinut helposti kertyä samassa ajassa 1-2 kilon vuosi vauhdilla ikävuodein 30-40 välillä vähintään kymmenen, ellen olisi pitänyt varaani. Varmasti elämän kulkuni olisi saattanut edetä eritavoin, jos olisin saanut 25 vuotiaana esikoiseni kuten lukiokaverini. Varmasti elämäni saattaisi olla nyt erinäköistä, jos olisin rakentanut oman talon tai edes ottanut asuntolainaa, kuten useimmat tuntemani 40 vuotiaat ovat tehneet.

Vierailija kirjoitti:

No ihmisillä nyt ihan yleisesti on erilaisia elämiä. En ymmärrä miksi se aiheuttaa ristiriitaista fiilistä. Kannattaa vaan elää ihan kuin itse haluaa, eikä yrittää elää jonkun massan mukana.

Ehkä se on sitä, että tuossa vaiheessa omien lasten synnyttyä tai esim oman vanhemman kuoleman jälkeen sitä alkaa hahmottaa viimein sitä, että kuinka paljon lopulta voi tai voinut joko tiedostaen tai tiedostamattaan omilla teoillaan tai tekemättäjättämisillään ainakin yrittää vaikuttaa siihen missä on tai on olematta. - Enää ei ole vanhempaa tai opettajaa tai vaikka kumppaniakaan, jolle voisi yksinomaisesti siirtää vastuun omasta -yksinkertaistaen-  omasta elämästään

Olen 44 ja mun lapsista toinen on 22 ja toinen 19. Samaan aikaan mun ikätoveri käy hedelmöityshoidoissa ja lopuilla kavereilla on ihan pieniä lapsia. Aika oudolta tuntuu.

Tää on kyllä ihan hulluutta. Olo on päivästä riippuen jossain 15 ja 85 ikävuoden välillä. Elämänvaiheita loppuu samaan aikaan kun tuntuu sille että palaa alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Olen vasta 32v, mutta tuon ikäisenä mulla tulee asuntolaina just maksetuksi, lapset täysi-ikäistyvät ja muuttavat kotoaan. Saa nähdä minkälainen elämänmuutos tulee henkisesti sitten. Harrastuksia minulla on, taide- ja ohjelmointiaiheisia. Täytyy toivoa, että sellainen into ja kipinä niihin löytyy vielä tuossa iässä. Kipinä näihin harrastuksiin syttyi minulla jo 10v iässä, mutta tässä kolmekymppisenä se on hivenen hiipunut huolestuttavasti. Haluaisin säilyttää tämän innostuksen taiteen tekemiseen ja ohjelmointiprojekteihini.

Kertokaa te, jotka olette tuossa 40-46v ikähaarukassa, onko teille tullut tuolloin minkäänlaista laantumista ja tylsistymistä harrastuksiin liittyen?

0len 44 ja asuntolainaa on vähän jäljellä, lapset lentäneet pesästä. Oikeastaan vasta nyt minulla on aikaa ja kipinää panostaa harrastuksiini kunnolla. Työ on vain leipäpuu, mutta käytin siihenkin ihan liikaa energiaa ja aikaa nuorempana. Vasta nyt voin tavoitella omia unelmiani.

Ensimmäinen 45v tehtiin niin kuin yhteiskunta halusi. Toinen 45 tehdään niin kuin itse halutaan. Ja luojan kiitos sen jälkeen ei tule uusi 45v missä joutuu elämään edellisen 45:n seurausten kanssa kuten tähän mennessä.

En usko, että olisi yleisesti kaikkein ristirittaisin, vaikka "nuoruutta" eletään vanhemmaksi mutta kyllä toivottavasti suurin osa jo 40-46 vuoden iässä jo tiedostaa sen, että vaikka elämä on täynnä ristiriitaisuuksia, niin itse on seisottava omien valintojen ja päätöksien takana, vaikka samalla moni alkaa jo tajuta elämän rajallisuuden ja sen, ettei kaikki ole vain omaa päätöstä ja valintaa, niin kuin vielä parikymppisenä uskoi. Valitettavasti osa varmaan pysyy kokoikänsä mustavalkosiena, eikä koskaan erota harmaan sävyjä kahden ääripään välillä.

Eikä asiaa helpota ollenkaan Marinin hallituksen aikaiset ihmisoikeusrikokset, joilla poistettiin kolme vuotta monen ihmisen sosiaalisesta elämästä.