Miksi lapsen kummeja ei muisteta jouluna??

Tätä asiaa olen miettinyt toisenkin kerran. Kummia pidetään lahja-automaattina.

Up

No lähtökohtaisesti se kummi on lapsen tukena. Ei lapsi kummin tukena.

Niin ja miksi lapset ei käy töissä ja elätä vanhempiaan. Miksi aina toisin päin?

Kyllä meillä on useimmiten pyritty laittamaan kummeille jotain pientä lahjaa. 

Joskus kyllä jäänyt. 

Niin kauan kuin muistan, olen vienyt kummeilleni joulutervehdyksen. Syntymäpäiväonnittelut menevät whatsapp-viestinä.

Jokaisella on luonnollisestikin tästä omat mielipiteensä. Itse en kuitenkaan oleta, että mun kummilasten vanhempien pitäisi muistaa mua vaikkapa kukka-asetelmalla tai suklaarasialla. Mulle parhain mahdollinen lahja on kummilapsen itsensä askartelema jouluinen juttu. Sellaisessa on oikeasti tunnetta mukana:)

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on luonnollisestikin tästä omat mielipiteensä. Itse en kuitenkaan oleta, että mun kummilasten vanhempien pitäisi muistaa mua vaikkapa kukka-asetelmalla tai suklaarasialla. Mulle parhain mahdollinen lahja on kummilapsen itsensä askartelema jouluinen juttu. Sellaisessa on oikeasti tunnetta mukana:)

No kun ei tule edes askarteluja! Sekin riittäisi ja olisi kiva muistaminen.

Eipä ole ikinä kummilapsista kuulunut mitään. Niin helppoa lähettää vaikka piirustus tai kirje. Mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Tätä asiaa olen miettinyt toisenkin kerran. Kummia pidetään lahja-automaattina.

Olen miettinyt toisenkin tuokion,

minä aikana ihminen kaunein on.

Valokummulla suojatun kotimäen

hänen lapsena leikkivän ensin näen

sinitaivaan puhtaus silmissään,

sulot kutrit kullasta ympäri pään.

Elon nuoren siinä on aamunkoi,

jota päivä kaukainen purppuroi.

Hän on ystävä tähtien, enkelten,

hän on kevään kaunehin kukkanen,

hän on toivon nouseva, vihryt saari,

hän on auringon hohde ja sateenkaari.

Hänt aina ma katselen ihailuin,

väliin kyynele-silmin, mut naurussa suin:

hän kaunis on, min en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

Minä nuorukaisena sitten saan

hänen nähdä rientävän maailmaan.

On toiveita täysi ja uljas hän,

hän uhkuvi voimia elämän;

viel otsalla kirkkaus aamuinen

kuin sankari käypi hän riemuiten,

on poskilla verevä rusko,

poven täyttää luottamus, usko.

Hän seppelöidyllä purrellaan

elonvirtaa valmis on laskemaan,

meren aavan hän etsivi selkää,

ei kareja, myrskyjä pelkää.

Sen tehdä, mi toisilta kesken jää,

sen voittaa, min vuoksi muut maatuu,

sen tahtovi hän, se on määränpää;

hän sen saavuttaa tahi kaatuu.

Kun silmänsä näen mä säihkyvän,

kun uhrauksiin on valmis hän,

hän on kaunis, min en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

Hänet kesässä kypsässä nähdä saan.

Häll on elämän vakavuus kasvoillaan;

hän taistelee ja hän tekee työtä,

tuul enemmän vastahan käy kuin myötä.

Hänen matkan varrella ainiaan

on pakko hillitä purjeitaan,

sillä keskellä kuohuvan aallokon

hänen pieni purtensa vaarass on.

Elo pettää niin monet toivehet,

monet kuihtuvat kesken kukkaset;

minne kylvää hän, siitä toinen niittää,

häntä tuskin kenkään muistaa ja kiittää,

joka riemu murehen myöskin tuo,

valohetket kaikki ne varjon luo.

Hän on vavissut kohtalon ankaruutta,

kun huolen jälkeen sai huolta uutta;

hän onnen iskuista maass on maannut,

mut kilvoituksesta vaan ei laannut,

kun toipui, riensi hän taistoon samaan

ja oppien itsensä unhottamaan

hän velvollisuutensa täyttäen

niin siirtyi päivästä toisehen.

Hiki virtaa otsalta, rinta lyö,

mut jalouden leimankin antaa työ.

Kun joskus hän pyyhkivi otsan hien

ja huokaa hetkisen laidassa tien,

hänen katseessansa ja piirteissään

näen jälkiä kestetyn myrskysään,

näen suuren, ylevän ilmehen,

joka uhmaa oikkuja hetkien,

jopa sortuessakin vielä on

luja pantti voittoisan taistelon...

Hän kaunis on min en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois. 

En kehtaisi lapsellani rahastaa ketään kun se ei ole kummin tehtäväkään.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on luonnollisestikin tästä omat mielipiteensä. Itse en kuitenkaan oleta, että mun kummilasten vanhempien pitäisi muistaa mua vaikkapa kukka-asetelmalla tai suklaarasialla. Mulle parhain mahdollinen lahja on kummilapsen itsensä askartelema jouluinen juttu. Sellaisessa on oikeasti tunnetta mukana:)

Nytvittuoikeesti heti. EI MITÄÄN ASKARTELUJA. 

Vierailija kirjoitti:

No lähtökohtaisesti se kummi on lapsen tukena. Ei lapsi kummin tukena.

Vanhempiahan se kummi tukee lahjoilla kun vanhempien ei tarvitse niitä itse kustantaa omasta pussista.

Kohteliastahan se olisi jotenkin muistaa, mutta oleellista tässä on, että lapsi on ajatellut kummia. Siksi ihan itse tehty korttikin on riittävä. On kuitenkin kummille tehty. Paljon enemmän se lämmittää kuin vanhempien hirveällä kiireellä jostain rääpimä konvehtirasia, johon lapsella ei ole osaa eikä arpaa ja joka on annettu tasan koska on "pakko". 

Kummilapseni on vielä vauva, mutta olen kyllä saanut syntymäpäivänäni tervehdyksen hänen nimissään. Oletan, että joulunakin muistavat kuvalla tai viestillä. Minusta tämä on ihan riittävä muistaminen. Tärkeintä minulle on se ajatus kummin muistamisesta. 

Tuttu runo, mummoni lausui tätä aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä asiaa olen miettinyt toisenkin kerran. Kummia pidetään lahja-automaattina.

Olen miettinyt toisenkin tuokion,

minä aikana ihminen kaunein on.

Valokummulla suojatun kotimäen

hänen lapsena leikkivän ensin näen

sinitaivaan puhtaus silmissään,

sulot kutrit kullasta ympäri pään.

Elon nuoren siinä on aamunkoi,

jota päivä kaukainen purppuroi.

Hän on ystävä tähtien, enkelten,

hän on kevään kaunehin kukkanen,

hän on toivon nouseva, vihryt saari,

hän on auringon hohde ja sateenkaari.

Hänt aina ma katselen ihailuin,

väliin kyynele-silmin, mut naurussa suin:

hän kaunis on, min en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

Minä nuorukaisena sitten saan

hänen nähdä rientävän maailmaan.

On toiveit

Aina sai kummina itse olla yhteydessä kummilapsen perheeseen, sieltä päin ei tullut soittoa. No, kun loppui työt ja autosta piti luopua, niin loppui se omakin yhteyden pito. Vähä niinku silleen, et jollei kiinnosta niin ei sitten.