Saksassa yliopistossa opiskelevien terveydenhoito?
Onko Saksassa yliopistossa opiskelevilla suomalaisella jonkilaista YTHS:n kaltaista opiskelijaterveydenhuoltoa käytettävänään?
Kommentit (14)
Tälle opiskelevalle lapselleni ei kuulu eurooppalainen sairaanhoitokortti, koska silloin pari vuotta sitten muuttaessaan tuli laittaneeksi ruksin kohtaan, että muuttaa pysyvästi toiseen maahan. Maksaa kyllä sitä saksalaista terveydenhuoltomaksua, nytkin opiskelijana olisi maksettava 150 euroa, samoin kuin silloin, kun oli jonkin aikaa 2 kk työttömänä, ennen kuin pääsi uuteen työpaikkaan (tämä siis ennen opiskelujen alkua).
Mutta kun aiemmin töissä ollessaan sairastui kovaan flunssaan ja työnantaja pyysi hakemaan lääkäriltä sairauslomatodistuksen, ei maksamistaan maksuista huolimatta kukaan lääkäri huolinut häntä potilaakseen. Eikä ulkonäössä, käytöksessä tai kielitaidossa ole mitään selittävää, miksi lääkäriin ei tuolloin päässyt.
Tuo pitää teidän selvittää Saksan päässä
Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa Suomessa. Hänen avopuolisonsa on saksalainen, jolla siis saksalaiset vanhemmat, mutta nämäkään eivät ole saaneet selvitettyä siellä asiaa.
No sen höpönassun joka vahingossa luopui sosiaaliturvastaan tulisi selvittää tilanne Suomessa maistraatissa. Vapaamuotoinen selvitys että tarkoitus oli tilapäinen eikä pysyvä muutto ja syy opiskelut ja tadaa, oikeus sosturvaan palautuu.
Joo, sosiaaliturvaan liittyvä moka tuossa on käynyt. Eli ilmoittaessaan muuttaneensa pysyvästi ulkomaille on oikeus Suomen sos.turvaan päättynyt ja ilmeisesti ei ole paperiasioitaan hoitanut kuntoon Saksankaan päässä eikä ole senkään sosiaaliturvan piirissä vielä. Saksa on TODELLA byrokraattinen maa eli siellä on pakko olla kaikki paperit kunnossa. Jos ei ole hoitanut SOS.turva-asioitaan kuntoon eli ei kuulu minkään maan sos-turvaan on käytännössä niiden silmissä paperiton. Eli omakustanteisesti yksityiselle ja kipinkapin Kelaan yhteys selvittämään asia. Kelassa on oma ulkomaihin liittyvä puhelinnumeronsa.
Edellinen vielä jatkaa etten lakkaa ihmettelemästä miten huonosti voi asiansa hoitaa muuttaessaan ulkomaille. Olisi pitänyt selvittää jo ennen muuttoa miten terveydenhuolto, sosiaaliturva ja muut paperityöt menee. Nimim. olen Suomessa terveydenhuollossa töissä ja näitä soittoja tulee ihan jatkuvasti että ollaan ulkomailla eikä minkään valtakunnan tietoa mistään vakuutuksista tai eu-korteista ja raivotaan sitten puhelimeen, kun ei mitään etäaikoja saada julkisessa terveydenhuollossa ulkomaille antaa.
Olin Saksassa opiskelemassa ja mulla oli se EU sairaanhoitokortti, joka oikeuttaa julkiseen terveydenhoitoon. Itse en kuitenkaan julkiselle päässyt hoitoon kun ei ollut aikoja ja oli lähes mahdotonta löytää englantia puhuva lääkäri. Tästä syystä käytin matkavakuutusta, joka korvasi yksityisen lääkärin. Eikä se lääkärikäynti olisi maksanut muutenkaan kuin 28e (yleislääkäri). Saksassa ollessa voi ostaa yksityisen sairasvakuutuksen, kaverilla se taisi olla jotain 500e/vuosi mutta kriteerejä siihen en tiedä. Suosittelen kuitenkin jotain vakuutusta koska itselle se julkiselle pääsy oli mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Tälle opiskelevalle lapselleni ei kuulu eurooppalainen sairaanhoitokortti, koska silloin pari vuotta sitten muuttaessaan tuli laittaneeksi ruksin kohtaan, että muuttaa pysyvästi toiseen maahan. Maksaa kyllä sitä saksalaista terveydenhuoltomaksua, nytkin opiskelijana olisi maksettava 150 euroa, samoin kuin silloin, kun oli jonkin aikaa 2 kk työttömänä, ennen kuin pääsi uuteen työpaikkaan (tämä siis ennen opiskelujen alkua).
