Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat helvetistä, mitä tehdä?
04.01.2007 |
Olen raskaana vk 27+5. Appivanhemmat ei tiedä eikä meitä oikein huvittaisi kertoa. Tiedetään, että sieltä alkaa heti tulla kauhisteluja, että miten nyt pärjätään rahallisesti kun jään töistä pois ja miten nyt talolaina maksetaan jne. Ja, lisäksi onnitteluja ei tule. Eivät periaatteesta onnittele ennakkoon. Esikoisesta sanoivat, että " no elämän täytyy jatkua" . Siinä oli heidän innostus ja lämpimät onnittelut.
Ollaan nähty appivanhempia pari päivää sitten, mutta eivät ole tajunneet tätä raskautta. Ollaan huonoissa väleissä oltu kauan. Appivanhemmat on kiihkouskovaisia, me ei. Suurin riita tuli aikoinaan talosta joka haluttiin ostaa ja siitä, että he kieroilivat ja valehtelivat niin paljon, että hyvä kun saatiin pankista enää lainaa... Sai hävetä silmät päästä. Lisäksi ollaan tietysti täysin eri mieltä kaikesta muustakin. Meillä lapsi saa katsoa telkkaria ja elää normaalia lapsuutta. Meillä ei uskontoa viljellä. Turha sanoakaan, että heillä toisin.
Yksi kaveri tässä sanoi, että meidän on pakko sanoa niille tästä raskaudesta tai muuten vajotaan samalle tasolle niiden kanssa. Että ei tätä voi salailla. No onko näin? Eikö vain olisi voinut odottaa, että huomaako ne koskaan?
Mielipiteitä!
Kommentit (9)
Et ole tilivelvollinen heille mistään. Nämä on näitä aikuistumisen paikkoja jolloin täytyy vain olla välittämättä mitä joku muu sanoo. Olet vain pakosta heidän kanssaan tekemisissä. Tuskin tapaisit ketään vierasta ihmistä toistamiseen jos olisi noin ikävä ihminen kuin appivanhempasi. Sano tai jätä sanomatta, mutta heiltä ei kannata odottaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun elämäni mottona on, että toisten huono käytös ei oikeuta minulta huonoa käytöstä.
Minä kertoisin vauvasta ja sanoisin, että se on meille ihana asia. Sitten jos jotain typerää lähtee sieltä suunnasta tulemaan, niin paras suoja ikävyyksiä kohtaan on varmasti etäisyys, niin fyysinen kuin aikaetäisyys.
Onnellista odotusta!
eikä tälläinen sanomatta jättäminen mitään paranna. En tosin sitä haluakaan. Eniten minua itseäni jäytää ajatus, että kun ei kerrota, ei anneta heille mahdollisuutta odottaa ja jännittää lapsenlapsen syntymää. Ja lisäksi vielä se, että kaikki minun sukulaiset, kaverit ym. tutut tietää. Töistäkin jään pois jo parin viikon päästä. Ensin kesäloma, sitten mammaloma putkeen. Mutta, jos kertoa, niin miten? TEkstarilla olisi helpointa.
t. ap
Mä en kertoisi jos en haluaisi. Kertomatta jättäminen ei ole valehtelua, se on kertomatta jättämistä. Mielestäni aikuinen ihminen ei ole tilivelvollinen kenellekään ja saa kertoa kenelle haluaa ja jättää kertomatta kenelle ei halua kertoa. Mikään ei ole pakko eikä velvoita. Tietysti ihmissuhdeasioiden suhteen kannattaa miettiä haluaako kuitenkaan jättää kertomatta...
Välit ovat huonot minulla ja heillä, mutta ratkaisu oli kuitenkin miehen. Mielestäni teette kuten tahdotte. Ei sillä kertomisella välttämättä mitään saavuta, mutta toitsaalta tietysti voi aiheuttaa vahinkoakain, joten vaikea juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sysäisin ratkaisun hänelle. Kertokoon/olkoon kertomatta omille vanhemmilleen, ihan miten vaan haluaa. Itse en olisi noin ahdistavien ihmisten kanssa missään tekemisissä.
niin mun äidin suvussa esim on taikausko että jos onnittelee ennen kuin lapsi on syntynyt se tietää huonoa onnea. Joten voisko tämä onnittelemattomuus johtua jostain tämmösestä vanhasta uskomuksesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin, eivät ole yhtään taikauskoisia, vaan kiihkouskovaisia, eli hieman epäilen. Varmaan vaan joku periaate tai sitten niin lukee raamatussa. veikkaan viimeistä. TAidan tehdäkin niin, että sanon miehelle, että hoitaa tilanteen miten hoitaa. Kertoo tai ei kerro. Sen vanhemmathan ne on.
t. ap
tiedä mitä saavat päähänsä, jos itse joutuvat asian hoksaamaan.