Heitelläänpä veikkauksia Marinin tulevaisuudesta
Tuota pintaliitoa voi harrastaa muutamaman vuoden "ex-pääministerin" statuksella, mutta sitten poliittiset saavutukset alkavat haalistua, ikä alkaa näkyä jne.
Ja kun kuitenkaan mitään varsinaista substanssiosaamista hänellä ei ole.
Niin, mitä veikkaatte uran jatkosta sitten? Ei kuitenkaan vielä ole sen ikäinen, että loppusijoituspaikka jossain Kannuksen kunnanjohtajana kiinnostaisi. Europarlamentaarikon urakin taitaa olla vähän tylsää.
Kommentit (244)
Miksi pitäisi? Etkö löytäisi jonkun muun mielenkiinnon aiheen jo viimein. Mene vaikka linnunpönttökurssille. Kohta niitä taas tarvitaan.
Mitään substanssiosaamista ei ole :D Suomen pääministeri läpi koronan ja vei suomen natoon :D ulkomailla tunnettu ja sinne palkattu :D
Vierailija kirjoitti:
Mitään substanssiosaamista ei ole :D Suomen pääministeri läpi koronan ja vei suomen natoon :D ulkomailla tunnettu ja sinne palkattu :D
Kitisijöille ei riitä mikään. Ei ihme, ettei jaksanut jäädä kuuntelemaan hemmoteltujen kakaroiden lailla käyttäytyviä somelaisia ja toimittajia.
Hän oli pienen ja melko mitättömän maan pääministeri, jonka huomattavin ominaisuus oli ulkonäkö. Entinen pääministeriys ei kanna kovin pitkälle, kun mitään konkreettista ei enää synny. Pelkällä ulkonäöllä Marin ei etene mihinkään, koska ei hän oikeasti mikään huippukaunotar ole, vaikka poseerauskuvissa onnistuukin.
Julkkiksena Marin on mitätön, joten hänen on löydettävä työpaikka, jossa hän myy työnantajaansa, ei itseään. Suomeen hän ei palaa, koska se olisi liian nöyryyttävää. Demaritkin näkyvät yksi toisensa jälkeen sanoutuvat irti hänen fanikunnastaan, joten kannatus katoaa. Ikääntynyt kiukkuprinsessa ei kelpaa keulakuvaksi.
Arvelen, että Marin menee naimisiin jonkun entisen poliitikon kanssa. Etsivät sitten uutta polkua keskenään.
Miksi juuri hänen tulevaisuudesta?
Vois varmaan elää somejulkkiksena :D
Ehkä hän palaa vielä presidenttiehdokkaksi vuoden 2030 presidentinvaaleissa :D
Painu unohduksiin. Yrittää yriysvalmentajaksi, yrittää rahastaa pitämällä puheita eri tilaisuuksissa. Kirjoittaa ehkä kirjan?
🇺🇦🇮🇱
Marin hakee lääkikseen ja hänestä tulee keski-ikäisenä kirurgi.
Käy vähän kuin Kiira Korvelle. Jonkin aikaa pinnalla sitten uudet kasvot vievät huomion.
Toivoisin, että katoaa julkisuudesta kokonaan niin ei tarvi täältä lukea Sanna sitä Sanna tätä otsikoita
Sanna-hullu päätyy mitä todennäköisimmin loppuiäkseen etsimään nurkkia pyöreästä huoneesta.
Suurlähettiläs voisi olla looginen, jos demarit on seuraavassa hallituksessa päättämässä palkintoviroista.
Hänen tulevaisuutensa on valoisampi kuin yhdenkään palstavänisijän.
Ehkäpä ympyrä sulkeutuu ja hänestä tulee taas pyöreäkasvoinen kaupan kassa.
Täysin typerä aloitus Sannakiimaiselta hullulta.
Onko Sanna-maanikko perusjonne Dunderinpoika joutunut toilailuistaan viimein vankilaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, että miksei sanna tekisi Onlyfansia pari vuotta, saisi varmasti miljoonat lopullisesti kasaan ja voisi nauttia vapaa-ajasta koko elämänsä onnellisena.
Se on varmaan sinun toteutumaton unelmasi, minkä kyllä ymmärrän hyvin. Marinilla on hyvä työpaikka ja oma yritys.
Vierailija kirjoitti:
Voittaa presidentinvaalit Pekan kahden kauden jälkeen 2036.
Sanna on itse kieltäytynyt presidenttispekulaatioista, toisekseen ei taida enää edustaa pa demareitakaan.
Maamme ilkeämielisimmät ihmiset täällä näköjään kokoomtumisajoissa. Saisitte hävetä itseänne.
Aina se voi yrittää kansanedustajaksi taas