Miksi tunnen syyllisyyttä, kun puolustan itseäni?

Riippuu mitä olet tehnyt

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä olet tehnyt

Puolustanut rajojani asiallisesti. Kertonut, etten siedä huonoa käytöstä.

Ap

Riippuu kai miten sanoo, onko nätisti vai räyhäkkäästi. Ja miksi pitää puolustaa. Onko ympäristö väärä jos pitää puolustella jatkuvasti, että joku hyökkii tai kyselee. Hankalia ihmisiä jos pitää jatkuvasti selitellä vai systeemi. 

Mulla se menee yli. Jos syyttä suotta syytellään tai puhutaan pa*kaa saatan sanoa todella pahasti. Joskus kaduttaa jälkikäteen mutta mitään pas*ajuttuja en siedä.

Myönnän kyllä jos olen väärässä tms.

Sama. Joskus niin raskasta sanoa ei, vaikka tietää sen olevan paras ratkaisu itselleni. Itsekin mietin, miten voisin sietää sitä syyllisyyttä. Jos jatkan samaan malliin, tulen itse kärsimään ja sairastumaan vakavasti sen seurauksena aivan varmasti 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä olet tehnyt

Puolustanut rajojani asiallisesti. Kertonut, etten siedä huonoa käytöstä.

Ap

         Sinä oot toiminut ihan oikein. Siitä ei tarvitse kantaa mitään syyllisyyttä. Olet varmaan ollut ns.killti jonka yli vain käveltiin. Mutta nyt olet ihmisenä muuttumassa ja se on hyvä asia. Kenenkään huonoa käytöstä ei tarvitse sietää.

Joskus se toinen (jota vastaan itseään ja rajojaan joutuu puolustamaan) ilmaisee olevansa loukkaantunut tai paheksuu asiallista puolustautumista. Hienotunteinen ihminen saattaa ruveta silloin kyseenalaistamaan, oliko hänen sittenkään oikeasti tarpeen puolustautua. Kyseenalaistamiseen voi sisältyä syyllisyydentunnetta.

Täytyy vain tehdä itselleen selväksi, että asiallinen puolustautuminen on ok ja joissain tilanteissa todellakin tarpeen. Omat tunteet, kuten häpeä ja syyllisyys, eivät aina ole linjassa sen kanssa, minkä itsekin tietää oikeaksi. On paljon ihmisiä, jotka ovat liian herkkiä tuntemaan häpeää ja syyllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä olet tehnyt

Puolustanut rajojani asiallisesti. Kertonut, etten siedä huonoa käytöstä.

Ap

         Sinä oot toiminut ihan oikein. Siitä ei tarvitse kantaa mitään syyllisyyttä. Olet varmaan ollut ns.killti jonka yli vain käveltiin. Mutta nyt olet ihmisenä muuttumassa ja se on hyvä asia. Kenenkään huonoa käytöstä ei tarvitse sietää.

 

Jotenkin koen, ettei minulla ole oikeutta puolustautua. On vain otettava se kynnysmaton paikka mukisematta vastaan. 

Elämä on ollut vaiherikasta. Useaa kipeää kokemustani yhdistää tämä sama alistumisen velvollisuus ja häpeä/syyllisyys vahvuudesta.

En vain voi elää rajattomana. Tuntuu, ettei psyyke kestä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä olet tehnyt

Puolustanut rajojani asiallisesti. Kertonut, etten siedä huonoa käytöstä.

Ap

         Sinä oot toiminut ihan oikein. Siitä ei tarvitse kantaa mitään syyllisyyttä. Olet varmaan ollut ns.killti jonka yli vain käveltiin. Mutta nyt olet ihmisenä muuttumassa ja se on hyvä asia. Kenenkään huonoa käytöstä ei tarvitse sietää.

 

Jotenkin koen, ettei minulla ole oikeutta puolustautua. On vain otettava se kynnysmaton paikka mukisematta vastaan. 

Elämä on ollut vaiherikasta. Useaa kipeää kokemustani yhdistää tämä sama alistumisen velvollisuus ja häpeä/syyllisyys vahvuudesta.

En vain voi elää rajattomana. Tuntuu, ettei psyyke kestä.

On myös olemasaa keskitie. Sieltä löytyy rauha. Kannattaa aina pyrkiä keskitietä kohti.

Minulla oli sama, mutta opettelin siitä tietoisesti pois. Opettelun oli mahdollista alkaa, kun ymmärsin, että minut on kasvatettu ankarasti ja uskomaan, että minulla ei ole mitään väliä.

Minulla on sama. Ei auta muu kuin olla välittämättä syyllisyyden tunteesta ja pitää ne rajat.

Olen kasvanut naisten keskuudessa, ja naiset käyttävät itkua, suuttumista, syyllistämistä ja muuta emotionaalista manipulointia muita ihmisiä vastaan. Sain kehuja vain silloin kun olin itse täysin alustettu palvelemaan muiden emotionaalisua tarpeita.

Olen siis itse nainen, mutta tunnen olevani turvassa vain miesten kanssa. Siinä tosin kesti vuosia, koska minut manipuloitiin pelkäämään miehiä. Mutta eipä naiset ainakaan parempia ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä olet tehnyt

Puolustanut rajojani asiallisesti. Kertonut, etten siedä huonoa käytöstä.

Ap

         Sinä oot toiminut ihan oikein. Siitä ei tarvitse kantaa mitään syyllisyyttä. Olet varmaan ollut ns.killti jonka yli vain käveltiin. Mutta nyt olet ihmisenä muuttumassa ja se on hyvä asia. Kenenkään huonoa käytöstä ei tarvitse sietää.

