Miksi lastenhoitajat eivät etsiydy muihin töihin, jos päiväkodeissa olo ei nappaa?
Turhaa te täällä vingutte joka jumalan päivä. Onhan lähäreillä ihan hyvät työmarkkinat muuallakin.
Kommentit (12)
Joo, esimerkiksi nahkatehtaaseen tai valtameri alukseen.
No kyllä monet on lähteneet. Viitisen vuotta sitten oli vaikeaa saada päteviä opettajia päiväkotiin ja nyt tilanne on levinnyt päteviin lastenhoitajiin. Monet ovat tehneet vakaopen sijaisuuksia, uupuneet, ja vaihtaneet lopullisesti alaa. Ihan kirkkaasti suurin osa alalta nytkin lähtevistä on rautaisia ammattilaisia, jotka haluaisivat tehdä sitä perustyötä hyvän tiimin kanssa ja antaa oman ammatillisen panoksensa lapsille. Ovat vain täysin uupuneita ja harmissaan varhaiskasvatuksen tilanteesta. Joka kausi alkaa jännityksellä, minkälaiset ihmiset ovat omassa tiimissä töissä. Pätevät ovat pääsääntöisesti esiopetusryhmissä ja pienten ryhmissä puolestaan (joiden kohdalla olisi tärkeintä pitää huoli erittäin hyvästä kokopäiväpedagogiikasta ihan turvallisuuden tunteen ja kielenkehityksen vuoksi esimerkiksi) on aivan villi länsi. Tämä on todella huolestuttava kehitys.
Jos sinua yhtään kiinnostaa, että Suomessa lapset saisivat hyvää hoitoa, kasvatusta ja opetusta, niin ehkä ei kannattaisi hyökätä niitä ammattilaisia kohtaan, jotka vielä sydämestään tekevät hyvää työtä vaikka palkalla on vaikeaa esimerkiksi yksinhuoltajana elättää edes oma perhe. Nämä lapset joita nyt kasvatetaan ihan todella tulevat huolehtimaan yhteiskunnassamme. Päiväkotisysteemin lopettaminenkaan ei liene vaihtoehto niin kauan kuin äidit eivät halua pelkiksi kotiäideiksi. Ainoa järkevä teko tulevaisuuden kannalta on hankkia pätevää henkilökuntaa varhaiskasvatukseen ja huolehtia, että työolot ja palkka ovat työn vaativuuteen nähden kohdillaan.
Vakaope
Niin, hoito-ja hoiva-alalla luulisi muutakin olevan tarjolla johon pätevyys koulutuksen kautta tai pienen täydennyskoulutuksen kautta jos juurikin lähihoitajaksi kouluttautunut? Vanhus- ja vammaispuoli, päihdetyö? En sano, että ovat helppoja aloja nekään. Voihan toki olla, että koko ala on ns. väärä valinta ja toki näin muillakin aloilla joskus sattuu käymään. Sitten voi vaihtaa alaa. Ei kaikkeen suorittavaan työhön tarvita pitkää kouluttautumista.
Vanhainkotiin kolmivuoroon p erseitä pyyhkimään.
Vierailija kirjoitti:
Vanhainkotiin kolmivuoroon p erseitä pyyhkimään.
Sinäkin saatat joskus vielä päätyä tuonne pyyhittäväksi.
Samaa voi kysyä.nuorilta vastavalmistuneilta lastentarhanopettajilta. Nuori ope jaksaa vain vuoden tai kaksi kun lähteekin opiskelemaan muuta alaa. Ei kiinnosta työ enää kun huomaavat että arki on ihan jotain muuta kuin sitä korkealentoista pedakogiikkaa mitä maisterin tutkinto tyrkyttää yliopistossa.
Juu ihan nauratta tuo nykyinen lastentarhanopettajan koulutus. Lastenhoitajana olen työssäni 20 vuoden ajalla tehnyt töitä jos jonkin moisten opettajien kanssa. Nykyään ovat ihan kädettömiä ja arkoja "tyttösiä" vaaleanpunaiset lasit silmillä työn suhteen. Mitään aiktoriteettiä ei ole. Vamhempia pelätään, annetaan lapsista siloteltua kuvaa eikä mitään epäkohtia oteta esiin. Olen joutunut ihan perästä vetämään näitä kun eivät oikein tunnu mitään osaavan ja maalaisjärki puuttuu. 20 vuotta sitten lastentarhanopettajat olivat paljon parempia ja ammattitaitoisempia. Oltiin sitä lasta lähellä ja työn ytimessä. Ei tämä työ mitään rakettitiedettä ole. Sellaiseksi tätä työtä yritetään kokoajan muuttaa. Lasken vaan päiviä kun pääsen pois. Eläkeikään vielä 6 vuotta aikaa ja olen tosi kypsä kaikkeen tässä työssä.
Itse lastenohjaajana kannan huolta lapsista. Jos en olisi päiväkodissa lapsia hoitamassa ja kasvattamassa, niin ei sitä kukaan muukaan tekisi. Ei toimistossa istuva vakaope eikä lasupalavereissa aikaansa viettävä vakasosionomi. Vakasiivoojastakaan ei ole apua kuin aivan hetkittäin esim. pukemisten yhteydessä ja silloin, kun lapset riehuvat nukkarissa.
Kaikki työt mihin lähäri sopii on pelkkää skeidaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Pyyhit joko vauvan, vanhuksen tai vammaisen pyllyä. Töitä kyllä riittää mutta kuka tota haluaa tehdä 50 vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki työt mihin lähäri sopii on pelkkää skeidaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Pyyhit joko vauvan, vanhuksen tai vammaisen pyllyä. Töitä kyllä riittää mutta kuka tota haluaa tehdä 50 vuotta?
Vaihtoehto sille on, että tekee sitä samaa työtä työkkärin kautta ja saa siitä 9 euroa päivässä nyt ja tulevaisuudessa. 9 euron työläisillä ei ole edes lomia, eläkekertymää eikä työterveyshuoltoa.
Monella on perhe elätettävänä, eikä ole valmis ottamaan riskiä, että joutuu työttömäksi.