Jouluaaton ulkomailla viettäneet, mikä on parasta?
Kommentit (7)
Itse olen viettänyt monet joulut ulkomailla, joskus yksin, joskus porukalla. Esim. USA:ssa ei synny mitään "jouluahdistusta", vaikka olisit yksin. Elämä jatkuu läpi joulun normaaliin tapaan, ei kaikki käperry neljän seinän sisään, niinkuin elokuvissa. Itse kun en ole uskovainen, joulu ei enää herätä mitään erityisiä tuntemuksia. Lapsena oli tietysti toinen juttu!
Se että jouluaattona rauhoitutaan joulunviettoon ja valmistaudutaan varsinaiseen jouluun, joulupäivään. Jouluaattona joulu on siis vasta alkamassa, kun taas Suomessa monissa perheissä joulu tuntuu loppuvan aattona siihen kun lapset saa lahjat avattua ja kuusi heitetään ulos Tapanina tai ekana välipäivänä.
Lapsuudessani me usein jouluaattona tehtiin jotain kivaa perheen kanssa, käytiin jossain joulutapahtumassa tai ulkoiltiin yhdessä.
Lämpö, ruoka ja seura.
Just laskin, että 25 joulua viettänyt Jenkeissä ja taas mennään.
Korona-aikaan oltiin kotosalla ja tietty lapsena lapsuuskodissa.
Meillä ei ole kummallakaan vanhempia elossa, ja aikuiset lapset perheoäineen tulevat messiin.... mikä parempi joululahja heille, kun ruuhkavuosia elävät.
Olen viettänyt monta joulua ulkomailla. Aatto on ihan tavallinen työpäivä. Mun tutuilla oli tapana tehdä joululahjaostokset myöhään aattoiltana. J
+28 astetta lämmintä oli se ainoa joulu, jonka olen ollut pois Suomesta. Se oli parasta. Mielelläni menisin nytkin, mutta eipä sitä kannata maksaa itseään kipeäski, että pääsee juuri jouluksi kun muulloin pääsee halvemmalla.
Ulkosuomalaisena olen viettänyt jouluja ulkomailla jo pitkään. Parasta on ihastuttavat joulumarkkinat ja jouluaatot jolloin syödään hyvin ja se ei tarkoita kinkkua ja laatikoita.
Vietin yksin joulun Lontoossa. Yllätys oli se, aatto oli ihan tavallinen päivä, joulupäivänä taas IHAN kaikki oli kiinni, ei edes joukkoliikenne kulkenut. Olis mieli tehnyt pyöräillä keskellä Lontoota ja vielä keskellä tietä, yksin. Tapaninpäivänä taas alkoi alennusmyynnit ja täysi rähinä päällä.