Ovatko vanhempanne olleet hyväksyviä ja avarakatseisia ammatinvalintanne suhteen?

Vanhempiani selvästi häiritsee, että minulla ei ole samanlaista hienoa tutkintoa ja uraa kuin miehelläni.

En tiedä. Ilmoitin jos yläasteella etteivät minua kiinnosta heidän toiveensa peruskoulun jälkeisistä opinnoistani.

Eivät. Kirjoitin ällän paperit ja sain kyllä kuulla että niillä papereilla et mene (haluamalleni linjalle)ammattikouluun. 

Ja vanhemmat ovat ihan tavan duunareita itse, ei kumpikaan ole ylioppilas.

Pari vuosikymmentä myöhemmin otin lopputilin silloisesta työstäni ja hyppäsin uudelle (paremmin palkatulle) alalle, tämä irtisanoutuminen sai isän taas nikottelemaan. Kuka nyt vakituisesta työstä lähtee. Eipä hän voi käsittää että ihan on lupa tehdä niin ja pärjätä vielä paremmin kuin ennen. 

Ei mitään painostusta mihinkään suuntaan. Vanhemmilla ei peruskoulun jälkeen koulutusta. Itse kävin amiksen ja sen jälkeen ammattikorkean.

Vierailija kirjoitti:

Eivät. Kirjoitin ällän paperit ja sain kyllä kuulla että niillä papereilla et mene (haluamalleni linjalle)ammattikouluun. 

 

Ja vanhemmat ovat ihan tavan duunareita itse, ei kumpikaan ole ylioppilas.

 

Pari vuosikymmentä myöhemmin otin lopputilin silloisesta työstäni ja hyppäsin uudelle (paremmin palkatulle) alalle, tämä irtisanoutuminen sai isän taas nikottelemaan. Kuka nyt vakituisesta työstä lähtee. Eipä hän voi käsittää että ihan on lupa tehdä niin ja pärjätä vielä paremmin kuin ennen. 

Osa vanhemmasta sukupolvesta elää vieläkin hieman siinä käsityksessä, että työpaikasta täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni kun sellaisen on saanut. Omat vanhempani nikottelivat myös, kun irtisanouduin vakinaisesta virasta ja muutin ulkomaille.  

Koko suku arvostaa akateemisuutta todella paljon. Humanistit ei mahdu kyllä tähän joukkoon. 

Yh äitini ei ikinä sanonut asiasta mitään -80 luvulla. Tärkeintä oli että heti koulun jälkeen lähden jatko-opintoihin alalle joka itseä kiinnostaa, ei hänellä ollut asiaan mitään muuta sanottavaa, kuin se että jotain on tehtävä, kotiin ei ole asiaa jäädä makaamaan. Halusi myös meidät elämään omillamme mahdollisimman pian. Meillä ei maalla ollut ketään korkeasti koulutettuja suvussa, kaikki oli duunareita ja siihen nähden olen päässyt tosi pitkälle elämässäni 

Ensimmäisen kerran isäni kommentoi koulutustani/ uraani, kun valmistuin dippainssiksi, olin silloin jo täysipäiväisesti töissä koulusta vastaavassa työpaikassa. Hän sanoi, että oli ajatellut, että musta tulee matikanopettaja, mutta tuo Di on varmaan parempi.

Suvun 1. ylioppilas ja eka korkeakouluun mennyt pariin sataan vuoteen ( suvussa yksi pappi 1700- luvun lopussa).

En voi siis sanoa, että olisivat painostaneet tai johdattaneet.

Ovat olleet. Ainoa vaatimus on ollut, että jokin tutkinto on suoritettava.

Ei minkäänlaista arvostusta ole tullut. Olen ylioppilas ja suorittanut sos. ja terveysalan AMK-tutkinnon ja ivallisesti kutsuvat 'melkein lääkäriksi'. En ole paljon yhteydessä, kuten on varmaan sanomattakin selvää.

Isä hyväksyi lastensa tekemiset ja suunnat, äidille oli kova paikka kun kaikki lapset eivät menneetkään lukioon, yliopistoon ja lukeneet vaikka lääkäriksi. Hän siis on suvusta jossa mennään akateemista tietä ja on itsekin lääkäri. Omaa lastani en ole puskenut mihinkään suuntaan, sanonut vain että etsii polkunsa ja hankkii leipätyön. Hyödyntää mahdollisuudet jotka elämä tuo eteen. 

Kyllä. Ovat sanoneet, että jokin ammattiin johtava koulutus on hankittava, mutta on aivan sama, hankkiiko sen amiksesta, AMK:sta vai yliopistosta, kunhan on itse tyytyväinen valintaansa.

Vanhempia ei kiinnostanut. Joten minusta tuli pitkä aikais työtön ja nyt on pari nolla duunari paperia. Aion hakea yliopistoon vaikka 40 lähestyy. Vanhemmista olen onneksi päässyt eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempia ei kiinnostanut. Joten minusta tuli pitkä aikais työtön ja nyt on pari nolla duunari paperia. Aion hakea yliopistoon vaikka 40 lähestyy. Vanhemmista olen onneksi päässyt eroon.

Omille pojille tulen opettamaan että pitää opiskella sellainen tutkinto että rahaa tulee paljon pienellä hiellä.

Eivät ole ymmärtäneet opinnoistani tai työstäni yhtään mitään. Kyselevät vain riittävätkö rahat, koska jätin yliopiston kesken ja olen ollut freelancer 30 vuotta.

Eipä ne oo valittanut koskaan. Niille on ollut tärkeintä, että teen töitä ja elätän itseni.

Olivat pettyneitä. Olen sh. Äiti kotirouva, isä juristi. Veljeni ovat juristeja.

Ei ole ollut minkäänlaista painostusta tiettyyn suuntaan. Tärkeintä heille on ollut, että tekee rehellistä työtä, jolla elättää itsensä ja joka on edes suht. siedettävää, koska kaikille ei vain kerta kaikkiaan löydy ns. unelma-ammattia.

Olis pitänyt joku amis käydä. Serkku saa kehuja, kun on kunnon lähihoitaja. 

 

Olen FM ja opettaja, mutta jotenkin ei ole koskaan tullut kehuja, kun maisterin paperit tuli. Olisi ollut helpompi ymmärtää, jos olisin joku vanhustenhoitaja. 

Kumpaakaan ei kiinnostunut. Hyvä niin.