 

Jotenkin koen, ettei minulla ole oikeutta puolustautua. On vain otettava se kynnysmaton paikka mukisematta vastaan. 

Elämä on ollut vaiherikasta. Useaa kipeää kokemustani yhdistää tämä sama alistumisen velvollisuus ja häpeä/syyllisyys vahvuudesta.

En vain voi elää rajattomana. Tuntuu, ettei psyyke kestä.

Mää vastailin tuolla aiemmin. Tästä kommentista tulin pohtineeksi, onkohan sillä liian suuri vaikutus, miten itse miellämme meidän roolin. Mulla on samoja ajatuksia, että mun ei kuulu olla parrasvaloissa ja elän auttaakseni muita. Hyvähän se on, mutta siinä jää oma elämä ja tila elämättä ja ottamatta. 

Sitten kun haluaisin sanoa ei, ja kunnes sanon sen ei:n, niin niitä vastalauseita kuunnellessa tai sen purkauksen jälkeen hyvin usein ajattelen, että "ehkä mun kuuluukin olla se joka kyselemättä hyväksyy kaiken.".

Sen sijaan, että ajattelisi, että minulla on oikeus samalla tavalla sanoa ei kuin kaikilla muilla eikä mun tarvitse sietää huonoa kohtelua. Että olisi jotenki sen "yläpuolella". 

Että auttaisikohan visualisointi. 

Sen sijaan, että itse alistuisi, pienentäisi itseä sen ajatuksen alle, että "mun yli kuuluukin kävellä, kynnysmatto on toinen ammattini.".

Pitäisi itseä yhtä arvokkaana kuin muita. Ettei tarvise aina suostua kaikkeen ja saan tehdä mitä haluan eikä kenelläkään tarvitse sanoa "kyllä", jos ei sitä halua

mistä löytyisi se voima ja energia, tuki. Ja tahdonvoima. 

Arvottomuuden kokemisesta tuo kumpuaa. Ehkä oikeuttasi elämään on rajoitettu lapsena ja/tai Sinun on annettu ymmärtää tai suoraan sanottu, että olisi parempi jos kuolisit pois.

Jos lapsen rajoja rikotaan tarpeeksi pahasti hän aikuisenakin etsiytyy (tiedostamatta) turvattomiin suhteisiin, koska rajojen rikkominen on ainoa pysyvä olotila, jonka keho muistaa ja on tulkinnut "kodikseen".

Pois opettelu voi tapahtua kriisin kautta tai tiedostomalla. 

Joillekin on tärkeää oikaista pienetkin epämukavuudet olotilassaan ja sanoa vastaan, esim. Emmä nii tyhmä oo että ton uskoisin. Tällaiset ihmiset pitävät kaikkia leppoisampia ihmisiä auttamattomasti heikkoina ja tyhminä. He eivät ymmärrä, että kaikki eivät koe tarvetta reagoida samoin.

Ystävyyssuhteet voivat tällöin joutua koetukselle. 

Olisiko maailma parempi paikka jos viitsisi rähistä enemmän?

Kuka viitsii ottaa vatsahaavan ihmisten turhista puheista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä olet tehnyt

Puolustanut rajojani asiallisesti. Kertonut, etten siedä huonoa käytöstä.

Ap

Sitten vika on siinä että olet kynnysmatto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä olet tehnyt

Puolustanut rajojani asiallisesti. Kertonut, etten siedä huonoa käytöstä.

Ap

         Sinä oot toiminut ihan oikein. Siitä ei tarvitse kantaa mitään syyllisyyttä. Olet varmaan ollut ns.killti jonka yli vain käveltiin. Mutta nyt olet ihmisenä muuttumassa ja se on hyvä asia. Kenenkään huonoa käytöstä ei tarvitse sietää.

 

Jotenkin koen, ettei minulla ole oikeutta puolustautua. On vain otettava se kynnysmaton paikka mukisematta vastaan. 

Elämä on ollut vaiherikasta. Useaa kipeää kokemustani yhdistää tämä sama alistumisen velvollisuus ja häpeä/syyllisyys vahvuudesta.

En vain voi elää rajattomana. Tuntuu, ettei psyyke kestä.

Sama itselläni. Minulla on myös 2 siskoa, ollaan kaikki 5-kymppisiä.

Olen aina ollut se, jonka mielipiteitä ei kuunnella. Jos olen jossain asiassa eri mieltä kuin siskot niin huuto alkaa. Eikä siis minun puoleltani, joten olen oppinut olemaan hiljaa. Yleensä siskot puhuvat aina minun juttujeni päällekin, joten eipä paljoa tule enää omista asioista puhuttuakaan.

Silti minustakin tuntuu pahalta jos "pahoitan" siskojeni mieltä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin! Tulee morkkis, että miksi tuli sanottua oma mielipide, kun kuitenkin tiedän ettei se ole ikinä se, mitä siskot haluavat kuulla. Ovat myös taidokkaita vääntelemään sanomisiani ja näitä välillä korjailenkin.

Ajattelen kuitenkin, että mieluummin laiha sopu kuin lihava riita. Onneksi on ystäviä, jotka on saanut itse valita.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kai miten sanoo, onko nätisti vai räyhäkkäästi. Ja miksi pitää puolustaa. Onko ympäristö väärä jos pitää puolustella jatkuvasti, että joku hyökkii tai kyselee. Hankalia ihmisiä jos pitää jatkuvasti selitellä vai systeemi. 

Nyt tajuan oman ahdistuksen lähteeni yhden ekstrovertin kanssa. Hän on yliutelias ja kyselee kiusallisia tarkentavia kysymyksiä välillä tai odottaa muuten vaan tarkennusta asioihin.