Lihakanien kasvattaminen kerrostaloasunnossa?
Ajattelin perustaa kanilan opiskeluboksiin. Tarkoitus on pitää kerralla 8-12 kania ja pistää ne itse lihoiksi. Ei siis niin että myyn poikasia muille vaan ne tulee ihan omaan suuhun. Onko kokemusta tällaisesta?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
60-luvulla niitä kasvatettiin kaupungeissa, kesällä ja häkissä pihalla. Kävimme lapsena niitä syöttämässä.
Syksyllä ne pistettiin pataan. En ole kyllä kuullut, että kukaan kasvattaisi kerrostalossa.
60-luvulla niitä kasvatettiin yleisemmin. Myöhemmin broilerin ilmestyminen kauppoihin teki siitä lopun.
Itse ajattelisin, että ikävintä olisi se kuivikkeen ja ruoan ja vastaavasti jätösten raahaaminen sisäkautta 4 kuukauden ajan portaikoissa tai hississä sellaisia määriä kuin mitä vaikka kahdestakin samanaikaisesta poikueesta (16-20 poikasta) tulee.
Nimimerkki hommaa kokeillut ihan maalla, ja sinänsä eettistä lihaa jos lihaa pitää välttämättä syödä. Lähellä tuotettua, terveellistä vähärasvaista, eläinten hyvinvointia kuunnellen.
60-luvulla niitä kasvatettiin kaupungeissa, kesällä ja häkissä pihalla. Kävimme lapsena niitä syöttämässä.
Syksyllä ne pistettiin pataan. En ole kyllä kuullut, että kukaan kasvattaisi kerrostalossa.