Mutta kun aiemmin töissä ollessaan sairastui kovaan flunssaan ja työnantaja pyysi hakemaan lääkäriltä sairauslomatodistuksen, ei maksamistaan maksuista huolimatta kukaan lääkäri huolinut häntä potilaakseen. Eikä ulkonäössä, käytöksessä tai kielitaidossa ole mitään selittävää, miksi lääkäriin ei tuolloin päässyt.
Saksassa on useita eri sairausvakuutusyhtiöitä, joiden lääkärille maksama korvaus vaihtelee. Siksi moni lääkäri ottaa vastaan vain tietyissä vakuutusyhtiöissä vakuutettuja potilaita.
Kannattaa ennemmin huolehtia omasta kunnostaan, kuin kääntyä vieraiden puoskareiden puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Tälle opiskelevalle lapselleni ei kuulu eurooppalainen sairaanhoitokortti, koska silloin pari vuotta sitten muuttaessaan tuli laittaneeksi ruksin kohtaan, että muuttaa pysyvästi toiseen maahan. Maksaa kyllä sitä saksalaista terveydenhuoltomaksua, nytkin opiskelijana olisi maksettava 150 euroa, samoin kuin silloin, kun oli jonkin aikaa 2 kk työttömänä, ennen kuin pääsi uuteen työpaikkaan (tämä siis ennen opiskelujen alkua).
Mutta kun aiemmin töissä ollessaan sairastui kovaan flunssaan ja työnantaja pyysi hakemaan lääkäriltä sairauslomatodistuksen, ei maksamistaan maksuista huolimatta kukaan lääkäri huolinut häntä potilaakseen. Eikä ulkonäössä, käytöksessä tai kielitaidossa ole mitään selittävää, miksi lääkäriin ei tuolloin päässyt.
Senku marssii privalle , ottaa lekurit heti vastaan.
Tais opiskeleva lapses puhu ihan omiaan.
T.15v saksassa asunut
Vierailija kirjoitti:
Olin Saksassa opiskelemassa ja mulla oli se EU sairaanhoitokortti, joka oikeuttaa julkiseen terveydenhoitoon. Itse en kuitenkaan julkiselle päässyt hoitoon kun ei ollut aikoja ja oli lähes mahdotonta löytää englantia puhuva lääkäri. Tästä syystä käytin matkavakuutusta, joka korvasi yksityisen lääkärin. Eikä se lääkärikäynti olisi maksanut muutenkaan kuin 28e (yleislääkäri). Saksassa ollessa voi ostaa yksityisen sairasvakuutuksen, kaverilla se taisi olla jotain 500e/vuosi mutta kriteerejä siihen en tiedä. Suosittelen kuitenkin jotain vakuutusta koska itselle se julkiselle pääsy oli mahdotonta.
Juu, eihän Saksaan opiskelemaan mennessä tokikaan kannata saksaa opetella, eihän toki.
Saksassa opiskelija on yleensä valuutettu vanhempiensa kautta (jos on alle 25 v). Eikä terveydenhoito maksa käytännössä mitään. Lääkärille pääsee täysin ilman lisämaksuja. Myös erikoislääkärille. Yksityisvakuutukselle en ole ainskaan itse nähnyt mitään syytä. Meilläpäin toimii kaikki oikein hyvin.
-saksalainen
Vierailija kirjoitti:
Olin Saksassa opiskelemassa ja mulla oli se EU sairaanhoitokortti, joka oikeuttaa julkiseen terveydenhoitoon. Itse en kuitenkaan julkiselle päässyt hoitoon kun ei ollut aikoja ja oli lähes mahdotonta löytää englantia puhuva lääkäri. Tästä syystä käytin matkavakuutusta, joka korvasi yksityisen lääkärin. Eikä se lääkärikäynti olisi maksanut muutenkaan kuin 28e (yleislääkäri). Saksassa ollessa voi ostaa yksityisen sairasvakuutuksen, kaverilla se taisi olla jotain 500e/vuosi mutta kriteerejä siihen en tiedä. Suosittelen kuitenkin jotain vakuutusta koska itselle se julkiselle pääsy oli mahdotonta.
Näin toimin myös 90-luvun alussa, kun olin Sveitsissä opiskelemassa. Matkavakuutus korvasi lääkärikäynnin.
ei yleensä. Mutta koska ollaan EUssa niin normaali paikallinen terveydenhuolto toimii. Kannattaa toki hankkia eurooppalainen sairaanhoitokortti, mutta toimii se ilman korttiakin.